10. tammikuuta 2016

Sunnuntai 10.1.2016

Kokeilenpa nyt tälläistä yhdistettyä treenien suunnittelua ja ylös kirjaamista tänne blogiin. Eli teen ensin treenisuunnitelman tänne ja treenien jälkeen kirjoitan suunnitelman perään miten treeni onnistui. Jotta tästä olisi jotain oikeaa hyötyä, niin pitäisi pystyä kirjaamaan kaikki treenit ylös. En tiedä onnistuuko. Enkä tiedä onko ihan hyvä juttu että tämä on julkinen, kun nämä on lähinnä mua itseäni varten, mutta tämä blogi on aika hyvä alusta tälle. Siispä testaan.
 
Kaukot:
- Aloituksia liikkuroituna, ite lähellä
- Huolehdi tekniikasta, vaikka käskytetään

Eka istumaannousu taisi mennä pieleen. Nousi varmaan seisomaan (?!). Tehtiin uudestaan. Toinen istumaannousu oli ihan kohtuullinen, mutta ei vielä sellainen kuin haluaisin. En osannut päättää hyväksynkö vai enkö, joten jatkoin sarjaa vähän pitemmälle. Teki ihan hyvin loput.

Tehtiin vielä kolmas aloitus S-I. Nyt pystyi tekemään teknisesti puhtaan vaihdon jumittamatta. Oli kyllä hidas (epävarma), mutta teki kuitenkin.

Liikkurointia pitää harjoitella paljon vielä ennen kun siirryn kauemmaksi. Ja muutenkin vaihtoihin pitää saada sujuvuutta ja toistettavuutta. Nyt onnistuu vähän tuurilla tai toisella yrittämällä :/


Kiertonouto
- Eka toisto ilman käskytystä ja kapuloiden vientiä
- Jos onnistuu, niin sitten sama liikkuroituna
- Jos sujuu hyvin niin testaa myös istuminen ja seisominen

Molemmat toistot meni hyvin! Tein myös istumisen ja seisomisen (olin itse lähempänä käskyttämässä) ja nekin meni hyvin. Otin vielä molempien kapuloiden tuonnit eteen asti ja nekin meni hyvin! Tätä voisi kokeilla joskus ihan kokonaisenakin :)

Tunnari
- Eka suht normi
- Jos on hyvä, niin sitten 30 m matkalla
- Jos vielä onnistuu, niin lirkutteluhäiriöllä

Nyt oli taas vaikeuksia :( Yleensä Heidin kanssa tehtynä aina onnistuu ja Huti on itsevarma ja palauttaa hyvin. Nyt sitten ihan yllärinä ei pystynytkään tekemään. Kapulat oli jonossa niin, että jonon toinen pää oli lähellä hyppyestettä ja oma oli toiseksi viimeinen esteen puolella. Huti ei mennyt ihan lähelle estettä eikä osunut omalle ollenkaan ja toi lopulta väärän :( Ja yritti vielä toisellakin toistolla tuoda heti väärää. Toistettiin vähän ja lopulta rupesi parantamaan ja viimeinen oli jo taas tosi hyvä. Mutta kun pitäisi olla ekalla hyvä! :/

Eteenmeno + ruutu
- Vie palkka koiran kanssa
- Jos on hyvä, niin sitten uusi toisto ilman palkkaa ja lähetys ruutuun myös (alusta ja palkka siitä)

Tää meni hienosti. Kun oli autettu alla, niin meni tyhjäänkin hyvin ja pysähtyi hyvin. Ja lähti hyvin ruutuunkin vaikka en ollut edes näyttänyt sitä sille. Juoksi niin hurjaa vauhtia että pysäytin myös käskyllä vähän ennen ruutua vaikka siellä oli kyllä se alustakin :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti