Eilen oltiin ekaa kertaa virallisessa voittajan kokeessa. Tuomarina oli Ilkka Sten ja pisteet sen mukaiset...
Huti tuntui koepaikalla oikein mukavalta. Se oli oma räyhäkäs itsensä eikä vaikuttanut kovinkaan paineistuneelta.
Paikallamakuu (10) : Käsikn sen taas vinoon maahan. Muuten hyvä. Oli kylläkin valunut vähän toiselle kyljelle.
Seuraaminen (10) : Liikkeellelähtö tuntui ihan kohtuullisen hyvältä jopa. Ennen käännöksiä kontakti tipahti ja seuruu muuttui vaan mukana kulkemiseksi. Pystyi kuitenkin tekemään kaikki jutut eikä jätättänyt varsinaisesti missään kohtaa. Kaaviokin oli kyllä suht lyhyt ja mukava.
Liikkeestä istuminen (9) : Istuminen oli hidas, muuten ok.
Luoksetulo (9) : Huti teki oikein iloisen näköisen luoksetulon :) Stopit vois olla tietty paremmatki, mutta oon nyt ihan tyytyväinen näihin tälläsinä. Tässä tuli sitten muuten vähän isompiaki virheitä. Eteen istuminen oli tosi vino ja Huti myöskin haukahti aika kovaäänisesti kun käskin sivulle.
Hyppynouto (9) : Lähti ihan iloisesti kapulalle. Nosto oli aika hidas ja lähti liikkeelle ravilla. Ennen hyppyä nosti laukan ja tuli ihan reippaasti eteen. Tässä tuli myöskin haukku sivulle siirryttäessä.
Metallinouto (9) : Heitin kapulan tosi vinoon ja lähelle. Huti ei oikein päässyt noudossa vauhtiinkaan kun kapula oli niin lähellä. Ihan siisti nosto ja palautus ravilla. Tarvitsi irroitukseen toisen käskyn :D Tässä oli hyvä perusasentoon siirtyminen eikä tullut haukkua.
Tunnari (9) : Sais mennä ripeemminkin kapuloille, mutta ihan ok. Työskenteli siististi ja vähän varovaisen näköisesti. Palasi heti omalle ja otti sen kun huomasi sen. Palautus ravilla. Eteentulossa ei tullu haukkua, mutta ennakoi perusasennon. Ja eteen istuminen oli taas tosi vino.
Kaukot (5) : Nää meni ihan pipariks :D Ei noussut ekalla käskyllä ja sen jälkeen ei meinannut enää pysyä asennoissa vaan teki vähän omaa sarjaa. Tekniikka hajosi ihan totaalisesti ja tuli aika paljon eteenpäin. Tästä olis kyllä pitäny antaa nolla.
Ruutu (10) : Meni ihan iloisesti ruutuun ja hyvin takarajalle. Reagoi stoppiin aika huonosti ja maahanmeno oli kankea. Ihan ok.
Kokonaisvaikutus (9) : Tuomari sanoi, että muuten kuulemma oltais tehty ihan kympin sarjaa, mutta haukkujen takia piti tiputtaa pistetä. Myöskin kokonaisvaikutuksesta 9 sen takia :D No olihan siinä vähän muitakin virheitä, mutta...
Tällä loistosuorituksella saatiin yhteensä 284 pistettä KP VOI1 ja luokkavoitto 12 koiran porukassa :D En tiiä oliko tää nyt ihan ansaittua, mutta kun arvostelusta ei voi valittaa, niin tähän on tyydyttävä ;)
24. helmikuuta 2013
16. helmikuuta 2013
Koko Voittaja läpi ekaa kertaa
Tänää oli tokoryhmien yhteiset koetreenit ja me tehtiin ekaa kertaa koko voittaja läpi. Huti tuntui heti ihan erilaiselta ku mua jännitti jo kotona, että mitä tästä oikein tulee. Huti oli läpi suorituksen melko jähmee, mutta pystyi kuitnekin tekemään kaikki liikkeet suhteellisen virheettömästi. Vauhti vaan puuttui ja ilme oli vähän ikävä...
Seuraaminen: Aika nihkeen tuntusta, mut piti ittensä enimmäkseen ihan hyvin mun lähellä. Erityisesti täyskäännöksissä se jäi jälkeen ja yhden vasemmalle käännöksen se teki tosi huonosti kun kontakti putos suoralla just ennen käännöstä. Mut yleinen nihkeys oli se suurin ongelma kuitenkin.
Istuminen: Istui! :D Pysähdyksen katta kyllä, mut teki kuitenkin selkeen istumisen.
Luoksetulo: Meni tosi hyvin maahan ja odotti nätisti. Lähti ihan iloisesti liikkeelle. Stoppi oli aika huono. valui jonkun verran, mutta pysähtyi kuitenkin. Maahanmeno on myös vähän hidas, mutta regoi mun mielestä hyvin käskyyn. Törmää eteentulossa, mutta perusasentoon siirtyminen oli hyvä.
Ruutu: Bongasi ruudun hyvin ja lähti sinne ihan määrätietoisesti. Vauhti oli silti Hutiksikin aika hidas. Ei reagoinut stopiin ja maahanmeno oli vähän jähmee. Haisteli kun kevelin kohti. Loppu ihan ok, mutta siitäkin puuttui asenne..
Hyppynouto: nyt pysyi hyvin paikallaan heiton aikana ja otti itse kontaktia. Lähti ihan iloisesti kapulalle, mutta tuli ravilla takaisin koko matkan.
Metalli: tein tän pikku-kapulalla js mun mielestä se piti sitä paremmin suussaan. Palautus oli kuitenkin tooosi nihkeä.
Tunnari: Tää oli ihna ok vaikka palautus oli taas nihkeä. Meni yhden kapulan verran oman yli ja palasi heti takaisin ja lähti tuomaan.
Kaukot: Järkkä oli (I-S-M-S-I-M): Eka istuminen oli vähän nihkeä ja vajaa. seiso ihan ok ja maahan mennessään siirsi takapäätä ihan hiukan taaksepäin. Seisominen taas ok ja istumisessa veti takajalat alleen. Teki siis kaikki vaihdot just niin hyvin kun osas.
Oon erittäin tyytyväinen siihen, että Huti pystyi suorittamaan noinkin virheettömästi kaikki liikkeet vaikka se oli melkoisen ahdistuneessa tilassa, mutta toisaalta harmittaa, että se kokee nuo tilanteet noin ikävinä :( Mun pitää alkaa nyt treeneissä keskittyä paljon enemmän noihin vapautustilanteisiin.

6. helmikuuta 2013
Helmikuun kommenttitreenit
Tänään oli valmennusryhmän "keskiviikon kommnettitreenit" eli kokeenomaiset, jossa kaikki kirjoittavat toisilleen lapuille yhden plussan ja yhden miinuksen jokaisesta liikkeestä. Tällä kertaa en arponut Hutin liikkeitä, koska halusin kokeilla nyt tiettyjen liikkeiden toimintavarmuutta. Setissä oli seuraavat liikkeet:
Ruutu: Bongasi ruudun hyvin ja lähti sinne hyvällä vauhdilla. Etsi ehkä vähän kosketusalustaa eikä reagoinut pysäytyskäskyyn kunnolla. Pysähtyi kuitenkin lopulta ruudun sisään ja meni nihkeästi maahankin yhdellä käskyllä. Pientä nuuskimista maassa, mutta pysyi hyvin paikallaan. Loppukin kait ihan kelvollinen.
Vauhdista saatiin plussaa ja eniten kritiikkiä tuli juuri huonosta stopista.
Metalli: Ei pysty vieläkään olemaan paikoillaan heiton aikana vaan hilaa itseään hitusen eteenpäin. Lähti hyvin kapulalle, mutta nosto ja palautus oli karmeita. Tuli kuitenkin loppuun asti ja taisi tehdä ihan kelvollisen sivullessiirytmisenkin(?).
Nästä sanottiin myös kommenteissa.
Tunnari: Tää oli ihan superhyvä! :) Huti tuntui varmalta ja luotettavalta. Meni iloisesti kapuloille ja haisteli nätisti ja toi pureskelematta. Palauttaa kylläkin ravilla, mutta se ei nyt tässä kohtaa ole suuri ongelma. Tämä toimi vieläpä näin hyvin metallin jälkeen.
Kommenteissa oli mm:
+ hieno kokonaisuus
+ täsmällinen haistelutyö
+ hyvä ja rauhallinen suoritus
+ superhieno oma
- palautusvauhti
- palautus ravilla
- (ripaus lisää vauhtia?)
Kaukot: Järkkä oli muistaakseni I-S-M-S-I. Huti teki vikaan seisomiseen asti hyvin ja lähti sitten itsenäisesti tarjoamaan istumista ennen käskytystä ja tuli siinä reilusti eteenpäin. Siihen asti teki hyvin.
Kommentit:
+ hyvä tekniikka
+ rauhallinen ja selkeä käskytys
+ siistit vaihdot
- 1 Hutin oma vaihto
- alun jätössä ohjaaja nyökkää koiran maahan
- ennakoi + etenee S-I
Nyt tuli ekaa kertaa sellainen kunnollinren setti ettei mikään mennyt nollille! Ja mukana oli vieläpä kaikkia vaikeita liikkeitäkin.

28. tammikuuta 2013
Kaukot kusee
Tänään tein valmennusryhmän treeneissä pelkästään kokeenomaisen setin. Mukana oli kolme liikettä: Luoksetulo, tunnari ja kaukot.
Luoksetulo: maahanmenoon tarvittiin 2 käskyä, kun Huti seurasi muina miehinä jotain häiriöitä kun käskytin sitä. Luoksetulo oli ihan iloinen, mutta stopit vähän löysiä. Otti mun milestä myöskin vähän häiriötä kesken liikkeen. Sivulletulo edelleen vajaa...
Tunnari: toi oman ja teki muutenkin hyvin. Etsintä oli ihan siistiä vaikkei reagoinutkaan omaan ihan heti. Palautuksessa oli varmaan yhtä ja toista huomautettavaa, mutta oon tyytyväinen, että pystyi tekemään tän :)
Kaukot: Jättö ihan ok, mutta nousi seisomaan liikkurin käskytyksestä. Jatkoin siitä sitten eteenpäin. Teki kyllä kaikki vaihdot jotenkin, mutta otti ihan hirvittävän paljon häiriötä ja tarvitsi joihinkin vaihtoihin siksi myös kaksi käskyä. Olisi mennyt kokeessa heti nollille. Tähän tarvitaan nyt paljon häiriötreeniä.
2/3 onnistui, Olen tyytyväinen :)

20. tammikuuta 2013
Arvonta
Tänään oli valmennusryhmän treenit, jossa kaikilla oli yhteisenä teemana, että tehdään kokeenomaisesti 2 liikettä, jotka arvottiin kaikille. Huti sai tehdä luoksetulon ja liikkeestä istumisen.
Luoksetulo: Luoksetulo oli muuten varsin mallikas, mutta Huti ei lähtenyt ensimmäisellä käskyllä liikkeelle. Sekoitti varmaankin kaukoihin tai jotain. Stopit sen sijaan olivat oikein hyvät ja annoin nyt pelkän käsimerkin pysähtymiseen.
Liikkeestä istuminen: Se ISTUI!!!! :D Jee! Ei varmaan ollu mitenkään nopee eikä muuta, mutta se istui!!! :)
Eli siis 2/2 onnistui :D

12. tammikuuta 2013
Koetreenit hallin avajaisissa
Tänään oli IKKJ:n uuden hallin avajaiset ja samalla tokoryhmien yhteiset koetreenit. Paikka ei ollut uusi vaan ollaan ehditty reenata hallissa jo kahteen otteeseen aikaisemmin. Häiriötä sen sijaan oli paljon joten tilanne oli hyvin lähellä oikeaa koetta. Huti oli paikkikseen mennessä niin jäässä, ettei reagoinut edes vapautukseen kun meidät kutsuttiin kehään. Rivissä kyyläsi kaikkea mahdollista ja vaikka käskyllä sain sen ottamaan kontaktin, niin se ei siltikään keskittynyt minuun yhtään. Arvasin jo ettei mene ekalla käskyllä maahan. Muuten paikkis oli suht hyvä. Oli jossain vaiheessa heilutellut pyllyä vieruskaverille, mutta pysyi kuitenkin paikoillaan.
Sitten liikkeet. Paikkiksesta viisastuneena virittelin Hutin huomattavasti huolellisemmin ennen kehäänmenoa. Huti leikki ihan hyvin ja oli vaan sellanen semijähmee.
Seuruu: Oli ihan ok. Kontakti ei varmaan pitänyt ja välillä meni luimistellen, mutt pysyi hyvin mukana kaikissa käännöksissä. Tähän pitäis saada vähän parempaa virettä mukaan jatkossa. Kaikki askeleet ja käännökset ja temponvaihtelut menee nyt jo ihan ok.
Liikkeestä istuminen: Ei istunut. Lähti jo liikkeelle sellaisessa koomassa, ettei ollut mitään toivoakaan.
Luoksetulo: Ihan hyvä. Tästä on tullut ihmeen toimiva liike. Asennetta sekä luoksetuloon että stoppeihin voisi saada lisää, mutta tää on ihan hyvällä mallilla. Edestä sivulle siirtymiä pitää treenata lisää, jäi nytkin vajaaksi.
Ruutu: Lähti ihan innokkaasti liikkeelle, mutta alkoi hidastella oikein kunnolla lähempänä ruutua. Löysi kuitenkin tiensä ruutuun ja sain jotenkin pysäytettyäkin sen sinne. Maahan käskyllä meni istumaan ja varmaan kolmannella käskyllä meni maahan. Loppu kait ihan ok. Ruutuun tarvitaan paaaaaljon lisää päämäärätietoisuutta. Paljon pitkältä matkalta pallolle juksuja.
Kaukot: Eka vaihto oli seisominen. Reagoi hyvin käskyyn vaikka olikin vähän nihkeä. Palkkasin siitä hyvin ja lopetettiin siihen.
viidestä liikkeestä ainakin kaksi nollille. Lasi on kuitenkin puoliksi täynnä ;)

27. joulukuuta 2012
Missä mennään
Mä meinaan yrittää ilmottaa Hutin Lempäälään kokeeseen 23.2.2012. Tänään sitte katottiin vähän missä mennään ja tehtiin kaikki liikkeet putkeen palkatta. Jotenkin näin ne meni:
Seuruu: Seuruu oli aika epätasaista ja äänekästä. Mielentila oli vähän huono ja lisäksi mä ite tein kaikki käännökset yms. aika hätäisesti. Haukkuja tuli herkästi sivuaskelissa ja käännöksissä ja kun jouduin käskemään monta kertaa peräkkäin "sivu", niin meinasi kelpillä vähän keittää.. Siihen olen tietysti tyytyväinen, että mitään jätättämisongelmia ei enää tunnu olevan vaan huti pysyy nykyään hyvin mukana eikä ahdistu enää läheskään niin helposti.
Mun pitää harjoitella ite tosi paljon käännöksiä ja sivuaskelia. Erityisesti ensimmäinen kännös aloituksen jälkeen on pahin. Jännitän jostain syystä kauheasti nimenomaan ensimmäistä käännöstä, oli se sitten mihin suuntaan vaan. Samoin hitaassa käynnissä mun on vaikea pitää rytmiä samanlaisesa. Nämä siis treeniin.
Liikkeestä istuminen: Ei istunut. Tää liike on nyt niin pahassa jumissa kun vaan olla voi :(
Tässä suurin ongelma on koiran mielentila. Se ei taida tehdä edes mitään väärää asentoa tuossa vaan se pelkästään jäätyy. Tietää kyllä mikä "istu" on mutta ei pysty sitä tekemään. Kokeilin toisella kierroksella tehdä kiertojen kautta, mutta sain lopulta siirrettyä tuon inhottavan mielentilan myös siihen treeniin. Täytyy kokeilla tähän jotain... Nyt just en kyllä keksi, että mitä...
Luoksetulo: Tuli suht hyvällä vauhdilla ja iloisella ilmeellä. Molemmat stopit olivat jopa ihan kelvollisia (pysätyksessä käytin vielä sekä kättä, että ääntä) ja kaikki pätkät tultiin laukalla. Tähän olin tosi tyytyväinen.
Nyt käskytys ei tuntunut tuottavan mitään ongelmaa, joten jatkossa keskitymme pysäytyksen vahvistamiseen. Tuplakäskystä on päästävä eroon ja stoppia on saatava paremmaksi.
Ruutu: Bongasi kyllä ruudun ihan selvästi, mutta juoksi ruudun sivusta ja kaarsi sisään takreunasta. Ei tullut kuitenkaan kunnolla ruudun sisään ja maahan mennessä kääntyi vielä niin, että makasi lopulta sivuttain ruutunauhan suuntaisesti ruudun ulkopuolella :D Loppu meni hyvin.
Bongaukseen ja ruudun loppuosaan on selvästi tullut lisää varmuutta. Nyt tuosta liikkeestä puuttuu vilä ruudun paikan hahmottaminen. Huti hakutuu helpoosti merkin lähettyville kun huomaa, ettei ruudussa ole alustaa eikä palloa. Nyt siis paikan tarjoamistreeniä läheltä.
Metalli: Tämä oli Hutiksi tosi hyvä. Tosin taisi hilata itseään istuen vähän eteenpäin kun heitin kapulaa. Tarttui kapulaan taas vinottain ja kantaminen näytti vähän hankalalta, mutta tuli kuitenkin päättäviäisellä laukalla ja loppumatkan ravilla takaisin. Ei irrottanut ihan heti käskyn jälkeen kapulasta.
Noita kapulanheittoja vois tietty kans vähän treenata... Mut eniten tietty tuota palautusvauhtia voisi vielä parantaa vaikka tuokin oli jo ihan ok. Tuli myöskin mukavan varmasti kapulan kanssa eteen istumaan, mutta myös sen vahvistaminen ei olisi pahitteeksi.
Tunnari: Meni aika iloisesti kapuloille ja suu oli valmiiksi auki kapuloille tullessa. Tarttui ainakin kahteen kapulaan, mutta toi lopulta oman.
Tunnari on ollut huono jo pitemmän aikaa, joten palaamme hetkeksi takaisin tulitikkuihin. Kun alkaa tehdä taas hyvää työtä, niin voisi tehdä peräkkäin noudon ja tunnarin edelleen tulitikuilla. Myöskin jotain hetsausta tunnareille heti kun homma alkaa tuntua liian helpolta.
Hyppynouto: Tää oli tosi kiva. Oli ripeän näköinen mennen ja tullen. Palautuksessa varmaan vähän törmäsi.
Tätä ei oo reenattu varmaan pariin kuukauteen eikä reenata tästä eteenpäinkään :D Tietty tota eteen tulemista ja sivulle siirtyimistä pitäis saada paremmaksi, mut nyt on isompiaki ongelmia ;)
Kaukot: Oli jo liikkeen aloituksessa todella karmeassa mielentilassa. Aika nihkeä ja kyttäsi eteenpäin ihan kuin olisi noutoon tai ruutuun menossa. "Sivu"-käskyllä vilkaisi vain nopeasti ylös ja jatkoi kyyläämistä. Melkein tiesin jo että ei nouse tuolta minnekään ekalla käskyllä eikä kyllä noussutkaan :D Kävin sitten vähän lähempänä käskyttämässä istumaan ja tein loppuvaihdot kauempaa. Ei jumittanut enää sen enempää vaan teki kiltisti kaikki vaihdot, vähön nihkeästi kyllä ;) S-I vaihdossa taisi tulla hitusen eteepäin.
Tuo jumitus ekalla käskyllä tuli nyt esiin ensimmäistä kertaa pitkiin pitkiin aikoihin. Siihen kyllä varmasti vaikutti aika paljon tuo kaikkien liikkeiden tekeminen alle. Huti oli ihan selvästi tekemässä jotain ihan muuta kuin kaukoja. Pitää siis tehä jatkossa enemmän jotain liikkeitä alle ennen kaukoja. Mielellään joku ruutu tai luoksetulo tms. missä lähdetään paikalta joksemaan. Muuten olin oikeastaan aika tyytyväinen Hutin kaukoihin. Tuota S-I vaihtoa pitää tietty treenata lisää, koska sitä se ei tee vielä pitkältä matkalta yleensä (eikä aina lyhyeltäkään...)
Kahdeksasta liikkeestä 4 olis menny nyt nollille. Saadaan siis aika ahkerasti treenata, että on mitään järkeä lähteä kokeeseen.
Tehotreenissä on nyt sitten seuraavat viikot istuminen, ruutu, tunnari ja kaukot. Muut treenattavat: seuruu, luoksetulo ja metalli. Tauolla toistaiseksi: hyppynouto.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)