29. marraskuuta 2013

Yhteiset koetreenit

Tänään oli IKKJ:n avoimet koetreenit. Tein Hutin kanssa paikkikset ja neljä liikettä. Halusin nähdä, että onko mikään mennyt eteenpäin ja sain todeta, että ei ole... :P

Zeta: Minä en ole edelleenkään oppinut miltä puolelta törppöjä tämä liike suoritetaan eikä Huti osaa edelleenkään asentoja. Ei siitä sen enempää..

Luoksetulo: Huti ei edelleenkään osaa tulla luoksetulossa eteen vaan se tulee suoraan sivulle. Tein luoksetulon läpijuoksuna. Vauhti ei ollun kovinkaan hyvä, vaan Huti selvästi odotti stoppeja. Huomasin, että se tekee myös vähän banaania...

Ruutu: Nyt on merkki vähän paremmin hanskassa, mutta ruutu hukassa :/ Huti tarjosi ruudussakin merkin taakse menoa ja oli varsin hämmentyneen näköinen :O Lisää treeniä siis...

Kaukot: Nääkään ei menneet ihan nappiin vieläkään, mutta oli silti jo paremmat kuin mitkään aikaisemmat. Ei valunut yhtään seisomista alas, mutta teki kylläkin väärän asennon "taka"-käskyllä, joten jouduin vähän korjaamaan.

Paikkikset oli ihan ok:t. Virittelin Hutia aika hyvin kehän ulkopuoliselle palkalle ja se näkyi vähän suorituksessakin pienenä levottomuutena. Ei ehkä tarvitse enempää nostatella paikkiksiin.

Vähän jäi surkea fiilis näistä koetreeneistä. Vaikka eihän tässä muuta ole kuin liian vähän treeniä vaan. Pitäisi jaksaa treenata enemmän, jos haluaa saavuttaa tuloksia.

27. marraskuuta 2013

Kauhee-Kelmi-treeni Pieksämäellä

Oltiin eilen Pieksämäellä treenaamassa kelpie-porukalla. Mukana oli Kennel Kauheen pentuset ja meidän V-pojista osa. Laura koulutti päivällä tokoa ja illalla oli Katjan vetämät agilitytreenit.

Me tehtiin Hutin kanssa koko evl-kokeenomaisesti läpi ja saatiin Lauralta kommnetit meidän liikkeistä.

Kaukot (S-I-M-I-S): kuuntelee taakse jätössä, ennakoi ylös/seisomiset, tulee eteen S-M, pomppaa perusasentoon, hyvä tatsi.
- Huti siis edelleen jumittaa noissa ylös nousemisissa..

Metsku: miettii nostoa, monta käskyä, ei nouda, pyörittää.
- Tää oli Hutille tosi vaikea. Ei pystynyt tuomaan kapulaa lopulta ollenkaan :(

Luoksetulo: haukottelu, korjaa asentoa maassa jätön jälkeen, hyvät stopit (älä anna venyä yhtään) vauhti ok, pomppaa sivulle.
- Tää oli muuten meijän tasolla ihan hyvä suoritus muuten, mutta Huti tuli taas suoraan sivulle lopussa...

Seuruu: painaa, hyvä peruutus, KÄSI!, vinoja perusasentoja, hyvät sivuaskeleet, mutta painaa, keskittyy hyvin.
- seuruu oli vähän epäitasaista, mutta olin tosi tyytyväinen siihen, että se pysyi alusta loppuun asti mukana. tuolle painamiselle en ainakaan nyt aio tehdä mitään, mutta käskytettyä seuraamista pitäisi tehdä enemmän, että saadaan nuo perusasennot kuntoon. Ne on tosi paljon kiinni mun omasta liikkumisestakin. Ja pitää opetella liikuttamaan vasenta kättä seuratessa.

Ruutu: hyppää esteen mennessä, huono merkki, istuu ruudussa maahan käskyllä -> 2 käskyä maahan. Ennakoi liikkurin käskytystä (nytkähti "käsky"-sanalla), epävarma seuruuseen tulo, vauhti ok.
- Huti ei tainnut bongata koko merkkiä ja lähtikin käskyllä hypylle. Löysi lopulta merkinkin, mutta oli siellä tosi epävarma.

Tunnari: hyvä kokonaisuus! Pongaa heti oman, hieman hitaampi paluu kuin kapuloille meno, pomppaa sivulle, törmääkö eteen? (kyllä! :D)
- Tuohon paluuvauhtiin pitää ruveta kiinnittämään huomiota kun ite tunnari sujuu nyt ihan hyvin.

Ohjattu: hyvä kokonaisuus! Hieno kaari + nosto, paluuvauhti hiipuu lähelle ohjaajaa tultaessa, sivulle pomppu.
- Tää oli tosiaankin ihmeen hyvä tuota palautusta lukkunottmatta. Sitä täytyy treenata nyt.

Zeta (s-m-i): hyvä stop, kääntyy perään, ei maahan - istuu + teputtaa, ei istu - seisoo + kääntyy paljon ohjaajan perään.
- tää meni oikeestaan ihan kokonaan pipariksi kun huomasin kesken zetan olevani väärällä puolella merkkejä  O__O. Otettiin alusta koko homma, mutta Huti oli siinä vaiheessa jo niin jäässä ja epävarma ettei pystynyt enää tekemään asentoja ja kääntyi kokoajan mun perään. Tätä pitää treenata lisää.

Kokonaisuus: HYVÄLTÄ NÄYTTÄÄ! Kiinnitä huomiota sivulle tulon pomppuihin, ja kohti tulevissa liikkeissä paluuvauhtiin. Nyt vähän himmailee. Metsku + zeta työstöön kokonaisuutena. Seuruussa tokoon painaa liikaa + oma käsi luo kaksoiskäsky fiiliksen. Haukkuu liikkeiden välissä.


Illalla tehtiin vielä aksaa. Katja oli suunnitellut oiken kivan ja sopivan haastavan treeniradan. Huti teki tosi kivalla fiiliksellä. Sain ite hyviä vinkkejä mm. poispäinkäännökseen ja takaaleikkaukseen ja Huti toimi tosi hyvin kun tein niin kuin käskettiin :D Radan lopussa oli puomikin jota mentiin kahteen otteeseen. Huti teki ihmeen hyvin molemmilla kerroilla. Vähän se mietti sitä alastulon paikkaa, mutta liikkui kuitenkin koko ajan eteenpäin. Vapautin sen suht nopeasti seuraavalle esteelle heti kun oli selvästi pysähtynyt. 

Oli kyllä ihan huippumahtava päivä! :) Mahtavaa nähdä sukulaiskoiria ja treenata yhdessä koko päivä.


 3 veljestä: Ässä, Watti ja Huti

kuvat: Krista Lehto

22. marraskuuta 2013

Paluu treeneihin

Ollaan oltu Hutin kanssa treenitauolla jo syyskuun lopusta lähtien. Niinhän siinä kävi, että Huti oli kuin olikin kipeä selästään :( Ollaan käyty osteopaattisella hierojalla ja tavallisella hierojalla ja pidetty lepoa. Kipua on löytynyt ja lepo on siihen ainakin jonkin verran auttanut. Nyt palaillaan pikkuhiljaa treenien pariin ja katsotaan miten se vaikuttaa koiraan.

Parissa valmennusryhmän treenissä ollaan jo oltu. On kyllä ollut ihan mahtavaa päästä pitkästä aikaa treenaamaan :) Huti on ollut ihan onnesta soikeena ja se tekee hyvällä asenteella hommia. Oon myös koittanut pitää treenit sellaisina, että asenne on katossa ja tehään täysillä.

Kesällä saatiin SM-kisoista TK3 täyteen, joten seuraavaksi meillä on luokanvaihto edessä. Opetellaan sitä mukaa EVL-liikkeitä mitä Hutin kunto sallii ja mennään ekaan EVL-kokeeseen toivottavasti tammikuussa.

13. marraskuuta 2013

Valmennusryhmän kommenttitreenit (vk 46)

Meillä oli tänään valmennusryhmän kommenttitreenit. Oli ihan huippukivaa tehdä Hutin kanssa pitkästä aikaa koemainen ja saada siitä palautetta treenikavereilta :) Suunnittelin etukäteen valmiiksi, että meidän liikkeet on zeta, luoksetulo ja kaket.

Huti teki muuten ihan odotetunlaisen suorituksen, mutta kaukot osoittautuivat huomattavasti vaikeammiksi kuin olisin kuvitellut.

Saatiin treenikavereilta seuraavanlaisia kommentteja (omat kommentit kursiivilla alla):

Zeta:
+ hyvä kontakti, mukaanotot hyvät.
+ maa upea, istuminen paaaljon parempi kuin ennen
+ asenne, nopeat asennot ja hyvä seuruuseen lähtö.

- 1 asento väärä
- seisomisen istui ja siirsi jalkoja. Huomasiko ilmeesi?

Seuruu oli nyt ok ja asenne oli kohdillaan. 2 ekaa asentoa oli hyvät, mutta lopussa oli jo liikaa painetta kattilassa, joten vika seisominen meni istumiseksi.

Luoksetulo:
+ siisti liike, tekee pysähtymiset tarkasi, eleettömästi
+ maahanmeno nopea ja tiivis
+ hyvät pysähdykset


- ohjaajan seismerkki liian aikaisin (--> pys ennen merkkiä)
- vauhti esim. eilen paljon upeampi (ei silti hidas) --> kumpi paree?
- vähän vino pa lopussa? Ohjaaja pysäytti liian aikaisin

Vauhti oli sinänsä ok, mutta Huti meni todella koottuna ja selvästi odotti pysäytystä. Tekikin tosi nopean stopin. Lopussa tuli suoraan sivulle eikä eteen.


Kaket:
+ 2 liikevaihtoa hyvät, pysyi

- ei osaa "uppia" --> etenee ja väärä
- ei teidän paras

Huti ei pystynyt oikein nousemaan ylös ja pysymään jaloillaan vaan valui joka kerta istumaan ja hiipi samalla eteenpäin. Se oli kyllä aika paineistuneen näköinen... Taisi ottaa aika paljon häiriötä liikkurista tai muuten tilanteesta, koska seisominen ei tuottanut enää mitään vaikeuksia sen jälkeen kun jäin treenien lopuksi yksin halliin niitä vielä testaamaan. Huti pystyi hyvin nousemaan ylös ja pysymään ylhäällä vaikka käskytin jopa 25 m päästä.

 Huti teki oikeastaan tosi hyvällä asenteella hommia vaikka se oli myös jonkin verran paineistunut ja teki vähän virheitä. Suunta on kuitenkin nyt hyvä, koska Huti pystyy paineen allakin käyttämään energiansa tekemiseen, jos se vaan osaa hyvin liikkeet.