Näytetään tekstit, joissa on tunniste agility. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste agility. Näytä kaikki tekstit

7. maaliskuuta 2016

Sunnuntai 6.3.2016

Olin koko päivän kiinni tokokokeessa kun olin ite toimitsijana ja koirilla oli aika tylsä päivä. Niinpä käytin ne lenkillä illalla ja kävin vähän hallilla vielä treenaamassa kaikkien kanssa.

Huti oli aivan täynnä energiaa ja oli aivan intona kun pääsi tekemään jotain. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja tein sen kanssa zetan mukaanottoja. Nyt kun oli asenne kohdallaan, niin nää ei ollutkaan niin vaikeita. Myöskin kaukot onnistui kivasti. Kävin läpi vaikeat vaihdot ja palkkasin kun teki hyvin. Olin kyllä ite lähellä, joten oli helppoa. Lopuksi tein vielä kaksi eteenmenoa pallolle. Ekalla kerralla vietiin pallo yhdessä ja tokalla yritin viedä niin, ettei Huti olisi huomannut. Vaikea sanoa näkikö se pallon jo lähetyspaikassa vai ei mutta meni suht suoraan kuitenkin.

Vipa teki vähän puomin alastulokontaktia oikealla puomilla ja kosketusalustalla. Vipa oli superpätevä. Nyt onnistui jo tosi hyvin sellaiset että olin itse selvästi Vipan takana ja se käänsi itse itsensä oikein päin puomille ja etutassut oli maassa (alustalla) ja takatassut puomilla. Ja piti itsensä siinä eikä lähtenyt kääntymään heti mua kohti! Jee :) Sitten tehtiin vielä vähän jotain siivekkeen kiertoa ja ehkä seuruutakin. Ja lopuksi vaan heiteltiin palloa :)

Torstai 3.4.2016

Oltiin meidän oman ryhmän treeneissä LaTo:n hallilla. Edelleen hinkattiin hyvin samalla kaavalla kuin tähänkin asti. Eteenmenoja, zetaa ja kaukoja.

Eteenmeno
- Edelleen käydään katsomassa koiran kanssa palkan paikka ja sitten lähetys kauempaa.
Huti käänsi päätänsä niin vahvasti palkasta poispäin, että vapautin sen kerran ihan läheltä palkalle. Se auttoi vähän. Muuten ihan ok toistoja, jos tavoitteena on vaan se, että koira juoksee suoraviivaisiesti palkalle, jonka olemassaolosta se tietää. Tää on mulle nyt tärkeä juttu, koska silloin kun oltiin menossa kokeeseen, niin aloin tehdä tosi paljon eteenmenoja ilman apuja ja Huti periaatteessa tekikin ihan hyvin, mutta se ei saanut siitä kovin usein vahvistetta, koska se ei mennyt ihan seinään asti suoraan ja näinollen ei saanut palkkaa edes siitä alkuosasta minkä se teki oikein. Ja kun näitä treenejä tehtiin tarpeeksi paljon, niin koko suoritus huononi. Haluan siis ihan ehdottomasti, että se menee seinään asti ja tätä me treenataan nyt muutama seuraava treeni.

Zeta
- Pelkkiä mukaanottoja istumisesta
- Palkkaa aina kun lähtee mukaan
Nää oli vähän huonoja kaikki ja palkkasin silti aina. En tiedä tuleeko se sillä paremmaksi...

Kaukot
- Ei häiriötä ja palkkaa kun tekee hyvin
Huti meni heti vähän vaivaantuneen näköiseksi kun se tajusi että nyt tehdään kaukoja. Teki kuitenkin heti ekalla todella hyvän istumaan nousun, mistä palkkasin hyvin. Myös S-I onnistui, vaikka olikin hidas. Toisella kerralla oli jo nopeampi. Ja maasta istumiset oli melkein aina hyviä! Ihanaa huomata, että Huti on ihan selvästi oppinut jotain kun tästä on väännetty rautalankaa ihan kunnolla. Se selvästi nyt tietää että mitkä tässä istumishommassa on kriteerit ja yrittää ihan tosissaan toimia niin <3

Ehkä voisi vielä tehdä pari tälläistä aina-onnistuu treeniä ettei mielentila mene ihan kokonaan pilalle taas. Sitten voidaan koittaa taas häiriöitä.

Vipa kävi aiemmin päivällä aksaamassa, joten sen kanssa ei tokoiltu. Leikitin sitä aluksi vähän ja heti putosi yksi hammas hallin lattilalle :D Ja lelut oli ihan veressä. Ei siis tehty enempää revitysleikkejä vaan pelkkiä heittelyleikkejä. Tästä syystä myös palkat vaihtui namiin.

Vipa teki vähän hyppy-putki-hyppy suoraa. Appari piti kiinni ja palkka oli valmiina edessä ja itse liikuin sivulla ja ohjasin. Hienosti Vipatsu osasi mennä suoraan :D

Toisella kierroksella testattiin vähän kontaktia ja lähetyksiä mutkaputkeen. Lopuksi tehtiin myös siivekkeen kierron kautta lähetys samaiseen mutkaputkeen ja Vipa osasi!! :D Sitä pystyy jo ihan vähän ohjaamaan :) Vähänkö siistiä! :D

Kontaktista Vipalla alkaa olla jo muuten ihan hyvä käsitys, mutta jos oon ite yhtään takana, niin ei oikein osaa vielä pysyä suorana vaan käy laittamassa tassut alustalle ja kääntyy heti ympäri. Tähän pitäisi saada vähän kestoa lisää. Ja mä voisin lakata kohta palkkaamasta sitä ihan joka yrityksestä ja ruveta asettelemaan sille kriteereitä ;)

Tässä yksi video Vipan kontaktitreenistä kotona. Video on jo pari viikkoa vanha ja ihan järkyttävän pitkä pikkupennun treeniksi :O Nyt Vipa osaa jo vielä vähän paremmin ja oon opetellut tekemään lyhyempiä treenejä :)

25. tammikuuta 2016

Sunnuntai 24.1.2016

HUTI

Zeta
- Aloituksia ja mukaanottoja

Oli taas aika huono aloituksessa, joten väännettiin siitä vähän. En tiedä tuliko yhtään paremmaksi :/ Sitten tehtiin vielä mukaanottoja kaikista asennoista. Lähti nyt hyvin ainakin palkkauksiin mukaan. Täytyy kuitenkin tehdä vielä lisää näitä.

Kosketusalusta
- Alustalle menoja läheltä ja paljon palkkaa
- Joku este eteen, ettei pysty kääntymään liian aikaisin
- Heitä palkka jo ennen "jess":iä

Tehtiin monta toistoa ja oli ihan kohtuu hyvä. Tähän voisi lisätä jatkossa kapulahäiriöitä mukaan.

Tunnari
- Kasatunnaria

Oli taas ihan sairaan huono :( Ei ottanut vääriä, mutta ei halunnut myöskään etsiä omaa :( :( :(

Ruutu
- Ruutuun pysäytystä (ekalla lelu ruudun takana ja sitten ilman lelua)

Tässä saatiin ehkä jo jotain oivallusta aikaan :) Ensin ei meniannut pysähtyä kunnolla, kun oli niin menossa pallolle, mutta lopulta rupesi kuitenkin vähän ennakoimaan. Otinkin sitten yllärinä vapautuksen ruudun läpi pallolle. Sen jälkeen teki yhden oikein hyvän stopin :)

 [ ------ Toinen kierros -------  ]
 
Kaukot
- Vahvista asennonvaihtoja läheltä vapaamuotoisesti

Nää oli yllättävän hyviä. Teki ihan kaikkia vaihtoja tosi hyvin ja kuunteli myös. En tehnyt kovin paljoa, koska kaikki onnistui eikä ollut syytä hinkata.

Ohjattu
- Molemmat puolet hetsaten

Nää oli ihan hyvät. Kerran oikaisi vähän ja olisi mennyt ehkä keskikapulalle, jos sellainen olisi ollut. Onneksi ei ollut, niin bongasi oikean :D

VIPA

Vipalla oli ennen Hutin tokotreenejä ihan omat aksarteenit. Vipa harjoitteli ekalla kiekalla vähän putkea ja sai ihan ekaa kertaa palkaksi lelua. Mua vähän jänskätti, että lähteekö se leikkimään putken jälkeen, mutta ihan turhaan jänskätti :) Hyvin hoksasi että lelu oli se palkka.

Toisella kierroksella vietiin lelupalkkausta vielä pitemmälle ja tehtiin jätettyyn leluun tarttumis-harjoituksia. Appari piti koirasta kiinni ja ite juoksin vähän karkuun ja pudotin lelun matkalle. Koiran piti ottaa lelu mukaansa eikä sännätä vaan ohjaajan perään. Vipa oli tässäkin yllättävän hyvä. Sillä oli oikein hyvä ajatus leluun tarttumisesta.

Taidetaan nyt hetkeksi jättää namit kokonaan pois tuolta aksakentältä kun lelut alkaa toimia jo ihan kivasti palkkana. Ja siinähän se ajatus sitten kehittyykin samalla :)

23. tammikuuta 2016

Keskiviikko 20.1.2016

Huti

Tunnari
- Pitkä rivi

Nyt oli taas parempi kun oli Heidi treenikaverina. Ei yrittänyt väistellä omaa eikä kehitellä muuta puuhaa. Otettiin uudestaan pari kertaa.

Ei tehty muuta.

Vipa

Vipalla oli aksatreenit. Harjoiteltiin siivekkeiden välistä kupille menoa niin, että appari pitää kiinni ja mä oon sivussa. Sitten tehtiin vähän putkea. Vipa osaa jo mennä ohjaamalla mutkaputkeen. Ja näköjään myös ihan ohjaamattakin. Häntä vaan rupee vipattamaan hulluna kun se bongaa putken suun ja sinne se sujahtaa :) Putkihulluuskoulutus on siis jo hyvällä alulla :D

19. tammikuuta 2016

Maanantai 18.1.2016

HUTI

Merkki
- Alustalla
- Läheltä ja kauempaa (ite aina lähellä palkkaamassa)
- Älä hinkkaa liikaa, muutama toisto riittää

En kyllä pysynyt suunnitelmassani, vaan hinkkasin ihan liikaa. Tää ei näytä kovinkaan lupaavalta. Huti menee ihan samalla tavalla ärsyttävästi alustalle kuin merkillekin, joten en oikein usko, että tästä on mitään hyötyä. Mutta katsotaan nyt kuitenkin...

Tunnari
- Läheltä ilman perusasentoa
- Katso missä oma on ja kuittaa kun tekee oikein
- Tehdään niin monta että on hyvä

Nyt oli eka toisto hieman helpompi kun Heidi oli taas apparina. Mokasin vaan ite kun luulin  että otti väärän vaikkei ottanutkaan. Tämä ei kuitenkaan näkynyt seuraavalla toistolla mitenkään. Paransi joka toistolla, joten neljäs tehtiin jo putkeen lähetyksen kautta. Joutui vähän kasaamaan itseään kapuloille tullessaan, mutta lopulta teki ihan hyvin.

Eteenmeno
- Käy näyttämässä palkka
- Merkit molemmin puolin 5 m etäisyydelle

Tämä olikin paljon vaikeampaa kuin luulin. Meidän oikealla puolella oli agilityputki, jonka takia Huti lähti koko ajan liikaa vasemmalle. Kun ei toistojenkaan myötä mennyt paremmin, niin tehtiin vielä niin, että appari kävi näyttämässä oikean paikan. Ja siltikin veti vielä vähän vasuriin :/ Tätä pitää nyt todellakin treenata paljon. Ihan kaikenlaisia häiriöitä. Ja välillä vois tehä myös vähän pitemmälläkin matkalla. Nyt oon taas jäänyt kiinni siihen, että pitää treenata 10 m päästä seinään juoksemista.

Luoksetulo
- Kokonaisena, käskytettynä
- Jos tekee jotain tosi hyvin, niin siitä voi palkata, muuten loppuun asti
- Jos tekee jotain tosi huonosti, niin uusiksi ja vahvistetaan

Hallissa ei riittänyt tila ihan 30 m luoksetuloon, joten merkkien välit oli vähän lyhyet. Huti teki kuitenkin ihan kelvollisen luoksetulon. Palkkasin maahanmenosta, kun teki sen suht hyvin. Otin sitten vielä loppuosankin siitä, mutta se oli vähän huono. En jaksanut kuitenkaan uusia tai ruveta enempää treenaamaan. Se vaatisi myöskin ihan kunnon remontin.

Kiertonouto
- Edes kerran lähetys kiertämään oikeilla etäisyydellä
- Ei tarvitse käskyttää, mutta kapulat vois olla maassa kuitenkin.

Tästä tulikin vähän vaikea. Merkki oli mutkaputken keskellä :D Ja putkeenhan sitten mentiinkin. Menin vähän lähemmäksi ja yritin uudelleen. Ja taas putkeen. Menin vielä lähemmäksi ja silti meni vielä putkeen. Lopulta oltiin puolen metrin päässä törpöstä ja silti meni vielä putkeen :D Sitten väännettiinkin vähän enemmän rautalangasta ja saatiin homma onnistumaan. Lopulta onnistui myös kaukaa. Ei ollut tarkoitus tehdä näin pahalla häiriöllä, mutta tää oli oikeastaan ihan hyvä treeni. Pitääkin ottaa tähän jo häiriöitä mukaan.

VIPA

Vipakin pääsi vähän treenaamaan :) Sillä olikin agilitytreenit. Tehtiin vähän suoraa putkea ja siivekkeiden välistä palkalle juoksuja. Jopa kahdella peräkkäisellä esteellä. Vipa oli innoissaan ja lennätti melkein joka kerta namit ja kipon pitkin hallia kun oli niin kiire :D

Putki alkaa olla jo aika hyvin hallussa. Menee välillä jo ihan ominpäinkin putkeen eikä haittaa, vaikka olisi vähän mutkallakin. Suoraan meneminen siivekkeiden välistä ei tuottanut myöskään ongelmia. Seuraavaksi voitais kokeilla noita irtoamisjuttuja pelkälle palkkakupillekin ilman apuohjaajaa. Apuohjaajasta meinaa nimittäin tulla jo vähän ongelmallisen kiva ;) Ja myös siksi, että appari vois pitää Vipasta kiinni, jotta ite voin ruveta sijoittumaan sivulle ja leikkiä ohjaajaa.

Lopuksi vielä yksi kuva Vipasta :) Sitä on vielä vähän vaikea saada vangittua kuviin, koska mitkään paikallapysymiset ei oo vielä ollu meillä treenilistalla.


Onneks meillä on vielä aikaa treenata tuota näyttelyseisotusta



28. joulukuuta 2013

Kelpien aksapäivä 2013

Oltiin taas Salossa jo perinteeksi muodostuneessa Kelmin ja Nallikallion toko- ja aksapäivässä. Ja taas kerran oli ihan huippukivaa ja hyvät treenit! :) Tokoa koulutti Hutin kasvattaja Kaisa Hilska ja agilityä koulutti Janne Karstunen.

Me aloitettiin tokolla. Otin aiheeksi liikkeiden välit kokeessa. Tämä nousi taas suurimmaksi ongelmaksi meillä edellisessä kokeessa, joten tätä on nyt ruvettava ehdottomasti treenaamaan enemmän. Olen jo kokeen jälkeen tehnyt muutamia treenejä, mutta en ole löytänyt niihin oikein järkevää logiikkaa, joten tässä oli hyvä treenin aihe koulutukseen.

Ensin tehtiin liikkuroituna muutama liikkeenväli, jotta Kaisakin näkisi mistä on kyse. Kaksi ekaa siirtymää Huti teki tosi hyvin, mutta kun meidän piti siirtyä kentän poikki merkille, niin ongelma tuli jo selvästi esiin. Kaisa neuvoi vahvistamaan kontaktia todella paljon. Ei siis pelkästään treeneissä vaan myös arkielämässä. Hutille pitäisi saada luotua mielikuva, että aina kannattaa kulkea iloisesti ohjaajan vierellä kun siitä saa niin paljon namia. Treeneissä pitää muistaa myös keskeyttää homma kun koira alkaa himmailla ja katoaa johonkin. Matkaa ei saa jatkaa, jos ei tee kunnolla!! Lisäksi pitäisi opettaa joku vihjesana noihin "epämääräisiin liikkellelähtöihin". Huti on varmaan epävarma myös siksi kun en anna sille mitään käskyä, niin se ei tiedä, että pitääkö sen seurata vai oilisiko pitänyt jäädä paikoilleen. Tehtiin vielä treeni, joka sisälsi käskytettyjä liikkeiden välejä ja Kaisa naksautti aina kun oli hyvä ja mä palkkasin namilla. Huti vastasi treeniin hyvin ja mä sain nyt päähäni ehkä ihan hyvän idean tästä hommasta.

Liikkeiden välejä treenatessamme teimme myös osia jostain liikkeistä ja esiin tuli yksi hyvä treenin aihe. Meidän piti tehdä suora luoksetulo lyhyeltä matkalta. Huti ei ymmärtänyt yhtään mistä oli kyse enkä meinannut saada sitä millään liikkeelle. Se vain nyki paikallaan eikä lähtenyt minnekään. Yritettiin tehdä monta kertaa uudestaan, mutta Huti ei vaan tajunnut :D Tätä pitää kyllä treenata! Mä keskityn luoksetulotreeneissä aina vaan vauhtiin ja siihen stoppiin enkä treenaa muita osia oikeastaan ollenkaan. Saati sitten että varioisin liikettä mitenkään. Vissiin pitäis :D

Toisella kierroksella tehtiin metallinpitoharjoituksia. Ongelmana on, että Huti kyllä nostaa ja pitää kapulaa niin kauan kun se saa pitää päänsä alhaalla, mutta pää ylhäällä se ei pysty ottamaan kapulasta kiinni. Olen joskus yrittänyt tätä vahvistaa, mutta toistojen myötä ongelma vain pahenee. Kaisa neuvoi tekemään pitotreenejä puukapulalla ja vaihtamaan vaivihkaa puun metalliseen ja taas takaisin puuhun. Ideana on saada koira tajuamaan, että metalli ja puukapula on ihan sama asia ja niitä pidetään ihan samalla lailla. Eikä tällä lailla treenatessa tule ongelmaksi epäonnistumiset ja ikävä mieliala kun metallikapulaa ei tarvitse ottaa suuhun peräkkäisillä kerroilla vaan väliin tulee se kiva puukapula. Kokeiltiin tätä käytännössä ja se tuntui toimivan hyvin.

Tokon jälkeen vuorossa oli aksaa. Rata oli melkoisen vaikea, koska siinä oli kohtia jotka vaativat koiralta osaamista eikä varmistelemaan päässyt. Meidän ongelmat tulivatkin hyvin esiin tuolla radalla. Huti ei osaa riittävän hyvin ja itsenäisesti mm. takaakiertoja, välistävetoja, eteenmenoa ja keppejä. Huti ei kylläkään kertaakaan tullut kepeiltä pois, mutta mä en onnistunut kertaakaan ohjaamaan sitä oikein seuraavalle esteelle, koska en pystynyt sen vertaa irroittamaan katsetta koirasta, että olisin voinut nähdä missä se seuraava este on. Näitä täytyy siis treenata.

Jotain onnistumisakin saatiin aikaan :) Meidän toinen suuri ongelma kun on se, että mä en uskalla ohjata Hutia kunnolla. Heti kun on joku sanomassa mitä pitää tehdä ja kannustaa ohjaamaan kunnolla, niin Huti alkaa toimia :)

Huti oli tosi kivan tuntuinen treeneissä vaikka olikin vaikeita kohtia ja tuli epäonnistumisia ja jouduttiin hinkkaamaan samoja asioita monta kertaa. Kouluttajalta saatiin lopulta kommentiksi, että kyllä teistä ihan hyviä tulee kun treenaatte vaan :)

Oli ihan supekiva päivä kun oli hyviä kouluttajia, hyvät treenit ja paljon paljon ihania kelpietä ja ihania kelpieihmisiä <3

Seuraavana aamuna ei sitten ollutkaan enää niin kivaa, kun heräsin siihen, että Huti yskii :( Seurailin tilannetta muutaman tunnin ja yskiminen vaan jatkui. Hetken päästä sain kuulla, että myös treenikaverin koira yskii, joten kyseessä on hyvin todennäköisesti kennelyskä. Tosi mahtavaa! Just kun olin saanut paikan tokokokeeseen ja ilmoittanut Hutin meidän seuran omiin agilitykisoihin. Eipä siinä auttanut muu kuin perua ne ja jäädä pois illan tokotreeneistä. Nyt ollaan sitten treenitauolla ainakin koko tammikuu :(((

1. joulukuuta 2013

Agilityä

Eilen käytiin Heidin kanssa treenaamassa pitkästä aikaa agilityä ja voi vitsit että oli kivaa! Huti on niin superkiva agilitykoira kun se haluaa aina tehdä kaiken oikein <3 Silti sillä on myös hyvä vauhti ja asenne vaikka mä sitä joskus aina epäilenkin :/

Halilla oli valmis rata ja tehtiin siitä muutaman esteen pätkää joka sisälsi vähän leijeröintiä, pakkovalssia ja serpentiiniä. Tehtiin myös keppejä pariin otteeseen. Niissä oli jyrkkä umpikulma johon koira piti lähettää. Ekalla kerralla meni pieleen, mutta toisella jo onnistui kun pidin oman rintamasuunnan vähän korostetusti poispäin kepeistä. Loppuun tehtiin vielä puomia. Ensin namialustalla ja sitten ilman. Huomasin, että liikun itse ihan eri tavalla kun alustaa ei ole. Alan hidastella ja odotella koiraa ennen alastuloa ja se saa myös Hutin hidastamaan. Uusinnalla juoksin kunnolla puomista ohi ja Huti teki ihan hyvän kontaktin niin.

Mulle tuli tän treenin jälkeen ihan hirveä hinku lähteä kisaamaan Hutin kanssa :) Vaikka ei olla treenattu kun 2 kertaa elokuun jälkeen, niin Huti toimii silti ihan superisti. Tammi-helmikuussa olis kahet oman seuran kisat ja yhet Maalahdessa. Taidan pistää ilmoa menemään... :)

27. marraskuuta 2013

Kauhee-Kelmi-treeni Pieksämäellä

Oltiin eilen Pieksämäellä treenaamassa kelpie-porukalla. Mukana oli Kennel Kauheen pentuset ja meidän V-pojista osa. Laura koulutti päivällä tokoa ja illalla oli Katjan vetämät agilitytreenit.

Me tehtiin Hutin kanssa koko evl-kokeenomaisesti läpi ja saatiin Lauralta kommnetit meidän liikkeistä.

Kaukot (S-I-M-I-S): kuuntelee taakse jätössä, ennakoi ylös/seisomiset, tulee eteen S-M, pomppaa perusasentoon, hyvä tatsi.
- Huti siis edelleen jumittaa noissa ylös nousemisissa..

Metsku: miettii nostoa, monta käskyä, ei nouda, pyörittää.
- Tää oli Hutille tosi vaikea. Ei pystynyt tuomaan kapulaa lopulta ollenkaan :(

Luoksetulo: haukottelu, korjaa asentoa maassa jätön jälkeen, hyvät stopit (älä anna venyä yhtään) vauhti ok, pomppaa sivulle.
- Tää oli muuten meijän tasolla ihan hyvä suoritus muuten, mutta Huti tuli taas suoraan sivulle lopussa...

Seuruu: painaa, hyvä peruutus, KÄSI!, vinoja perusasentoja, hyvät sivuaskeleet, mutta painaa, keskittyy hyvin.
- seuruu oli vähän epäitasaista, mutta olin tosi tyytyväinen siihen, että se pysyi alusta loppuun asti mukana. tuolle painamiselle en ainakaan nyt aio tehdä mitään, mutta käskytettyä seuraamista pitäisi tehdä enemmän, että saadaan nuo perusasennot kuntoon. Ne on tosi paljon kiinni mun omasta liikkumisestakin. Ja pitää opetella liikuttamaan vasenta kättä seuratessa.

Ruutu: hyppää esteen mennessä, huono merkki, istuu ruudussa maahan käskyllä -> 2 käskyä maahan. Ennakoi liikkurin käskytystä (nytkähti "käsky"-sanalla), epävarma seuruuseen tulo, vauhti ok.
- Huti ei tainnut bongata koko merkkiä ja lähtikin käskyllä hypylle. Löysi lopulta merkinkin, mutta oli siellä tosi epävarma.

Tunnari: hyvä kokonaisuus! Pongaa heti oman, hieman hitaampi paluu kuin kapuloille meno, pomppaa sivulle, törmääkö eteen? (kyllä! :D)
- Tuohon paluuvauhtiin pitää ruveta kiinnittämään huomiota kun ite tunnari sujuu nyt ihan hyvin.

Ohjattu: hyvä kokonaisuus! Hieno kaari + nosto, paluuvauhti hiipuu lähelle ohjaajaa tultaessa, sivulle pomppu.
- Tää oli tosiaankin ihmeen hyvä tuota palautusta lukkunottmatta. Sitä täytyy treenata nyt.

Zeta (s-m-i): hyvä stop, kääntyy perään, ei maahan - istuu + teputtaa, ei istu - seisoo + kääntyy paljon ohjaajan perään.
- tää meni oikeestaan ihan kokonaan pipariksi kun huomasin kesken zetan olevani väärällä puolella merkkejä  O__O. Otettiin alusta koko homma, mutta Huti oli siinä vaiheessa jo niin jäässä ja epävarma ettei pystynyt enää tekemään asentoja ja kääntyi kokoajan mun perään. Tätä pitää treenata lisää.

Kokonaisuus: HYVÄLTÄ NÄYTTÄÄ! Kiinnitä huomiota sivulle tulon pomppuihin, ja kohti tulevissa liikkeissä paluuvauhtiin. Nyt vähän himmailee. Metsku + zeta työstöön kokonaisuutena. Seuruussa tokoon painaa liikaa + oma käsi luo kaksoiskäsky fiiliksen. Haukkuu liikkeiden välissä.


Illalla tehtiin vielä aksaa. Katja oli suunnitellut oiken kivan ja sopivan haastavan treeniradan. Huti teki tosi kivalla fiiliksellä. Sain ite hyviä vinkkejä mm. poispäinkäännökseen ja takaaleikkaukseen ja Huti toimi tosi hyvin kun tein niin kuin käskettiin :D Radan lopussa oli puomikin jota mentiin kahteen otteeseen. Huti teki ihmeen hyvin molemmilla kerroilla. Vähän se mietti sitä alastulon paikkaa, mutta liikkui kuitenkin koko ajan eteenpäin. Vapautin sen suht nopeasti seuraavalle esteelle heti kun oli selvästi pysähtynyt. 

Oli kyllä ihan huippumahtava päivä! :) Mahtavaa nähdä sukulaiskoiria ja treenata yhdessä koko päivä.


 3 veljestä: Ässä, Watti ja Huti

kuvat: Krista Lehto