26. tammikuuta 2016

Maanantai 25.1.2016

HUTI

Kaukot
- Käskytettynä läheltä ensin
- Palkkaa kunnolla aina kun tekee tosi hyvin
- Jos on hyvä, niin kokeile myös kauempaa

Tehtiin ensin muistaakseni I-S-M-S-I. Eka istuminen ei ollut ihan niin hyvä kuin pitäisi, joten jatkettiin sarjaa eteenpäin. Sitten taas S-I onnistui niin hyvin että siitä palkkasin kunnolla. Kokeiltiin vielä aloituksia istumisella, mutta ei meinannut oikein tehdä ekalla kunnolla. Sitten tehtiin vielä jotain sarjaa, jossa M-I olikin lopussa. Oli selvästi vaikea tehdä kunnolla sitä enää sarjan lopussa.

Nyt tulikin mieleen, että en ole tehnyt varmaan kotonakaan tuota istumista sarjan lopussa. Niitä voisi treenata ensin keittiötreeninä.

Eteenmeno
- Ensin yksi palkannäyttöavulla
- Kokeile myös palkan heittämistä , kun on edennyt vaan n. 2-5 m.

Eka oli ihan ok. Huti saikin ylläripalkan pudotettuna väliaidan yli kun oli juossut melkein aidalle asti. Näitä voisi kokeilla toistekin. Sitten tehtiin lähetyksiä ilman palkkaa niin, että heitin jäisen mahapullan perään. Nää toimi ihan kohtuu hyvin, vaikka Huti kyllä kääntyy aika tehokkaasti kohti mua kun huudan "jess", joten pitää muistaa heittää ensin ja sanoa "jess" vasta sitten.

Tunnari
- Taas kasatunnaria...

Taisi olla taas jotenkin huono? En nyt muista enää mitä tässä tapahtui. Lopuksi teki kyllä taas ihan hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti