15. lokakuuta 2017

EK3 Kalajoki 8.10.2017

Käytiin viimeviikonloppuna Kalajoella etsintäkokeessa Hutin kanssa. Avoimesta luokasta saatiin vaan kakkostulos, kun kaksi keppiä jäi metsään eikä Huti irronnut pudotetussa sitä sataa metriä ilman lisäkäskyjä. Nyt oltiin ahkerasti jäljestetty ja treenattu pudotettua ja se näkyi kyllä kokeessakin. Nyt löydettiin Hutin kanssa kaikki neljä keppiä ja jäljestäminen oli jo huomattavasti varmemman oloista nyt kun aiemmin kokeissa. Jana on kyllä edelleen vähän vaikea, mutta päästiin kuitenkin jäljelle. Jäljeltä yhteensä 57/60 pistettä.

Sitten oli vuorossa pudotettu. Siitä saatiin täydet 20/20 pistettä.

Pudotetun jälkeen tehtiin haku. Huti tuntui ihan hyvältä radalla ja työskenteli suhteellisen hyvin. Toiselle puolelle teki vähän matalampia pistoja, josta tuli pistevähennystä. Myöskin toinen ilmasu oli huono ja ennakoi vähän sivulletuloa. Hausta yhteensä 68/70 pistettä.

Sitten oli vuorossa esineruutu. Eka esine nousi heti ekalla lähetyksellä vasemmasta takakulmasta. Sitten jouduttiin jonkin aikaa etsimään. Huti oli vähän ärsyttävän kyselevä, mutta löysi lopulta kuitenkin kaikki kolme esinettä. Piste lähti tuosta kyselystä ja toinen ekan esineen levottomasta otteesta. Esineruudusta 28/30 pistettä.

Tähän asti kasassa oli ihan kivat 172 pistettä eli, jos pikkuesineestä olisi tullut edes 18 p, niin maasto olisi ollut 190/200 eli 80 p tottis olisis riittänyt ykköstulokseen. Vaan eipä saatu pikkuesineestä yhtään pistettä :/ Huti ei käynyt kunnolla koko ruutua itsenäisesti läpi vaan haisteli aina pätkiä sieltä täältä ja kyseli neuvoja. Oli mennyt kyllä läheltä esinettä mutta ei reagoinut siihen mitenkään. Tätä ollaan kyllä treenattukin aika vähän ja vähän liian helpoilla alustoilla ja esineillä, kun treeneissä ei ole kovin usein vaikeuksia ollut. Pikkuesineestä siis 0/20 pistettä ja ykköstulos jäi siihen.

Tottiksessa Huti oli myöskin tosi huono. Ajattelin, että treenaan sen kanssa vähän ennen suoritusta. Että se muka tekisi jäävät paremmin kun niitä olisi tehty alle... Oli sitten ihan saakelin huono idea. Mikään ei onnistunut mitä yritin tehdä ja Huti tuntui vain huonommalta ja huonommalta mitä enemmän yritin hinkata sen kanssa :( Mä en vaan osaa ite olla rento sen kanssa koepaikalla ja Huti kyllä huomaa sen :( Se kyllä toimii kokeissa parhaiten niin, että otan sen autosta suoraan suorittamaan ja niin mun pitäisi sen kanssa aina tehdä.

Me tehtiin liikkeet ekana. Saatiin seuruusta erittäin hyvä, vaikka se ei kyllä tuntunut yhtään hyvältä. Oli ihan hirveässä koomassa taas, jonka takia ei tehnyt myöskään liikkeestä istumista. Eikä maahanmenoa. Ja seisomisessa valui. Hypyssä otti esteestä tukea paluuhypyssä. Tämä jä mua kaivelemaan aika paljon :( Huti on hypännyt huonosti kun sillä on ollut kroppa jumissa. Toivottavasti edelleen on kyse vain siitä ja hieronta auttaisi. Varasin sille jo heti ajan. Eteenmenossa Huti edisti ihan törkeän rumasti ja maahanmenoon tarvittiin kaksi käskyä, vaikka menikin selvästi käsijarru pohjassa. Paikkis oli hyvä. Tottiksesta 80/100 pistettä.

Yhteensä siis 253 eli kakkostulos.

Mulle jäi jostain syystä tästä kokeesta vähän nihkeä fiilis, vaikka moni asia meni myös hyvin. Esim juuri jälki ja pudotettu oli nyt treenien ansiosta paljon varmempia. Toisaalta taas haussa ilmaisut oli huonoja, vaikka niitä on treenattu :/ Ja tottiksessakaan sellaiset jutut ei nyt toimineet mitä ollaan treenattu. Ehkä se jotenkin harmittaa, kun huomaa että tehty työ ei ole tuottanut tulosta. Mutta ei kai siinä auta kun tehdä lisää työtä ja kokeilla uudestaan ;)


3. lokakuuta 2017

Vipalle tokosta AVO1

Uskaltauduttiin Vipan kanssa vihdoinkin Avo-kehään, vaikka tiesinkin, että tuo kakara on vielä aika keskeneräinen :D Viimehetken paniikkihinkkauksella saatiin muutamia oleellisia juttuja kasaankin, kuten jonkinlainen nouto ja liikkeestä seisomisen loppuosa. Mutta ihan kaikkeen ei viimehetken paniikkitreenitkään auttaneet, joten nollattiin liikkeestä istuminen ja kaukot. Näissä on ollut ongelmaa treeneissäkin, kun ollaan tehty kokeenomaisena liikkeenä. Tästä huolimatta saatiin kokeesta kuitenkin vielä ykköstulos ja sen myötä osallistumisoikeus voittajaluokkaan.

Luokkavoitto irtosi ykköstuloksella :)


Voittajaluokan liikkeet on kyllä vielä niin alkutekijöissään, että sinne ei olla menossa vielä pitkiin, pitkiin aikoihin. Tunnaria ollaan alettu opetella vasta tällä viikolla ja samoin kaukoja. Koska kisakokemusta me ehdottomasti tarvitaan, niin käydään varmaan talven aikana keräämässä se TK2 ja treenaillaan samalla hissukseen voittajan liikkeitä. Loppuvuodesta näyttää olevan tokon rotumestikset. Sinne voisi ehkä lähteä hakemaan kisakokemusta vielä avoluokasta.

Ihan hyvin Vipa kompensoi parit nollat :D