Näytetään tekstit, joissa on tunniste haku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haku. Näytä kaikki tekstit

10. syyskuuta 2017

Piirinmestishaku 2017 Saarijärvi


Pk-kausi alkaa olla jo lopuillaan ja vasta nyt me päästiin tämän vuoden ekaan hakukokeeseen. Haun kanssa on ollut kaikenlaisia ongelmia, jonka takia jätettiin SM-kisatkin tältä vuodelta väliin, vaikka osallistumisoikeus meillä olisi ollut. Keksin myös, että kun ei täyspitkälle kisaradalle uskallettu vielä mennä, niin opetin Hutille vähän jäljestystä, että voitais osallistua etsintäkokeeseen, jossa päästäis testaamaan koemuotoista hakua lyhyemmällä radalla. Tämä oli ihan loistava idea! Ollaan käyty tänä vuonna kaksi ek-koetta ja molemmissa kokeissa Huti toimi haussa ihan loistavasti. Saatiin molemmilla kerroilla hausta täydet 70 pistettä :) Ja koska ek-kokeita oli tänä vuonna niin vähän tarjolla, niin tuo "oikeaan" hakukokeeseen osallistuminen lykkääntyi sitten näin myöhälle.

Seurataan :)

Osallistuttiin siis Saarijärven Käyttökoirien järjestämään haun piirinmestaruuskokeeseen. Koe alkoi haulla ja mua jännitti ihan sikana! Huti oli nimittäin jättänyt kaikissa pitkissä ratatreeneissä maalimiehiä metsään :O Mun luotto koiraan oli siis etukäteen aika heikko... Mutta Huti nostikin kokeessa maalimiehet ihan todella hyvin! Eka löytyi jo reilusti ennen sataa metriä ja toinenkin nousi ennen kahtasataa. Ja kolmannen maalimiehen Huti nosti reilusti edestä päin. Olin ehkä ite vasta jossain 250m kohdalla (?). Aikaa meillä meni tähän suoritukseen huikeat 9 minuuttia ja risat :D Eli ei tarvii ihan hirveesti murehtia, että aika loppuisi kesken :D Musta kyllä tuntui ihan riittävän pitkältä tuo alle 10 min... Huti oli muuten ihan hyvä, mutta kaksi ekaa ilmaisua oli vähän huonoja. Varsinkin toisella haukku pätki enemmän ja Huti myös ennakoi vähän sivulletuloja.. Tästä meni yksi piste. Ja muusta ei sitten pisteitä mennytkään, vaan saatiin hausta huikean hienot 169 pistettä :) Saatiin hyvää palautetta meidän yhteistyöstä ja ohjauksesta.

Luoksetulo

Sitten tehtiin ruutu. Huti nosti kaikki kolme esinettä ja luovutti ne tosi nätisti. Tästä täydet 30 pistettä :)

Hyppynouto

Ja lopuksi tottis. Me oltiin taas kerran ekana paikkiksessa. Huti oli ihan semihyvän tuntuinen. Ek-kokeissa se ei kummassakaan tehnyt liikkeestä istumista, joten sitä ollaan tehotreenattu nyt ihan sikana. Ja se onneksi näkyi kokeessakin. Huti teki jopa kohtuullisen hyvän istumisen. Olin tästä niin riemuissani, että en tajunnut, että Huti oli vähän koomaisen oloinen liikkeestä seisomiseen lähdettäessä enkä ohjannut sitä siinä niin hyvin kuin olisi pitänyt. Teki siis väärän asennon, josta puutteellinen. Hypyt oli hyvät ja samoin paikkis. Eteenmenon kanssa meillä on ollut ihan massiivisia ongelmia kevään ja kesän aikana. Mm. kevään ek-kokeessa Huti suoritti omatoimisesti jonkun tokon 10 m eteenmenon ja pysähtyi siihen. Ja maahanmenoon tarvitsi varmaan sata käskyä. Nyt saatiin tuo irtoaminen taas kuntoon ja maahanmenotkin läpi. Huti lukitisi nyt todella hyvin kentän päädyn ja teki erittäin hienon eteenmenon ja meni myös ekalla käskyllä nopeasti maahan. Ja sitten se pieni porsas nousikin istumaan ja kuikuili toiveikkaana kentän päätyä, että josko siellä olisi se ihana keltainen freisbee :D


A-nouto

Tottiksen pisteet oli 90/100. Yhteensä siis 289/300 ja ykköstulos ja tällä suorituksella oltiin myös Keski-Suomen kennelpiirin piirinmestareita :) Ja toiseksi tuli meidän treenikaveri Anne Myyn kanssa, jotka olivat hienosti ekaa kertaa haun voittajaluokassa ja heti lähti valiokello käyntiin :)


Mä ja Huti ja Anne ja Myy :)

Upeista kuvista Kiitos Hannu Majavalle! :)

16. syyskuuta 2016

Laukaassa

On jäänyt blogin kirjoitus pitkäksi aikaa mun to-do-listan viimeiselle sijalle ja koirien treenaus on ollut kyseisen listan toiseksi viimeisellä sijalla. Mun koko elämä meni hyvin lyhyessä ajassa aivan uuskiksi kun muutettiinkin yhtäkkiä Seinäjoelta Laukaaseen...

Muutto tapahtui edellisellä viikolla siitä kun oli Tokon-SM-kisat. Ja muuttoa edelsi tietenkin paljon ihan muita asioita kuin treenaamista ja kisoihin keskittymistä. Huti tuntui, niissä vähäisissä treeneissä mitä tehtiin, todella huonolta eikä mulla itellä ollut minkäänlaista fiilistä lähteä koko kisaan. Jälkiviisaana voisi todeta että olisi pitänyt jättää koko kisa välistä. Sen verran surkea fiilis oli sekä mulla että koiralla :( Ja aika samalla kaavalla meni kaksi viikkoa myöhemmin myös PK-SM-kisat.


Nyt on onneksi kaikki kisat takanapäin ja ollaan saatu ottaa ihan rennosti ja yrittää sopeutua uuteen paikkaan. Hakua ollaan päästy tekemään jopa ihan viikottain, mutta muuten ollaan treenattu aika olemattoman vähän. Tuossa lähikentällä ollaan vähän tokoiltu/tottisteltu iteksemme ja yhden kaverin kanssa. Tokoryhmiäkin täällä ilmeisesti olisi, mutta nyt ainakaan mulla ei riitä rahkeet osallistua sellaisiin. Katsotaan sitten myöhemmin.

Hutin osalta tein SM-kisojen jälkeen sellaisen päätöksen, että me ei tokoilla enää ollenkaan. Sen kanssa pitäisi treenata jatkuvasti todella paljon, että sen toko-osaaminen pysyisi riittävällä tasolla. Keväällä kun keskityttiin täysillä tokoon, niin Huti alkoi tuntua koko ajan paremmalta ja näytti siltä että saadaan kuin saadaankin koko evl kasattua jonkinlaiseen pakettiin. Mutta heti kun treenit jäi vähemmälle, niin koko homma hajosi käsiin. SM-kisoissa tämä näkyi ehkä parhaiten siinä, kun Huti lähti hakemaan ohjatun kapulaa. Ehdin itse kokea jo pienen huojennuksen häivähdyksen, kun näin Hutin menevän noutamaan oikeaa kapulaa, eikä se eksynytkään matkalla. Vaan sehän olikin näköjään se helpoin osuus. Sen sijaan Huti ei osannut tuoda enää sitä kapulaa mulle :O Katsoi vaan hölmön näköisenä, että mihin tää pitää viedä ja vei sen merkille ja pudotti siihen. Niin. Kun ei tuolla treenimäärällä ehdi treenata kaikkia liikkeiden osia, niin että koira osaisi edes auttavasti kaikki liikkeet alusta loppuun, niin parempi ehkä sitten lopettaa koko homma. En nimittäin ole ihan varma, että kestääkö Hutin jalka sitä määrää juoksutusta mitä toko näillä nykyisillä säännöillä vaatii, joten säästän sen treenit mielummin hakuun.

Ja hakua ollaankin onneksi päästy tekemään :) Ja Huti on ollut treeneissä nyt todella kivan tuntuinen, vaikka kesällä vielä oli aikamoista takkuilua mm. ilmaisujen kanssa. Nyt tuntuu, että ilmaisut on taas palautuneet lähes entiselle tasolle. Ainakin treeneissä.. Kiva olisi päästä vielä syksyllä kokeeseen katsomaan, että toimiiko myös kokeessa :)

Vipa edistyy ihan hirveän hitaasti tällä mun treenitahdilla. Se ei osaa vielä oikeastaan mitään, mutta onneksi se on silti kova tekemään asioita :) Ja nyt se on ollut puoli saikullakin kun se muutamia viikkoja sitten ontui takajalkaansa illalla kun oltiin käyty lenkillä ja treenailemassa. Todennäköisesti on reväyttänyt jalkansa juostessaan :( Nyt ei ole enää ontunut, mutta ei se varmasti ole vielä kunnolla parantunutkaan.

10. kesäkuuta 2016

Lähimieskälli

Ajattelin että tuohon edelliseen hakutreeniin pitää saada vähän korjaussarjaa kun Huti heittäytyi silloin aivan ohjattavaksi, mutta eilen mulla olikin taas ihan eri koira treeneissä. Huti lähti tosi hyvällä asenteella jokaiselle pistolle ja etsi hyvin maalimiehet. Ei mitään ongelmaa sen suhteen. Ilmaisut sen sijaan oli nyt vähän huonot. Haukkui kyllä ja hyvällä asenteellakin, mutta vilkuili aika paljon mua taas :/

Hutin on aina vaikeampi haukkua mitä lähempänä itse olen maalimiestä. Niinpä tehtiinkin Hutille hyvä lähimaalimies källi. Jätin sen kolmannella löydöllä maalimiehelle ja palasin itse keskilinjalle ilman koiraa. Maalimies päästi koiran irti ja Huti juoksi mun luo. Vaikka tuli kovaa, niin reagoi hienosti matkalla olevaan maalimieheen, joka oli n. 10 m päässä keskilinjasta. Huti oli vähän ihmeissään tästä ja haukkui aluksi kohti mua. Rupesi kyllä itse tarjoamaan haukkua oikeaan suuntaan kun vai  seisoin paikoillani ja odotin. Tää oli Hutille kaikinpuolin tosi hyvä harjoitus. Pitää muistaa tehdä toistekin!

Haun jälkeen Vipa pääsi vielä tottistelemaan. Tehtiin seuruuta, eteentuloja ja noutoja. Vipa oli oikein pätevä. Erityisesti noutoihin oon nyt aika tyytyväinen. Vipalla alkaa olla hyvä ajatus nyt kapulan palautuksesta ja nostot on sen myötä tulleet nätimmiksi.

7. kesäkuuta 2016

Josko me kuitenkin vähän treenattais...?

Mulla on ollut oma treenimotivaatio vähän hukassa viime aikoina. Muutama viikko meni niin, että en treenannut yhtään mitään yhdenkään koiran kanssa, paitsi hakutreeneissä käytiin kerran viikossa. Mutta nyt on ollut pakko vähän ryhdistäytyä, koska oon ilmottanu Hutin hakukokeeseen parin viikon päähän.

Hutin haku ei vaikuta edelleenkään erityisen hyvältä. Ollaan painittu kaikenlaisten ihmeellisten ongelmien kanssa koko kevät ja ne eivät tunnu loppuvan ollenkaan. Muuttavat vain muotoaan. Mm. Ilmaisut on olleet alkukaudesta epävarmoja ja pistoille lähtemisessä on ilmennyt taas sitä tyhmää jumitusta. Viimeisimpänä erikoisuutena Huti on keksinyt valeilmaisut! :O Mahtavaa! Nyt ei oo ihan hirveen luottavainen olo sen kokeen suhteen... Eilen sitten tehtiin yksi täsmätreeni tähän valeilmaisuongelmaan liittyen, mutta Huti suoriutui siitä oikein hyvin eikä mennyt halpaan. Niinpä kehitin meille sitten ihan uuden ongelman tähän kokeen alle... Alkoi nimittäin ottaa vähän päähän Hutin surkea pistotyöskentely niin että rupesin taas vähän ohjaamaan sitä... No Huti oli sitten sitä mieltä, että ohjaa sinä sitten perkele! Sen jälkeen sainkin ohjata sitä piston joka kulmassa liikkumaan eteenpäin :O Että näin... Luulen, että Huti olisi parempi hakukoira, jos en treenaisi sitä ollenkaan, kun saan sen näköjään treeni treeniltä huonommaksi :D Vähän nyt kyllä jännittää että kuinkahan meidän käy siellä kokeessa...

Esineitä ollaan treenattu hyvin vähän, mutta ne muutamat treenit mitä ollaan tehty, on menneet ihan huikean hyvin! Hutilla on ihan sairaan hyvä asenne etsintään ja se on vihdoinkin oppinut liikkumaan tehokkaasti alueella itsenäisesti eikä jää enää kiertämään samoja rundeja. En edes tiedä miten tähän on päästy, mutta en uskalla tätä kovin paljon treenta etten mee taas pilaamaan hyvää esineruutua :D

Tottista ollaan treenattu viime päivinä varmaan eniten. Sitä ollan hinkattu kotona ihan vaan omassa pihassa ja välillä kentälläkin. Hutin seuruu on tullut jotenkin ihan kammottavaksi. Se edistää ihan kauheasti ja menee heti ekan askeleen jälkeen johonkin hirveään kyyläyskuplaansa eikä oo yhtään skarppina. Tämän seurauksena jää kaikista käännöksistä ja on ihan kauhea. Yritin suht sinnikkäästi hinkata seuruupaikkaa taaemmaksi, mutta tuntui ettei se oikein ottanut toimiakseen. Hyväksyin sitten sen kamalan paikan ja kontaktin (lue:ei kontaktia) ja keskityin siihen että olisi skarppina edes käännöksissä. Sitä sain edes vähän menemään läpi ja hommassa on ehkä edes vähän toivoa. Jääviä, luoksetuloja ja esteitä ollaan tehty myös eikä niissä nyt ainakaan tunnu olevan mitään suurta ongelmaa. Eteenmenoa ei olla nyt tuon kyttäämisen takia tehty ollenkaan paitsi viime treeneissä. Huti juoksi hienosti 10 m ja pysähtyi :D On vissiin menny tokon eteenmeno hyvin jakeluun ;) Pitääpä vissiin ehtiä treenata tuotakin ennen koetta vielä. Ja sitä maahan-käskytystä kans. Jaaaa paikkista. Sitäpä ei olla otettu myöskään yhtään kertaa... No mutta kahessa viikossahan ehtii  vielä vaikka ja mitä :D

Vipan kanssa ei oo mitään maastojuttuja tehty vielä ollenkaan. Ihan alkukeväästä se pääsi pariin hakutreeniin ja tehtiin vähän esineisiin reagointia, mutta sitten ne jäivät hautumaan. Mutta tottista ollaan nyt vähän ruvettu tekemään. Vielä se ei oikein mitään osaa eikä toki tarvitsekaan osata. Vipan kanssa on ihan hirmu kiva tehdä. Se on luonnostaan tosi aktiivinen ja kontaktinhaluinen. Tuntuu välillä jopa siltä että laiminlyön sen leikin ja seuruun rakentamista kun se tekee joka tapauksessa aina innokkaasti hommia. Ja treenit venyy helposti vähän liian pitkiksi ja teen kaikkea suunnittelematta kun tyyppi vaan jatkais ja jatkais eikä se lopeta vaikka ite välillä keskityn höpisemään treenikaverille :/ Mutta ehkä siitä tulee vielä ihan hyvä silti :)

30. heinäkuuta 2015

Viimeisiä treenejä ja melkein viimeisiä treenejä

Huti on ollut viime aikoina hakutreeneissä ihan hirveä. Se volisee ilmoittautuessa ja huutaa pistolle lähtiessä. Se on ihan sekaisin maalimiehillä ja haukku on ihan hirveän levotonta. Ja vaikka sillä on ihan hirveästi intoa, niin se ei meinaa lähteä pistoille kun se on niin sekaisin ettei se enää itsekään tiedä minne se on menossa. Ja myöskin maalimiehiä on alkanut jäädä metsään kun herra kelpiellä on ollut niin kova kiire...

Vähän tässä on meinannut ohjaajalla pipo kiristyä kun koira on vaan treeni treeniltä huonompi ja tärkeät kisat lähestyy... Yksissä treeneissä meinasi jo ihan tosissaan meikäläiseltäkin loppua huumori kun vikalla pistolla herra kelpie päättikin vähän vilvoitella itseään vesiojassa kesken piston!! Siis oikeasti!! Voi jumalauta! No oli kuuma päivä ja vähän treeniä takan joo, mutta hei oikeesti!!! Jos minä pystyn juoksemaan 10 km kuumalla säällä ja olemaan huomioimatta matkan varrella vettä tyrkyttävät ihmiset, niin kyllä kelpiekin pystyy juoksemaan muutaman hakupiston ilman uintikeikkaa! :(

Noh, onneksi jossain vaiheessa tähän hommaan alkoi tulla lopulta jotain tolkkuakin ja jossain treeneissä oli jokunen ihan onnistunutkin juttu. Ja toissapäivän treeneissä Huti olikin jo suorastaan superhyvä! Se oli innoissaan, mutta huomattavasti maltillisempi ja keskittyneempi kuin yleensä. Ekalle pistolle se taisi lähteä ihan hiljaa ja todella määrätietoisesti ja hyvin suoraan. Ukko löytyi umpparista ja ilmaisu oli paljon parempi kuin aiemmin. Toiselle puolelle samanlainen löytö umpparista. Sitten yksi tyhjä ja yliheitolla löytö toiselta puolelta. Ja vaikka yliheitto itsessään taas kerran epäonnistui, niin Huti oli niin määrätietoinen, että upposi silti syvälle asti ja löysi mm:n. Lopetin tähän kun kerrankin meni hyvin. Olin ihan supertyytyväinen Hutiin. Nyt oli kaikki niin kohdillaan, että päätin jättää tämän meidän viimeiseksi treeniksi. Mulle itselle ei sovi mikään viimehetkeen asti hinkkaaminen vaan haluan että viimeiset treenit ennen koetta onnistuvat hyvin. Ja otan tästä yleensä niin paljon painetta, että saan yleensä ryssittyä sillä kaikki viimeistelytreenit, joten yleensä en uskalla sellaisia tehdä ollenkaan. Voi olla että kisaan on vähän turhan pitkä aika vielä ja tähän kyllä mahtuisi hyvin vielä yksi treenikerta, mutta mennään nyt tällä. Meillä on nyt Hutin kanssa molemmilla hyvä fiilis päällä :)

Eilen tehtiin myöskin esineruutua. Huti on ollut vähän huono myös esineruuduissa... Mutta niin olen ollut minäkin, joten kaikkea ei voi pistää Hutin piikkiin. Yritin tehdä sellaisen treenin, että esineet eivät olisi lähellä takalinjaa vaan keskellä ruutua. Hutilla on nimittäin paha tapa jäädä seilaamaan takalinjalle ja mulla on paha tapa antaa sen tehdä niin. Ajattelin siis harjoitella sitä, että kutsun sitä ja lähettelen tarvittaessa uudelleen ruutuun, jotta ruudun keskiosakin tulisi käytyä läpi. Noh, tämä ei nyt ihan onnistunut, koska Huti nosti heti mennessään molemmat esineet. Ihan kiva tietysti, että esineet nousivat hyvin ja treeni oli tietysti siinä mielessä erittäin onnistunut :) Mutta tätä en uskalla vielä jättää viimeiseksi treeniksi, vaan kerran pitää vielä yrittää kaivaa verta nenästä ja tehdä vielä kunnon kisamittainen ruutu ja katsoa onko tässä vielä jotain ongelmaa vai ei.

Sitten tottis... Sitä ollaan tehty vähänlaisesti. Eilen tehtiin vähän. Ja mitä teki Herra kelpie? No nousi tietysti paikkiksessa taas istumaan. Ai jumalauta!!! :( Tää on sitten kanssa yksi niistä asioista, jotka saa mun aivot räjähtämään kiukusta :( Meillä ei todellakaan oo varaa heittää kaikkia paikkispisteitä johonkin hevon kuuseen tuosta noin vaan. Me tarvitaan ihan jokainen piste, kun kyse on oikeasta kilpailusta eikä mistään pikku koularista. Äääh, miten voi olla edes mahdollista, että mun mukamas SM-tason koirani tekee jotain noin typeriä juttuja?!? Nyt kyllä loppuu tollaset tyhmäilyt tähän paikkaan. Tänään meillä on vielä hyvät koetreenit tulossa ja aion tehdä kaikkeni, että saan tuon tyhmän ongelman vielä kerran esiin ja sitten meen kyllä kertomaan tuolle hemmetin koiralle, että tuollaista ei sitten hitto vieköön enää tehdä! Voin olla niin  kiukkuinen, että saatan ihan sanoa sille perkele!

Muiltaosin tottis saattaa olla ihan hyväälä mallilla tai sitten ei. En oikein tiedä kun en ole tehnyt oikeastaan mitään liikkeitä kokonaisena enkä kaikkia edes osissa :D Toivottavasti se osaa ne eikä hirveesti ennakoi mitään tai tarvitse kaksoiskäskyjä. Ehkä pitää rukoilla ja uhrata joku eläin jollekin alttarille, jotta onnistumesen todennäköisyys vähän paranisi. Vai pitikö tässä tehä jotain treenejä...? Niin tähän tais auttaa vissiin paremmin se treenaaminen...? Juu. Sitäkin vois tietysti kokeilla. Joo, kyllä me taidetaan tehdä vielä pari tottistreeniä. Oliskohan se siinä sitten? :)

30. kesäkuuta 2015

Katse kohti seuraavaa SM-kisaa

Huti on saanut nyt vähän lomailla noiden edellisten kisojen jälkeen ja nyt vasta ruvetaan hiljalleen treenaamaan tuota PK-SM -kisaa varten. Taitaapi olla nimittäin, että meidän edelliset hakutreenit oli ne surullisen kuuluisat rotumestaruuskisat..

Mutta lauantaina oli Hutin onnenpäivä! Se pääsi vihdoinkin etsimään ukkoja metsästä :) Kyllä oli pieni kelpie iloinen :D Vauhtia ja intoa olisi siis riittänyt vaikka vähän muillekin jaettavaksi. Tehtiin pieni ratatreeni niin, että minä en tiennyt missä maalimiehet ovat. Huti teki muuten hyvää työtä, mutta en aina saa sitä lähetettyä suoraan sinne minne yritän. Näen siitä kyllä jo lähetyksessä, että se on ottanut jonkun ihan oman kiintopisteen ja sinnehän se sitten aina lähtee. Siispä muutama vähän vino pisto.

Maalimiehet oli sijoitettu 75 m kohdalle samaan linjaan, niin että toinen oli lähellä ja toinen 50 m syvyydessä. Tää oli meille ihan tosi hyvä treeni. Menin sopivasti sekaisin itse kun Huti sai hajua lähimaalimiehestä jo edelliseltä pistolta tullessaan ja jouduin kutsumaan sen kuitenkin vielä pois ja jatkamaan rataa samasta kohdasta missä itse olin. Ja kun en voinut olla varma siitä hajusta, niin kutsuin Hutia vielä pois, koska se oikaisi piston mennessään suoraan maalimiehelle. Sitten ryssin vielä jatkon lähettämällä Hutin ihan väärälle puolelle. Nimittäin se pisto olisi pitänyt uusia, jonka Huti leikkasi eikä sitä toisen puolen pistoa, jonne se oli jo kerran tehnyt hyvän tyhjän piston! Jos olisin lähettänyt Hutin järkevästi tarkistamaan uudelleen alueen, jossa se ei ollut vielä käynyt, niin se olisi kivasti löytänyt edestäpäin myös sen seuraavan maalimiehen. Nyt meinattiin mennä siitä melkein ohi. Mutta onneksi Huti oli hyvä ja nosti hyvin senkin maalimiehen.

Siinä mielessä tämä oli erittäin hyvä treeni, että vaikka oma ohjaukseni kusi, niin Huti paikkasi mun virheitä ihan todella hienosti! Ja sellaisen koiran kanssa haluan myös mennä SM-kisoihin. Tietysti yritän myös kehittää omaa radanluku- ja ajotaitoani. Mutta kun tiedän, että itseäni ihan varmasti jännittää ja olen epävarma ja todennäköisesti mokaan, enkä pysty auttamaan koiraani vaikeissa paikoissa, niin toivon, että minulla on mukana sellainen etsintäkaveri, joka hoitaa homman kotiin minusta huolimatta. Ja minulla taitaa sellainen etsintäkaveri ollakin <3

20. toukokuuta 2015

Hiljaista on treenirintamalla...

...vaikka kisat lähestyvät. Ei oo ollu paljon mitään blogiin kirjoitettavaa kun ei olla juuri treenattukaan. Lauantaina olisi kelpien ja bortsujen haun rotumestaruuskisat. Ollaan valmistauduttu kisaan kivasti kotona makaamalla tötterö päässä ja kaikki sormet ja varpaat ristissä toivoen, että Hutin tassuhaava paranisi kisaan mennessä. Että sellaista taas tällä kertaa. Tulee jotenkin kovasti viime vuosi mieleen jostain syystä...

Tassu kyllä näyttää sillä tavalla jo hyvältä, että luultavasti voidaan ihan hyvin kisata, mutta treenata en uskalla kunnolla vielä. Harmittaa ihan hitsin paljon, kun Huti on ollut nyt maastotreeneissä ihan huippuihana. Sekä haku että esineet on toimineet todella hyvin ja oon ollut niin tyytyväinen Hutin työskentelyyn. Tottistakin ollaan tehty ennen tuota haavaepisodia ja siinäkin kaikki muu on ihan ok, paitsi että seuruu on kamalaa ja maahan ei meinaa mennä eteenmenossa... Niin ja se paikallaistuminen... O__o

Harmittaa siis se, että kun kaikki oli hyvällä mallilla, niin treenit loppui kun seinään eikä nyt sitten voidakaan valmistautua kunnolla tähän kisaan. Vaikka sinänsä luotan kyllä Hutiin, niin vähän arpomiseksi menee kuitenkin tämä kisa, kun niitä treenejä ei kuitenkaan ole alla niin montaa ja viimesistä on aikaa se 2 viikkoa. Meillä olis kyllä muuten varsin hyvät tsäänssit voittaa rotumestaruus haussa, kun ollaan ainoat osallistujat (:D), mutta voidaan ihan hyvin olla myös niin noloja, että ei saada tulosta ollenkaan :D.

13. huhtikuuta 2015

Onnellinen hakukoira

Eilen oli ihka ekat hakutreenit tälle kaudelle. Voi että kun oli taas kivaa ja Hutikin oli niiiin onnellinen kun se pääsi pitkästä aikaa hakumetsään :D



Aloitettiin kausi ihan helpolla ja lyhyellä treenillä: tyhjä etukulma, löytö ja toinen löytö suoraan edestä, mutta ylisyvältä. Muutamia pistoja jouduin uusimaan kun lähetin Hutia taas ihan minne sattuu ja Huti meni välillä myöskin ite vähän minne sattuu, mutta kokonaisuudessaan kuitenkin onnistuneet treenit. Etukulma tuli tarkistettua kunnon pistolla ja sen jälkeen onnistui ihan oikea yliheittokin. Ja Hutilla oli ihan superhyvä fiilis! :D

Mietin tässä että uskaltaisinko jo ilmottaa Hutin rotumestiksiin. Vielä on toki aikaa miettiä kun ilmo menee umpeen vasta ensi kuun alussa, mutta silti. Viime kauden ongelmat kaivelevat vieläkin mieltä ja oon nyt vähän epävarma tästä hommasta. Huti kylläkin teki juuri pari päivää sitten ihan sairaan hyvän esineruudun eikä tämän päivän perusteella haussakaan mitään suurta ongelmaa pitäisi olla eikä tottiksessakaan... Mutta mä oon kyllä superhyvä sössimään kaiken, joten enköhän onnistu saamaan ihan kaikki kolme osa-aluetta vielä kivaan kriisiin sopivasti ennen sitä koetta. Ehkäpä odotan vaan sitä ilmoajan päättymistä ja katsotaan miltä treenit silloin näyttää. Tällä treenimäärällä on ehkä turha tehdä vielä mitään johtopäätöksiä mihinkään suuntaan ;)

11. marraskuuta 2014

K-leiri 2014 v.2.0

Olipa taas mukavaa päästä pitkästä aikaa leireilemään kaikkien ihanien kelpojen ja kelpoihmisten kanssa. Nyt oli vuorossa maastoleiri, joten ohjelmassa oli hakua ja esineruutua.

Lauantaina aloitettiin haulla. Tehtiin ihan perustreeniä, jossa joka pistolla on maalimies. Huti teki periatteessa ihan hyvin, mutta tuntui taas vähän nihkeältä. Ekalla lähetyksellä taas pysähtyi ja ja jatkoi matkaa kun en sanonut mitään. Sen jälkeen ei enää pysähdellyt, mutta ei myöskään lähtenyt ihan sillä päättäväisyydellä kuin yleensä.

Sunnuntaina aloitettiin treeni näyttämällä Hutille vähän norjalaista sekametsää. Vein Hutin välillä autoon odottamaan ja yksi koira treenasi siinä välissä. Tässä treenissä Huti oli huomattavan paljon parempi kuin edellisenä päivänä ja se tuntui nyt ihan omalta itseltään. Tehtiin vaan 3 pistoa, joista 2 oli yliheittoja. Huti meni yli ihan superhyvin piittaamatta musta millään lailla (heh, jonkun mielestä se ei varmaan olis ollenkaan hyvä juttu ;D ). En edes muista koska viimeeksi oltais pystytty tekemään onnistuneita yliheittoja.

En usko, että Hutille varsinaisesti jää mieleen ne maalimihet siellä metsässä ja se siksi uppoaisi itsevarmasti. Mutta se sekametsän katselu nosti hyvin virettä oikeanlaiseksi. Huti oli jo radalle tulleessaan ja alkuvirittelyissä todella hyvän tuntuinen ja silloin se yleensä toimiikin hyvin.

Saatiin Kaisalta hyviä ajatuksia siitä, mikä meidän treeneissä nyt mättää ja mitä nyt kannattaisi tehdä. Musta tuntuu, että Hutin haku on toiminut hyvin siihen asti kun siitä tuli keväällä valio. Sen jälkeen mä oon ruvennut kikkailemaan kaikkea ja ehkä myös vaatimaan enemmän kuin ennen. Nyt vasta tajuan miten paljon vaikeampaa tai ainakin erilaista on ns. osaavan koiran treenaaminen ja sen tason ylläpitäminen vs. uuden opettaminen tai pelkkä vahvistaminen. Kun oletus on että koira osaa, niin ne perustreenit jäävät jotenkin liian vähälle ja tilalle tulee kaikkea muuta. Eli mun pitäisi osata nyt vähän rytmittää ja kierrättää erityyppistä treeniä. Koiraa pitää välillä haastaa ja välillä vähän palautella. Välillä keskittyä asenteeseen ja antaa sen olla itsenäinen ja toisinaan sitten ottaa hallintaan. Mun pitäisi oppia tekemään näitä juttuja nyt sopivasti keirrättäen. Ja toinen pointti mikä tuli esiin, on se, että mä en saisi tehdä liikaa saman asian toistoa. Huti menee ehkä vähän epävarmaksi siitä, jos joku aisia toistuu samanlaisen monta kertaa ja sitten yhtäkkiä se muuttuukin. Parempi on, että se joutuu koko ajan keskittymään ja olemaan tarkkana ja seuraamaan mitä tapahtuu. Esim ne meidän kevään yliheittotreenit ääniavuilla ei toimineet myöskään siksi, että tein niitä ihan liikaa putkeen. Huti todellakin jäi kiinni apuihin ja tuli epävarmaksi, kun ei enää saanutkaan niitä. Vaan tulipahan kokeiltua sekin ja opittua kantapään kautta jotain ;)

Lauantaina tehtiin vielä esineruutuakin. Hutille vietiin ruutuun 8 esinettä, joista se haki varmaan 7 tai 8, en muista enää. Pimeys painoi vähän päälle, joten olin vähän hermona ja häiritsin Hutin työskentelyä, mutta Huti oli silti tosi hyvä. Se löysi hyvin esineitä ja lähti joka kerta hyvin hakemaan seuraavaa. Ja hyvä fiilis säilyi loppuun asti. Meillähän oli keväällä sellainen ongelma, että Huti haki aina hyvin 1-2 esinettä ja sen jälkeen lakkasi kokonaan työskentelemästä. Joten tässä asiassa ollaan selvästi menyt nyt oikeaan suuntaan :) Olin ihan supertyytyväinen tähän treeniin ja mun pikku Hutiin <3

27. syyskuuta 2014

Kun vauhti kiihtyy, niin maalimiehet jää metsään

Siltä ainakin nyt tuntuu.. Hutilla on nykyään haussa ihan kauhea vauhti päällä. Se jopa ääntelee välillä, kun ei pääse kovempaa, vaikka haluis :D Positiivista on kuitenkin se, että se menee nyt hyvin suoraan ja uppoaa yleensä riittävän syvälle. Mutta siihen se positiivisuus sitten jääkin. Nimittäin sitten kun se on uponnut suoraan ja syvälle, niin se kääntyy ihan mihin sattuu (yleensä väärään suuntaan) ja tekee valtavia pistoja ja tulee niiltä hyvin iloisena pois, vaikka siellä olisi maalimies!?!! O_o Mitä hittoa??!! Ilmeisesti meno on niin kova, ettei siinä vaudissa kerkeä ilmaa haistella tai jotain. Noooh... Joku haun harrastaja saattaisi tälläisestä vähän huolestua, mutta mä en nyt jaksa vaivautua :D Enemmän ärsyttää tuo väärään suuntaan kääntyminen. Ja sitä on myöskin hieman hankala korjata, kun tyyppi vetää niistä tarkoin ja harkitusti asetelluista maalimiehistä (jotka on palkaksi tarkoitettu) ihan täpöllä ohi. Kerropa siinä sitten koiralle, että: "Hei, kantsii kääntyä oikeeseen suuntaan, kun siellä on aina se maalimies". "Mutta ethän sä sitä tiedäkkään, kun juoksit siitä juuri 5 kertaa ohi".. Että sellaista...

Minulla on kyllä tähän nyt yksi suunnitelma, jota aion kokeilla huom...eiku... tänään treeneissä. Nimittäin lähimaalimies. Heti ekalle lähetyslinjalle. Josko sillä saisi herra kelpielle asennettua jarrut ja nenänkäytön. Sitten seuraava ukko olisi saman piston etukulmassa. Ja vielä voisi kokeilla luoksetulomatkallekin laittaa yhden mm:n. Siinä onkin kätevä treeni. Yksi pisto ja kolme maalimestä :D Neljännen mm:n voisi laittaa vielä kakkospiston alkumetreille ja se treeni olis sitten siinä. Treenin ideana olisi lähinnä estää pitkät juoksuvälit jotka nyt ainakin kiihdyttävät Hutia vähän turhankin paljon. Samalla on kätevä treenata myös palkattomia maalimiehiä ja hallintaanottoja, kun työskentelyä ei juurikaan ole. En tiedä onko tuolla treenillä sellaista vaikutusta kuin toivon, mutta nyt ei tunnu järkevältä tehdä enempää noita epäonnistuneita pistojakaan.

20. syyskuuta 2014

Tyhjien kokeilua

Huti on ollut nyt jo pitkään ihan superhyvä hakutreeneissä ja lähestulkoon oma itsensä. En ole enää mennyt alueelle lähettämään, vaan kaikki pistot ovat nyt olleet ihan normaaleja keskilinjalähetyksiä. Eikä niitä kesän jumituksia ei ole esiintynyt enää olleenkaan. Meinasin jo pari viikkoa sitten ottaa jonkun tyhjänkin piston treeniin mukaan, mutta Huti oli ihan holtiton ja meni ihan minne sattuu jo pelkillä L-pistoilla :D Joten jätin sitten vielä tyhjänkokeilut odottamaan parempia aikoja ja tehtiin parissa seuraavassa treenissä vaan L-pistoja.

Eilen ja tänään sitten uskaltauduin kokeilemaan myös tyhjiä. Elisessä treenissä tehtiin suora, L, tyhjä ja L ja vielä pieni L. Tyhjä sujui ihan hyvin. Luulen, että se kävi kyllä tarkistamassa etukulman piilonpaikan, mutta se nyt ei ole niin vaarallista :D Kävi kuitenkin riittävän syvällä ja toimi itsenäisesti, joten jatkettiin eteenpäin.




Tänään tehtiin samalle puolelle kolme tyhjää ja aina tyhjän jälkeen toiselle puolelle suora löytö. Vähän ehkä oikoi tyhjillä eikä mennyt ihan niin supersuoraan, kuin haluaisin, mutta meni kuitenkin ja upposi joka kerta riittävän syvälle. Noita tyhjiä pitää siis kyllä vahvistaa ja oikoa ja treenata syvyyttä ja suoruutta lisää, mutta nyt olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että Huti teki kolme kohtuullisen hyvää tyhjää pistoa ja vastakkaiselle puolelle hyvät suorat löydöt. Eli voidaan sanoa, että meidän haku on taas hakua eikä niin kuin kesällä... (Huomaatteko, että mulle on ehkä jäänyt vähän traumoja noista kesän treeneistä?! :D )




Oikeita yliheittoja en uskalla tehdä ehkä vielä pariin vuoteen ( :D ), mutta olen yrittänyt välillä tehdä sellaisia sujuvia lähetyksiä, että pysäytän koiran ja lähetän suht samantien seuraavalle pistolle. Näin varmaan joskus päästään käsiksi ihan oikeisiinkin yliheittoihin.

Nyt kun perustyöskentely taas toimii, niin olisi aika taas poistua mukavuusalueelta, ja alkaa haastaa koiraa. Voisin alkaa ihan järjestelmällisesti työstää niitä pistoja paremmiksi. Maalimiehet saisi olla ehkä vähän ylisyvällä ja jos koira oikoo kulmia, niin pitäisi vaan kutsua se pois ja lähettää (vähän lähempää) uudestaan. Jos mm:t on 50 m syvyydessä, niin oikomista ei niin helposti tapahdu, vaan Huti on jo 40 m kohdalla yleensä saanut hajun maalimiehestä ja kulkee nenän perässä eikä välttämättä etene sillä tavalla suoraan. Ja se on se kriittinen kohta, missä se yleensä viimeistään oikoo, jos maalimiestä ei ole. Eli ylisyvillä mm-sijoittelulla päästään paremmin demonstroimaan sitä tyhjän piston tilannetta. Ja koira voi saada kuitenkin palkan, jos etenee riittävästi suoraan.

Tyhjiä ei kannata nyt tehdä muuta kuin kokeilumielessä silloin tällöin; katsoa vähän, että miltä ne näyttävät ja onko tapahtunut mitään muutosta. Myös L-pistoja voisi tehdä ylisyvillä maalimiehillä. Täytyy kuitenkin olla tarkkana, ettei tule liikaa liian vaikeita treenejä. Hyvän fiiliksen ja luottamuksen täytyy säilyä.

2. syyskuuta 2014

Maastot alkaa taas toimia

Ihanaa kun Huti alkaa olla jo ihan oma itsensä hakutreeneissä <3 Vauhtia piisaa normaaliin tapaan ja asenne on muutenkin kohillaan.

Tänään oli mun vetämän hakukurssin ekat treenit ja treenasin tietty Hutinkin kanssa lopuksi. Tehtiin viisi pistoa. Jollakin menin vielä varmuuden vuoksi vähän lähemmäksi lähettämän ja osa oli ihan täysmittaisia pistoja. Huti lähti joka kerta tosi hyvin eikä se enää näytäkään siltä, että se aikoisi pysähtyä. Ihan mahtavaa! :) Myöskin ilmaisut oli nyt siinä mielessä hyviä, että Huti aloitti joka kerta hyvin eikä koskenut yhtään maalimiehiin.

Myöskin esineruutuongelmat alkaa pikkuhiljaa ratketa kun olen pystynyt nyt tekemään suht usein pieniä treenejä. Nyt olen tehnyt muutaman peräkkäisen treenin niin, että olen tallonut vain kapean kaistaleen lähetyslinjan suuntaisesti ja kylvänyt sen täyteen esineitä. Esim 8 lähiesinettä, joista 6 on nostettu. En ole edes lähettänyt Hutia kunnolla ruutuun vaan olen vaan epämäärisesti päästänyt sen sinne ja yrittänyt ohjata sitä pysymään lähetyslinjan tuntumassa. Aluksi Huti ei meinannut pystyä ollenkaan etsimään esineitä, kun se jäi heti kiinni siihen kun yritin sitä ohjata kulkemaan lähetyslinjan suuntaisesti. Aluksi mulla oli ruudussa myöskin liian vähän esineitä (1-2 kpl), kunnes sain taas treenikaverilta hyvän vinkin, että esineitä kannattaisi olla aluksi tosi paljon, että Huti tajuaisi nopeammin homman pointin. Homma lähtikin heti ihan uusille urille kun esineitä oli enemmän. Huti alkoi jo parin treenin jälkeen keskittyä enemmän etsimiseen eikä se enää häiriintynyt niin paljoa mun ohjaamisesta.

Tänäänkin tehtiin pieni ruututreeni ennen hakua. Laitoin ruutuun 6 esinettä ja nostatin kaikki. Esineet nousi tosi hyvin. Myöskin viimeinen. Ja Hutin työskentely alkaa nyt näyttää siltä miltä pitääkin. Se ei enää keskity minuun vaan etsii päämäärätietoisesti esinetä vaikka välillä vähän ohjaisinkin. Täytyy nyt piakkoin kokeilla tehdä myös isompi ruutu jossa olisi ainakin yksi takaesine ja katsoa lähteekö Huti enää taakse ollenkaan :) Luulen kyllä, että lähtee tai jos ei lähde, niin parilla treenillä sekin saadaan varmasti palautettua kuntoon, kun etsimismoodi on nyt löytynyt :)

28. elokuuta 2014

Treenaamalla ne ongelmat ratkee

Tänään on torstai ja me ollaan tällä viikolla treenattu jo neljänä päivänä hakua :) Vähänkö kivaa! Kesto teemana on ollut suorat pistot ja joka kerta löytö. Olen mennyt joka kerta lähemmäksi lähettämään. Niin lähelle, että näen itse sivurjan merkin, minkä alla maalimies on. Jos maasto on ollut hankalaa, ollaan menty tarvittaessa ihan 10 m päähän maalimiehestä ja näkyvämmässä maastiossa on voinut tehdä suht kaukaakin jo lähetyksiä.

Hutin asenne ja itsevarmuus alkaa olla jo ihan normaalilla tasolla <3 tiistain treeneissä oli vielä selkeää epävarmuutta havaittavissa joillakin pistoilla ja yhdellä tuli jopa pysähtyminen ja kääntyminen. Tänään taas saatiin tehtyä kolme erittäin onnistunutta ja itsevarmaa lähetystä. Kyllä se tästä vielä hyväksi muuttuu. Kyllä haku vaan on kivaa! <3

23. elokuuta 2014

Haku on mennyt rikki :'(

Meidän haku on tainnut hajota nyt ihan lopullisesti :( En oikein tiedä edes, että miten tähän on tultu, mutta Huti ei tee enää ollenkaan kunnollsia pistoja. Se joko A) lähtee innokkaasti pistolle ja kääntyy n. 30 m jälkeen 90 astetta oikealle tai vasemalle ja tulee pois metsästä tai B) lähtee pistolle, etenee n. 30 m vähän vinoon, pysähtyy ja kääntyy katsomaan minua. Vaikka olisi ihan helppoa ja tuttua maastoa, niin silti jompi kumpi em vaihtoehdoista toteutuu. Fiksuna treenaajana olen sitten kutsunut Hutia pois aina kun se kääntyy liian aikaisin ja vielä kehunut ja palkannut tästä (kyllä vain! :D) niin ongelma on luonnollisesti vain pahentunut. Toisaalta Huti tekee noita surkeita pistojaan nyt edes hyvällä mielellä eikä se lannistu yhtään tai ota itseensä vaikka joka pistolle pitää lähettä n. 100 kertaa. Ja sehän on tietenkin tärkeintä! ;D

Nyt sitten sain sellaisen ihan viisaan kuuloisen vinkin, että menisin aina lähettämään Hutin sen verran läheltä maalimiestä, että se ei voisi epäonnistua. Käytännössä siis kävellään yhdessä vaikka ekat 30 m metsään yhdessä ja siitä lähetys. Yhden treenin verran olen tätä kokeillut ja se vaikutti ihan hyvältä. Maasto oli vähän huonoa tähän treeniin, joten joistain pistoista tuli vähän turhankin lyhyitä kun en meinannut löytää merkkejä, mutta saatiinpahan ainakin onnistumisia aikaan :D Hutilla oli hyvä fiilis ja se kulki kivan tuntuisesti mun kanssa pistoilla. Katseli eteenpäin ja oli koko ajan valmiina lähtemään pistoille. Meillä ei ole enää tänä vuonna tarvetta mennä kokeeseen, joten nyt saan ihan rauhassa koittaa korjailla noita pistoja. Kaikenlaisia apujakin olen kokeillut käyttää aiemmin, mutta luulen, että ne ovat osittain jopa johtaneet näihin ongelmiin, joten kokeilen mielummin nyt tällaista lähestymistapaa. Jos nuo pistot alkaa jossain vaiheessa toimia taas ihan normaalilta matkalta, niin sitten kyllä käydään yksi koekin vielä loppuvuodesta.

13. elokuuta 2014

PK-SM ja piirinmestikset 2014

Ja niin me päästiin Hutin kanssa osallistumaan palveluskoirien suomenmestaruuskilpailuihin haussa. Tämä on ollut suuri haaveeni ihan siitä lähtien kun pikkuisen Hutin meille kotiin hain ja sen kanssa hakukoiran uraa aloittelin. Olin niin ylpeä ja onnellinen kun Hutista tuli valio ja sen myötä saimme myös osallistumisoikeuden tämän vuoden SM-kisoihin. Tämä tapahtui toukokuun puolessa välissä. Haku sujui tuolloin ihan superisti, samoin tottis. Esineiden kanssa vain oli vähän ongelmaa. Ajattelin kuitenkin, että treenaamalla sekin tulee kuntoon, joten eiköhän me olla ihan hyvässä iskussa SM-kisoissa..

Ehdittiin parit hakutreenit tehdä kokeen jälkeen ja ei montaakaan ruututreeniä ennen kun Hutille tuli tassuun se haava.. Sitä sitten paranneltiin kolmisen viikkoa jonka jälkeen mentiin äärimmäisen surkealla valmistautumisella Toko:n SM-kisoihin. No joo, sitten päästiin taas vähän hakuilemaan. Aloin olla itse jo vähän hermona kun ei oltu päästy kunnolla treenaamaan ja niissä vähäisissä treeneissä aloin kiinnittää ihan liikaa huomiota virheisiin ja ongelmiin sillä seurauksella, että Huti alkoi tuntua treeneissä ihan omituiselta. Tehtiin muutama viikko ennen kisaa koemainen rata vieraassa maastossa ja vierailla maalimiehellä. Koko hommasta ei meinannut tulla mitään :( En ole koskaan ennen nähnyt Hutia haussa tuollaisena. Tästä muutama päivä eteenpäin huomasin, että Hutilla on nyt toisessa tassussa haava ja kisaan oli aikaa enää kaksi viikkoa. Tämä oli viimeinenen niitti mun uskolleni siitä, että koko hommasta voi tulla enää yhtään mitään. Olisi ollut ihan eri asia, jos edes ne vähäiset treenit olisivat sujuneet normaaliin malliin. Teki mieli jättää koko kisa väliin, mutta toisaalta halusin kuitenkin niin kovasti mennä...

Hutin tassu parantui kisaan mennessä, mutta treenata ei juuri pystynyt. Ja se kyllä näkyi Hutin suorituksessakin. Oltiin suoritusvuorossa ensimmäisenä. Huti lähti tekemään seuruuta todella hyvällä asenteella kunnes juuri ennen oikealle käännöstä se jäi kuuntelemaan jonkun viereisen kentän luoksetulokutsua niin, että jouduin antamaan uuden seuruukäskyn. Sitten Huti skarppasi taas ja saatiin seuruu tehtyä loppuun. Henkilöryhmä oli edelleen vähän huono (ihmekös tuo kun ei treenata sitä varmaan koskaan... :P). Liikkeestä istumisen Huti teki, mutta siinäkin tapahtui jotain. En muista reagoiko Huti johonkin häiriöön tms, jonka takia se nousi seisomaan kun palasin sen viereen. Maahanmenon jäi seisomaan ja sen jälkeen luoksetulo oli hidas ja tuli suoraan sivulle. Seisominen oli ehkä ihan ok ja siinä oli hyvävauhtinen luoksetulokin ja jäi eteen istumaan. Nyt en muista oliko siinä jotain virhettä.. Noudoissa olisi saanut olla kaikissa enemmän voimaa ja ainakin 2/3 Huti nousi seisomaan kapulaa heitettäessä. Ja haukahti sivulle siirtymisessä. Eteenmeno olisi ollut muuten ihan hyvä, mutta Huti meni vähän huonosti maahan ja jätti toisen kyynärän kokonaan ilmaan. Kun lähdin kävelemään kohti, niin nousi kokonaan istumaan. Paikkis taisi olla ainut liike missä ei tapahtunut mitään kummempia virheitä. Piilossa istuessani ajattelin, että me ei saada varmaan yhtään pistettä, mutta saatiin me sentään muutama: 72,5 :D Jäätiin vain puolella pisteellä maastosta.

Jälkeenpäin ajateltuna tämä meni oikeastaan juuri parhaalla mahdollisella tavalla: päästiin Hutin kanssa kentälle fiilistelemään ja testaamaan SM-tunnelmia. Vaikka virheitä tuli, niin Hutilla oli hyvä asenne ja sen puolesta mulle jäi hyvä fiilis tästä kisasta. Luulen, että paremmalla valmistautumisella Huti pystyisi tekemään tuollaisessakin tilanteessa hyvän suorituksen. Mun luotto Hutin tekemiseen vain kasvoi tämän kokemuksen myötä vaikka ulkopuolisen silmin suoritus oli varmaan aika huono :D Sen sijaan, jos oltaisi menty maastoon, niin luultavasti siitä olisi jäänyt ikävämpi fiilis. Hutin haku ja esineet takkuilivat sen verran pahasti jo treeneissä, että mitään onnistumisen mahdollisuuksia meillä ei olisi ollut. SM-kisassa kuitenkin maastot ovat vielä astetta haastavammat ja mua olisi jännittänyt normaalia enemmän. Uskon siis, että oli parempi näin. Nyt treenataan vuosi ja kokeillaan ensi vuonna uudestaan :)


Piirinmestis 2014


Olin ilmoittanut Hutin jo ajat sitten myös piirinmestiksiin, jotka pidettiin Seinäjoella tasan viikko SM-kisan jälkeen. Ei siis hirveästi ollut kilpailumieltä tässäkään kisassa. Yhdet hakutreenit ehdittiin ottaa ja esineet useampaan kertaan ja pikkuisen tottista.

Kisa alkoi haulla. Me oltiin suoritusvuorossa kolmantena. Aloitin vasemalta puolelta, jonne Huti teki ihan kelvollisen piston. Myös oikealle upposi hyvin ja sieltä alkoi kuulua myös haukkua. Ihan hyvä aloitus siis :) Sitten jatkettiin eteenpäin. Etukulmien jälkeen Huti ei meinannut oikein lähteä pistoille. Teki jonkin verran vajaita pistoja tai pysähtyi kyselemään ohjeita. Kehotin Hutia vaan jatkamaan ja sainkin sen sillä tarkistamaan aluetta ihan kohtuullisesti. Toinen maalimies taisi löytyä satasen kohdalta. Sitten taas jatkettiin. Huti teki edelleen aika paljon huonoja pistoja ja pysähteli. Välillä kyllä upposikin hyvin joten oli siellä seassa myös ihan hyvää työskentelyä vähän. Päätin ennen koetta, että en tee yhtään yliheittoa vaikka Huti tulisi kuinka suoraan ja hyvin ja onnistuin pitämään tästä myös hyvin kiinni. Lopulta löydettiin myös kolmas maalimies ja rata loppui siihen. Saatiin hausta muistaakseni 164 pistettä. Vähennystä tuli niistä vajaista pistoista ja kyselyistä. Mutta maalimiehistä ja ilmaisuista täpöt :)

Sitten suunnattiin esineruutuun. Huti toi suht nopeasti 2 esinettä ja sitten alkoi meidän molempien epätoivo. Mulla ei ollut mitään käsitystä missä se oli käynyt jo tarkistamassa ja missä olisi vielä tutkimatonta aluetta. Niinpä annoin Hutin palloilla ruudun takaosassa ominpäin. Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että kohta varmaan loppuu aika ja päätin pyytää Hutin vielä pois ruudusta ja lähettää vielä kerran, jos vain ehdin. Seisoin keskellä ruutua ja kun Huti oli tulossa, niin pari metriä ennen mua se pysähtyi nuuhkimaan maata ja nosti sieltä viimeisen esineen :D Hah! Olipa mahtavaa :) Saatiin tästä suorituksesta 28 pistettä. Tuomari moitti sitä, että Huti ei etsinyt ollenkaan ruudun etualalta vaan pysytteli koko ajan takalinjalla. Lisäksi 2. esineen tuonnissa Hutilla oli huono ote esineestä.

Sitten oli vielä se tottis. Meitä oli kolme koirakkoa, joten jouduttiin odotusvuoroon ennen kun päästiin tekemään mitään. Tehtiin kuitenkin liikkeet ennen paikkista. Huti teki ihan superhyvän seuruun. Ekaa kertaa se kesti hyvin kaikki käännökset mukana ja henkilöryhmässäkin jätätti vain niin vähän, ettei tuomari edes huomannut :D Taidettiin saada seuruusta ainakin erittäin hyvä ellei jopa erinomainen (en nyt justiin muista kumpi, mutta yleensä ollaan saatu varmaan aina korkeintaan hyvä, joten tää oli joka tapauksessa ihan super!). Istuminen jäi seisomiseksi... :/ Maahanmeno oli ok, mutta luoksetulo oli vähän hidas. Tuli kuitenkin eteen ja teki tosi hyvän perusasentoon siirtymisen. Seisominen myöskin ok, ja edelleen luoksari vähän vaisu. Loppu-pa tässäkin hyvä. Noudot oli kaikki muten ok:t, mutta voimaa puuttui niistäkin. Perusasennot oli kaikissa hyvät, mutta A-esteellä tais tulla jo haukun kera.. Eteenmeno oli nyt hyvä. Meni maahankin, joskin nopamminkin voisi pysähtyä.. :) Sitte paikallamakuu, jonka Huti päättikin suorittaa istumisena :( Jätin sen kai vähän hätäisesti, joten oli noussut heti istumaan ja istui siinä koko ajan.

Loppupisteet kuitenkin 85. Tällä suorituksella 277p.  I-tulos ja piirinmestaruus hopeaa. Meidät päihitti taas tänäkin vuonna Sirpa ja Pörje :) Onnea  vaan teille vielä tätäkin kautta!! :)

23. heinäkuuta 2014

Taas kauluri kaulassa

Ei sitte treenata tätäkään SM-kisaa varten... Kisaan on aikaa n. 2 viikkoa ja Hutilla on taas tassussa haava. Edellisen kisan doupingtestin tulokset eivät ole vielä edes tulleet kun ollaan jo taas samassa tilanteessa. Tällä kertaa ei tosin ole tarvetta millekään varoajalliselle lääkkeelle edes, eikä douping ole se suurin murhe, vaan se, että taas joudutaan menemään kisaan ilman kunnollista valmistautumista.

Esineruutu on edelleen epäkunnossa ja tottiksessa on pari juttua mitkä ei vielä toimi. Ja myöskin haussa on ongelmia ja viimeinen treeni oli ihan kauhea. Tehtiin koko voittajaluokan rata läpi kisamaisesti meille vieraassa maastossa ja eri porukassa, missä yleensä treenataan. Sattuneista syistä koko treeni oli yhtä katastrofia. Sain Hutin ihan todella epävarmaksi eikä hommasta tullut mitään. Yksi maalimieskin jäi metsään...

Tiedän kyllä, että Huti osaa ja pystyy tekemään hyvän suorituksen sekä haussa että tottiksessa (ja kyllä se esineruudustakin edes kaksi esinettä tuo ;), kunhan vain itse hoidan omaan osuuteni. Tällä hetkellä vaan tuntuu siltä, että en pysty siihen.. Ja tuo tassuhomma ei nyt kyllä auta yhtään asiaa. Toisaalta tuntuu, että en haluaisi lähteä koko kisaan, mutta samalla tuntuu myös, että en halua missään nimessä olla menemättä. Se on tilaisuus ja mahdollisuus, josta meille on varmasti hyötyä tulevaisuudessa, vaikka nyt menisikin kaikki päin persettä.

18. toukokuuta 2014

FI KVA

Nyt se on vihdoin totta! Huti on FI KVA hausta. Meidän ensimmäinen valionarvo. Mä oon tästä niin ylpeä ja onnellinen! Ja mikäs sen hienompaa kuin saavuttaa valionarvo viidellä ykköstuloksella.



Oltiin tänään siis Jämsässä hakukokeessa. Tuomarina kokeessa toimi Pekka Väisänen.

Koe alkoi tottiksilla. Me oltiin toisessa parissa ja aloitettiin paikkiksella. Huti oli hyvän tuntuinen tottiksessa. Välillä se meinasi kadota johonkin omaan maailmaansa, mutta sain sen hyvin tsempattua mukaani ja Huti suoritti kaikki liikkeet oikeastaan tosi hyvin. Seuruussa oli vähän jähmeilyä käännösten jälkeen ja henkilöryhmässä, mutta suurimman osan Huti seurasi tosi hyvin. Saatiin seuruusta kuitenkin vain hyvä tai jotain. Istuminen olis voinut olla vieläkin nopeampi, mutta Hutilta kyllä hyvä suoritus. Loput jäävät ja luoksetulo oli hyvät. Ei edes valunut sivulle kertaakaan! :) Tuomarin mielestä kaikki kolme noutolikkettä oli hyvät: "ei huomautettavaa", vaikka mä kyllä olisin huomauttanut törmäilystä ja haukulla vahvistetuista sivullesiirtymistä ;) Eteenmeno ja paikkis oli muuten hyvät, mutta paikkiksen maahanmeno oli kyllä aika jähmeä..

Arvostelun aluksi saatiin kauhea ripitys tuomarilta siitä, että kävelin kuulemma meidän kaavion ihan vinoon. Tottispisteet oli 95. Kuulemma olis ollu 98, jos osaisin kävellä suoraan :D

Sitte mentiin hakuradalle. Maasto oli oikein mukavan vaihteleva ja erilainen mitä meidän omat treenimaastot. En oikein osannut luottaa koiraani kun edellisessa kokeessa, n. puoli vuotta sitten, Huti oli radan alussa niin pihalla, että se kävi kusella etukulmassa :O Pelkäsin vähän paineistumista tms. mutta Hutipa olikin nyt ihan superhyvällä fiiliksellä. Se oli ihan ekasta pistosta lähtien tekemässä täysillä hakua eikä ottanut nokkiinsa vaikka jouduin välillä ottamaan pistoja uusiksikin. Ja löytyihän ne maalimiehetkin sieltä kaikki.

Tuomari kehui Hutia ja antoi meille täydet 170 pistettä :O Olin kyllä itse tästä vähän ihmeissäni, kun mun mielestä ihannesuoritus oli aika kaukana tuosta meidän räpellyksestä. Koirahan on toki hyvä, mutta meikä sähläsi kyllä ihan urakalla lähetyksissä ja yliheitoissa. Mutta mikäpäs siinä, otin kyllä kaikki pisteet ilolla vastaan :D

Ja ensi kerralla lupaan kyllä luottaa Hutiin paremmin. Se osaa kyllä hommansa <3

Näistä asemista oli ihan hyvä lähteä esineruutuun, jonka tiesin olevan meillä edelleen pahasti rikki. Tarvittiin enää 5 pistettä ykköstulokseen eli yksikin esine olisi riittänyt. Huti toi kaksi. Ruuduusta pisteitä 17.

Lopputulos siis 282 p, I-tulos, HK3 ja KVA!! :) <3



6. huhtikuuta 2014

Ruokapalkan testausta

Treenattiin taas Hirvijärventien mutkassa. Tein Hutille kuuden maalimiehen treenin, jossa oli myös yksi tyhjä alussa. 2 ensimmäistä maalimiestä ilman apuja 50m syvyydessä ja loput 4 avuilla, ylisyvällä ja yliheitoilla. 

Huti sai tällä kertaa kahdelta ekalta maalimieheltä ruokapalkan kun tokotreeneistä oli jäänyt pari purkkia käyttämättä. Ruoka tuntui kelpaavan hyvin ja ehdin hyvin maalimiehelle ennen kun Huti sai purkin tyhjäksi. Ruokaa voisi hyvin käyttää jatkossakin palkkana, ainakin silloin kun on paljon maalimiehiä tai muuten pitkä treeni.


Tyhjällä Huti lähti melkein heti kääntymään jyrkästi aluetta eteenpäin ja oikaisi oikein kunnolla koko piston ja päästyään takarajalle, lähti sieltä taaksepäin kohti etukulmaa ja tuli omia jälkiään pitkin takaisin. Olisi pitänyt heti korjata eikä vaan katsoa, kun se tekee huonoa pistoa, kun jouduin kuitenkin ottamaan uusiksi :( Toisella lähetyksellä teki ihan hyvän piston.

Viidennestä pistosta (mm4) tuli kauhea tappelupisto. Huti kääntyi päättäväisesti ennen maalimiestä sivurajaa pitkin etukulmaa kohti. Kutsuin pois ja lähetin varmaan sata kertaa uudestaan ja aina sama juttu :( Lopulta mentiin yhdessä alueelle, lähemmäksi maalimiestä, ja siitä lähetys. Sitten löytyi. 

Hyvää tässä treenissä oli se, että yliheitot onnistuivat nyt jo ihan kohtalaisen hyvin melkein joka kerta ja lukuunottamatta tuota tyhjää Huti ei hirveästi leikannut nyt pistoja vaan upposi suhteellisen hyvin syvälle.

Hieman huolestuttavaa taas oli se, että Huti tuli tosi herkästi pistoilta pois, jos ei heti löytänyt. Vaikka oli ollut haamukin, niin silti. Tuntuu, että se on nyt aika herkkä mua kohtaan ja vähän turhankin tottelevainen. Jostain syystä minä olen nyt tärkeämpi kuin maalimiehet...

30. maaliskuuta 2014

Hakutreenit

Eilen treenattiin hakua Hirvijärventien mutkassa. Lähden nyt lisäämään haukkuja sekä yliheittoja treeneihin ja vähentämään näköapuja. Siispä meidän treeni näytti eilen tältä:



Huti oli läpi treenin aika korkeavireinen, mutta oikein mukavan tuntuinen. Sopivan innokas, mutta kuitenkin kuuliainen ja keskittynyt.

Eka pisto meni todella hyvin. Huti upposi hyvin yli viiteenkymppiin vaikka ei ollut apujakaan. Olin alunperin suunnitellut toiselle pistolle näköavun ja yliheiton, mutta muutin lennosta suunnitelmaa kun eka pisto oli niin hyvä. Jätin siis yliheiton tekemättä ja avun antamatta. Tämän piston jouduin kuitenkin uusimaan, koska Huti lähti jostain syystä kääntymään taaksepäin. Muutaman korjauksen jälkeen kääntyi alueella eteenpäin ja löysi tiensä maalimiehelle. Kolmannelle pistolle otettiin apu ja kävin viemässä koiran alueen toiselle puolelle yliheittoa varten. Mun yliheitto oli taas niin surkea, että Huti lähti ihan minne sattuu. Eteni kuitenkin koko ajan syvemmälle, joten en ottanut pois. Löytyihän se mm sieltä vaikka pisto oli taas epämääräinen..

Jatkan varmaan noilla "avuttomilla" aloituksilla, ja lisään apuja ja yliheittoja loppuun päin. Noita yliheittoja pitää kyllä treenata paljon, koska niissä mä lähinnä häiritsen Hutia, enkä ohjaa. Myöskin niitä tyhjiä pitäisi alkaa ottaa ohjelmistoon, jos meinataan sinne kokeeseen pian mennä.