26. tammikuuta 2014

Ei sitte treenata Saatana!

Ei oo ollu paljoa kirjoitettavaa blogiin viime aikoina. Kelpietreenit jäivät meidän viimeiseksi treeneiksi kennelyskän takia. Lopulta Käpykin sairastui yskään, joten meidän karanteeniaika venyi vielä pari viikkoa pitemmäksi. Ensi viikolla saatais jo mennä halleille treenaamaan mutta mitäpä siitä, kun ei ole koiraa millä treenata :( Kun aloin vähitellen lenkittää Hutia sairastumisen jälkeen, huomasin, että se ei taaskaan liiku kunnolla. Olen käyttänyt sitä kuitenkin normaalisti lenkillä, koska mitään selkeää ontumista tai epäpuhtautta ei ole havaittavissa. Tietyissä tilanteissa vaan näkyy, että Huti ei halua käyttää koko kroppaansa kunnolla. Olen varannut sille ajan jäsenkorjaajalle, mutta se on vasta helmikuun loppupuolella. Ensi viikolla on myös varattuna aika hierojalle. Toivottavasti siellä selviäisi jotain Hutin kropan tilasta...

Kaiken tämän lisäksi Huti alkoi perjantaina kesken lenkin ontua oikeaa etujalkaansa ;( Jalassa ei näy eikä tunnu mitään mikä selittäisi ontumista. Ontuminen on nyt vähän vähäisempää jo, mutta ei se kuitenkaan varaa jalalle vielä painoa. Halu liikkua ja riehua olisi pienellä kelpiellä jo kova, mutta nyt ei päästä edes lenkille :(