23. joulukuuta 2014

Aksakisaa ja tokokisaa

Huti on päässyt sittenkin vielä aksaamaan. Mulla ei oo meidän seuran tv-pisteet kasassa, kun päätin jo lopettaa koko lajin, mutta sitten tuli talvi ja pimeät illat ja agilityhalli alkoi taas tuntua houkuttelevalta :D Niinpä suuntasimme Heidin kanssa päivänä eräänä Hurtta hallille ja Heidi kokeili että miten ruosteessa ne Hutin agilitytaidot lähes vuoden treenitauon jälkeen on. Olihan ne vähän ruosteessa, mutta ei läheskään niin paljon kuin voisi kuvitella. Tästä innostuneena ilmoitin Hutin heti meidän oman seuran agilitykisoihin :D Heidi lupasi treenata Hutin kanssa ja ohjata sitä kisoissa.

Kysessä oli Lagun perinteiset itsenäisyyspäivän kisat, jotka olivat tänä vuonna myöskin Lagun 20 v juhlaksiat. Mikäpäs sen hienompaa :) Tuomarina toimi Petteri Kerminen.

Ekalta agiradalta Heidi ja Huti tekivät heti hienon nollan ja sijoittuivat toiseksi. Kepit ja kontaktiesteet sujuivat hyvin. Huti osui jopa kaikille ylösmenoille!! :D Noita puomin alasmenoja pitäisi kyllä treenata vähän paremmiksi. Huti on oppinut nyt suorittamaan puomin niin, että se tulee kyllä kokonaan kontaktille, mutta ei laita itsenäisesti etutassuja maahan. Tässä menee ihan turhaan sekunteja hukkaan, kun vapauttaakaan ei voi ennen kun ne tassut on maassa.




Toiselta radalta tuli sitten harmmillisesti hylky, kun Huti lukitsi keppien (??) jälkeen puomin, vaikka olisi pitänyt mennä A:lle ja kun ohjaajaltakin tuli kiipeämiskäsky, mikä on sama molemmille esteille, niin sinnehän se sitten meni :D

Mulle ei tullut mitään suurta hinkua päästä itse radoille, mutta haluan kyllä, että Huti pääsee! Oli kiva nähdä, että sehän on oikeastaan aika taitava ja varma menijä, joten sen kanssa voi ihan hyvin vaan kisata. Nyt se on vielä hiukan hämmentynyt tuosta kisatilanteesta ja menee vähän käsijarru pohjassa, mutta varmasti muutaman kisan jälkeen alkaa tietää mitä tuolla tehdään. Olisi kiva nähdä millainen agilitykoira siitä tulisi, joten taidanpa ehkä kuitenkin vetää vielä lenkkarit jalkaan ja antaa agilitylle mahdollisuuden ;)


Tokokoe Pori 14.12.2014


Ollaan käyty myös Porissa tokokokeessa. Kiva olla vaihteeksi ihan tavallisessa kyläkokeessa ilman suurempia paineita tuloksesta. Mutta olisihan  se silti ollut ihan kiva saada se ykkönen SM-osallistumista varten, mutta tällä kertaa ei sellaista saatu.

Huti oli pääsääntöisesti ihan kivan tuntuinen. Vähän voisin itse vieläkin enemmän vaatia siltä kontaktia ja keskittymistä ja ylipäätään keskittyä itse enemmän koiraan kuin liikkuriin. Mutta tässä on silti tapahtunut selvää edistymistä. Nyt alkaa tuntua jo siltä, että koesuoritus alkaa jo kokonaisuutena toimia kohtuullisen hyvin, nyt pitäisi vielä työstää muutamia liikkeitä paremmaksi.

Paikkikset (10): ihan ok.

Seuraaminen (9): Seuruu oli taas melko hyvän tuntuista. En tiedä näyttääkö se edelleenkään kovinkaan hyvältä, mutta Huti oli ihan hyvin kuulolla ja kääntyi hyvin. Nyt ehkä vähän turhankin tiivis ja ennakoi jollain suoralla aika rajusti vasemmalle käännöstä.

Zeta (9): Tässä ei ollut niin hyvin enää kuulolla. Jouduin käskyttämään aika tiukasti, että teki. Mutta teki kuitenkin oikein kaikki asennot.

Luoksetulo (6): Tätä me ei osata edelleenkään :( Huti tekee treeneissä enimmäkseen ihan hyviä stoppeja, mutta kokonaisena liikkeenä se ei vielä tätä osaa. Taisin joutua taas antamaan 2 käsimerkkiä ennen kun pysähtyi ja lisäksi oli jätössä noussut istumaan. Sitä se saattaa joskus tehdä, jos on huonossa mielentilassa liikkeen alussa. Loppu liikkeestä oli kuitenkin ihan ok.

Ruutu (8): Merkki ei ollu kovin hyvä, mutta meidän koemerkiksi vielä ihan kevollinen. Huti osaa aika hyvin hakeutua itse ruudussa oikeaan paikkaan, mutta nyt yllättäin juoksi vähän ruudun läpi ja taisi pysähtyä niin, että toinen takajalka oli ulkona. Käskin typerästi uudestaan "ruutu", jolla Huti lähti vielä enenmmän ruudusta ulos, eli korjasi vastaavalla liikkeellä, kuin mitä tekee, jos jää liian eteen. Kun se oli tehnyt sen korjauslenkkinsä, niin se katseli hämmentyneenä mua kun en pysäyttänyt ollenkaan ja valui mua kohti. Kun oli valunut kokonaan ruudun sisäpuolelle, niin käskin maahan. Mahtavaa räpellystä! :D Loppu oli varmaan ihan ok.

[tauko]

Ohjattu (0): Taidettiin nollata ekaa kertaa ikinä ohjattu. Ja vieläpä hyvin hmmentävällä tavalla. Huti lähti todella huonosti merkille. Sitten käskin hakemaan oikean kapulan. Huti kapulelle lähti hyvin, nosti sen ja lähti tulemaan mua kohti. Sitten se vilkaisi merkkiä ja vaihtoi suuntaa ja kipitti kapulansa kanssa merkille. Mitä hittoa!!? Käskin sitten uudestaan tuomaan ja Huti vaan tökkii kuonolla merkkiä. Käskin vielä pari kertaa ja Huti vaan jumittaa merkillä ja tökkii sitä nenällä ja tassuttelee etutassuilla maata merkin takana. Pienimuotoinen oikosulku :D

Hyppynouto (9): Tämä oli edelleen surkea vaikka ihan hyvät pisteet saatiinkin. Mutta ei mikään ihmekään, että on surkea kun metaali ei oo mikään Hutin ihan lempparikapula eikä me olla treenattu tätä ollenkaan pitkiin aikoihin. Mutta tekihän se sen sillälailla hyvin kuitenkin, että meni kapulalle ja toi sen sen enempää ihmettelemättä ja luovutti hyvin ja teki hyvän loppu pa:n. Että on se ollut huonompikin ;) Tämä liike pitäisi ottaa ihan kunnolla työn alle ja tehdä tähän oikein kunnollinen asenteenmuutos.

Tunnari (9): Ihan ok suoritus. Edelleen saisi olla itsevarmempi kapuloilla. Taisi nytkin käydä vielä kerran kaikki läpi sen jälkeen kun oli bongannut oman. Mutta ihan hyvä siinä mielessä, että onnistuin treeneissä rikkomaan tämän liikkeen siihen malliin, että suunnilleen viimeisen kuukauden aikana Huti on tuonut joka treeneisä ekalla kerralla mulle väärän kapulan. Juuri ennen koetta, edellisenä iltana, tein meidän kotipihassa kerran tunnarin ja se taisi silloin tuoda ekaa kertaa ekalla toistolla oman :D

Kaukot (8): Nämä jäivät vähän kaivelemaan. Musta näytti sieltä 15m matkalta, että Huti olisi tehnyt täysin virheettömän sarjan, mutta keskimmäisen maahanmenon jälkeen se käänsi pään pois niin, että ei reagoinut seuraavaan "istu"-käskyyn. Jouduin siis antamaan toisen käskyn, mistä lähti ainakin pisteitä. Harmi, että tää ei tullut videolle, kun olisin halunnut nähdä, että onnistuiko se S-I vaihto nyt oikeastikin kun sitä ollaan niin paljon treenattu.

Lopputulos 246 p. ja  EVL2.