29. kesäkuuta 2016

SM-treenit 26.6.2016

Me saatiin ihanalta Ilmajoen kunnalta treenivuoro Honkalanmäen urheilukentälle ja pistettiin pystyyn oikein kunnon SM-meininki! :) Porukkaa oli mukavasti paikalla ja viritettiin kehät ja kaikki. Sääkin oli mukanvan kuumaa, kuten SM-kisoissa usein on, joten olosuhteet vastasivat niin hyvin kisatilannetta kuin ne treenioloissa voivat vastata. Niinpä päätin tehdä Hutin kanssa kaikki liikkeet läpi jaettuna neljään kehään + paikkis, joka tehtiin ihan lopuksi.

Hirveen häävisti ei liikkeet sujuneet, mutta nyt ainakin tietää mitä treenata..

Ruutu
Eteenmeno oli yllättävän suora, mutta Hutipa ei pysähtynytkään ihan samaan malliin kuin yleensä. Reagoi pienellä viiveellä käskyyn ja pysähtyi selvästi ringin ulkopuolelle. Korjasin takaisin ympyrään ja lähetin ruutuun. Ruudussa sitten menikin pysäytyskäskyllä suoraan maahan. Ja sivulletulo tuntui vähän huteralta.


Ohjattu
Tää tuntuu olevan nyt todella hukassa. Huti ei fokusoi yhtään merkkiin, vaikka miten virittelen. Lähtee kyllä jotenkin merkille vaikkei siltä tunnukaan. Kaaret kapuloille on aivan hukassa. Nyt vaan käntyi ja lähti kohti keskikapulaa. Sain kyllä korjattua ihan siististi. Palautus aika huono.

Luoksetulo
Välillä jo treeneissä luulen, että tää on jo ihan hyvällä mallilla, mutta koetreeneissä tulee helposti esiin jotain sellaista mitä ei yleensä treeneissä esiinny. Hutin keskittyminen hajaantuu aika pahasti tuollaisissa olosuhtuessa eikä se kuuntele tippaakaan. Nytkään ei reagoinut mun mielestä yhtään mitenkään ekaan stoppikäskyyn. Karjuin uuden käskyn vähän kovempaa heti perään ja siihen sitten jo vähän heräsi. Maahan suht ok, ottaen huomioon, että valuneen stopin takia oli jo tosi lähellä toista merkkiä. Eteen tullessa oli jo vähän nihkeä. Otin vielä luoksetulon uudestaan ja oli vieläkin vähän muissa maailmoissa, mutta pysähtyi kuitenkin yhdellä käskyllä nyt.

Tätä on vähän vaikea treenata, kun treeneissä keskittyy yleensä hyvin muhun ja reagoi käskyihin hyvin.

Kiertonouto
Tässä tuli heti merkin tarjoamisongelma esiin kun oli vähän painetta alla. Pysähtyi siis tötterölle :/ Tää on vähän ärsyttävä ongelma kun tää ei tuu kauheen hyvin treeneissä esiin.... Luoksetulo-käskyllä tuli hyvin ja stoppasi myös hyvin. Nouto ihan ok, vaikkakin tästä puuttuu selvästi rutiinia. Ja eteentulo on ihan sairaan ruma.

Kaukot
Ekalla kerralla ärsyttävästi jumitti/teki väärin ainakin kaksi vaihtoa. Otin saman sarjan uudestaan ja sitten pystyi tekeään koko sarjan. Karjuin kyllä ihan hullun lujaa taka-käskyn, muuten ei ois varmaan mennyt. Tekniikka piti kuulemma myöskin, paitsi M-I oli vähän huono.


Seuruu
Mitähän tästä nyt sanoisi....? Oli ainakin tosi edessä melkein koko ajan. Peruutus oli todella huono. Tää koeseuruu menee oikeastaan vaan huonommaksi mitä enemmän mä sitä treenaan...

Tunnari
Olin aika varma, että ei tee tätä kunnolla, kun oltiin jo neljättä kerta kehässä ja Huti oli jo selvästi väsynyt. En saanut kunnolla pidettyä kontaktia yllä kun tultiin aloitukseen. Huti teki silti yllättävän hyvän tunnarin. Kävi tosi huolellisesti kapuloita läpi, mutta taisi ottaa oman suht nopeasti kun löysi sen vihdoin. Ja palautus oli tosi hyvä! Hyvä ilme ja rento laukka :)

Zeta
Seuruu oli ihan hirvittävän huonoa. Ei pysynyt oikein mukana käännöksissä ja huononi joka asennon jälkeen. Jouduin  käyttämään aina paljon ääntä, että sain menemään vikalla pätkällä maahan. Mutta meni. Ja teki kaikki muutkin asennot oikein tällä kertaa.

25. kesäkuuta 2016

Torstai 23.6.2016

Oman ryhmän treenit. Oltiin taas uimiskalla nurtsilla ja oli vähän sateinen päivä, joten oli hyvät treenit :)

Huti


Seuruu: peruutusta ja liikkeellelähtöjä
Otin Hutin vähän huonolla valmistelulla treeniin ja se kostautui heti seuruussa. Peruutuksessa tuli koko ajan jotain ääntä eikä pystynyt myöskään ottamaan yhtään askelta eteenpäin ilman, että valui taas eteen.

Kaukot: läheltä M-I ja S-I
Ihmeen hyvin teki nyt maasta istumaan nousuja kun ei olla tehty näitä nyt yhtään pitkään aikaan. Tietysti kun etäisyyttä on 1 metri, niin voisi ehkä tehdä vähän ylikin, jotta se kantaisi sinne 15 metriin, mutta hyväksyin nyt nämä, kun kriteerit periaatteessa täyttyivät. Myös S-I vaihtoa teki jonkun kerran oikein hyvin. Eikä jumittanut.

Tunnari: Kokonaisena...taas.... :/
Ekalla toistolla tuli heti omalle, nosti sen, pudotti ja alkoi sen jälkeen vasta etsimään. Toi lopulta kuitenkin sen oman. Tehtiin uudestaan ja nyt oli parempi. Osui taas ihan vahingossa ekana omalle, mutta ei lähtenyt nyt enempää tarkistamaan, vaan otti heti. Nyt kyllä alkaa tuo liikken loppu olla aika huono... Pitää kapulaa suussaan ihan miten sattuu ja tulee vinoon ja törmää ja.... :P

Luoksetulo: Käskytettynä läpijuoksuja
Vieläkin selvästi odotti stoppia, mutta tuli kuitenkin hyvällä laukalla ja hyvällä ilmeellä. Tehtiin 2 toistoa.

Vaikka Huti oli periaatteessa ihan hyvän tuntuinen, niin oikeasti kyllä annan sille aika paljon periksi... Pitäisi paljon enemmän keskittyä nyt noiihin liikkeiden väleihin, koska nytkin kun siirryttiin tunnarista luoksetuloon, niin kontaktista ei ollut mitään tietoa. Kyttäsi vaan ihan hulluna ruutua enkä saanut enää rehellistä kontaktia liikkeen alkuun.


Vipa

Seuruu
Vähän mua kyllä nyt mietityttää tuo pyllyn laahaaminen... Jääkö sen seuruu tuollaiseksi vai alkaako se kävellä, kun nameista luovutaan? Muuten Vipa oli nyt  kaikenkaikkiaan tasaisemman oloinen kuin viime treeneissä. Ei ehkä pomppinut juurikaan ja pääkin oli vakaampi. Nyt tuli kyllä mieleen, että ollaan ehkä tehty turhan paljon taas suoria pätkiä. Välillä olisi varmasti hyvä tehdä ihan käännöksiä paikallaan ja sivuaskelia ja peruutusta ja kaaria ja kaikkea. Ne auttaisi Vipaa hahmottamaan paremmin oikeaa paikkaa.

Maassa pysymistä
Maassa pysymistä tehtiin nyt namikipolla. Tästä löytyikin heti uusi haaste. Vipa unohti heti kipon, kun menin sen viereen, jolloin se otti muhun katsekontaktin. Jos ja kun teen näitä lisää, niin päästään varmaan pian käskiksi jänniin kysymyksiin... Tuleeko Vipasta kyttääjä vai osaisinko kerrankin opettaa jonkun koiran kuuntelemaan ja pitämään kontaktia muhun? :D

Eteentuloja
Tehtiin lyhyellä matkalla niin, että appari nappasi aina valjaista kiinni. Muutama hyvä ja muutama vähän huono toisto :/

Eteenmenoja
Lopuksi tehtiin pari eteenmenoa namikipolle. Nää oli ihan ok. Ehkä matkaa oli vähän turhankin paljon, kun ei edennyt ihan suoraan koko matkaa?

23. kesäkuuta 2016

Tiistai 21.6.2016

SM-treenit laidunalueen kentällä.

HUTI

Paikkis: jää lähemmäksi käskyttämään ja palkkaa maahanmenosta ja luoksetulosta.
Tää oli ihan hyvä, vaikka alkumielentila ei ihan parasta Hutia. Meni maahan ok, kun olin lähellä ja pääsin palkkaamaan. Myös luoksetulosta vauhtipalkka.

Eteenmeno: lähetys valmiille palkalle.
Tää oli ihan täysi toisinto eilisestä :( Lukitsi taas suunnan vähän vinoon. Nyt pitää kyllä tehdä jotain erilaista treeniä, koska tälläisillä epäonnistumisilla tää ei ainakaan mene paremmaksi.

Kiertohyppynouto: Merkin kiertoa
Tein vähän alkuvirityksiä tähän muistutukseksi ja kävelin lähemmäksi tötteröä lähettämään. Huti teki jonkun hassun pyörähdyksen ennen merkkiä samalla kun mä rupesin kaivamaan lelua taskusta. En tiedä huomasiko se sen vai olisiko kääntynyt muutenkin liian aikaisin. Toisella kerralla kiersi paremmin ja kolmas olikin jo ihan oikealta matkalta ja sekin onnistui. Pysäytin sen myös maahan ja palkkasin siitä. Maahanmeno oli tosi hyvä.

Luoksetulo: stoppia, appari palkkaa takaa.
Eka stoppi oli jopa suht hyvä. Sen jälkeen rupesikin ennakoimaan ihan sairaan paljon ja loput toistot olikin läpijuoksuja. Eikä tullut siltikään kunnolla.

Maanantai 20.6.2016

PK-SMeihin ei nyt lähdetä, mutta tokon SM-kisoihin kyllä. Ollaan meidän yhdistyksen joukkueen varakoirana, joten vähän pitäis vissiin ruveta sitä tokoakin treenaamaan taas... Siispä käytiin maanantaina ottamassa vähän tuntumaa tokoon uimiksen nurtsilla :)

HUTI

Tunnari: kokonaisena liikkeenä
Tää oli ihmeen hyvä, kun ei olla sentään sataan vuoteen treenattu. Sain Hutin ihan tosi hyvään mielentilaan ennen treenin alkua ja se näkyi tunnarissakin. Huti oli rento, tarkka ja itsevarma. Palautuksessa taisi kyllä tulla vähän vinoon ja törmäsi pikkuisen, mutta muuten hyvä :)

Ruutu: eteenmenoa valmiille palkalle ja hetsattu ruutu
Sain Hutin viriteltyä tosi hyvin eteenmenoon, mutta harmillisesti lukitsi suunnan vähän vinoon. Ja vinoonhan se meni :( Juoksi kyllä ympyrän läpi, mutta sen verran reunasta, etten olisi millään saanut pysäytettyä nauhan sisäpuolelle. Uusinnalla menikin sitten suoraan, kun tiesi jo palkan paikan. Lopuksi otin vielä stoppauksen kanssa ja appari kävi viemässä lelun ruutuun ja päästin sinne. Treenattiin kerta vielä maahanmenoa kauempaa käskytettynä ja yksi sivulletuo vauhtipalkaten.

Ohjattu + merkki: merkkiä alustan kanssa, hetsaten ja sitten kapuloiden haut molemmin puolin.
Merkit oli aika huonoja... Eikä löytänyt vasenta kapulaa millään. Yritin korjatakin monta kertaa, mutta ei oikein meinannut onnistua. Oikea taisi onneksi onnistua ihan ekalla.


VIPA

Seuruu
Sain tätä vähän videollekin ja videon perusteella voin todeta, että muuten ihan hienoa seuruuta, mutta Vipa ei kyl juuri osaa kävellä seuratessa :D Ja mun käsi on todella helposti liian edessä. Ja kun musta tuntuu, että se häviää jonnekin mun selän taakse ja poikittaa ihan hurjasti oikealle, niin oikeasti se pitää vaan tosi hienosti vähän pyllyä oikealla. Eli silloin kun se tuntuu olevan liian takana, niin sillloin se on juuri hyvä :)

Ruutu
Laitettiin nyt sitten se alusta sinne ruutuun. Ihan hyviä alustellemenoja se teki vaikkei sillä selvästikään ole vielä mitään käsitystä koko asiasta :D Heitin sille palloa palkaksi, mikä on myöskin sen verran uusi juttu että ei oikein osaa vielä "haluta" sitä palloa. Mut eiköhän se siitä muotoudu :)

Eteentulot
Nää oli vähän huonoja enimmäkseen. Mulla on nyt vähän oma taktiikka hakusessa enkä meinaa saada ohjattua sitä perhanan pyllyä maahan riittävän hyvin. Lisää treeniä, lisää treeniä...

Eteenmeno
Loppuun tehtiin vielä parit eteenmenot namikipolle. Näyttää ihan lupaavalta :)

21. kesäkuuta 2016

Ei sitten mennä SM-kisoihin

Meidän osalta haaveet pk-SM-kisoihin osallistumisesta on nyt sitten haudattu :( Koira ei vaan osaa. Tämä käytiin toteamassa sunnuntaina Laukaalla. Huti jätti yhden maalimiehen ilmaisematta. Löysi kyllä, mutta ei ilmaissut. Valitettavasti en ollut edes kovinkaan yllättynyt tästä ja siksi sinne SM-kisoihin ei olla myöskään menossa.

Huti kyllä periaatteessa on toiminut treeneissä ihan hyvin. Kyllä sillä on aina hyvä asenne ja jos se tekee huonoja pistoja, niin sitten otetaan uusiksi ja sitten se yleensä tekee paremmin. Aloittaa aina haukkumisen ja haukkuu kyllä. Silti se ei tunnu treeneissä sellaiselta kuin ennen. Tai sellaiselta kuin sen pitäisi tuntua. Enkä vaan käsitä että miksi :( Tai miten meidän pitäisi treenata että se olisi taas oma itsensä.

Koe alkoi aamulla tottiksella. Siihne nähden, että ei treenattu ennen koetta reiluun viikkoon yhtään mitään, Huti teki tosi hyvin. En saanut sitä ihan kunnolla tottis-moodiin viriteltyä kentän ulkopuolella, mutta työskenteli kuitenkin enimmäkseen ihan kivasti. Seuruusta taidettiin saada jopa erinomainen tai ainakin erittäin hyvä. Istuminen oli hidas, mutta teki. Seisominen ja maahanmenokin oli huonoja, mutta molemmissa tosi hyvät luoksetulot! Tuli tosi hyvällä asenteella loppuun asti eikä törmännyt. Eikä myöskään ennakoinut mitään tai haukkunut :) Tasamaa noudossa olis saanut palauttaa paremmalla voimalla ja törmäyksestä myös mainittiin... Hyppäsi tosi ilmavasti molempiin suuntiin. Tässäkin törmäys. A ihan semi ok ja törmäys. Eteenmeno ois ollu muuten ihan superhieno, mutta Huti ei tietty menny yhellä käskyllä maahan. Pysähtyi kyllä salamannopeasti, mutta jäi seisomaan. No ihmekös tuo kun ollaan tehty vaan tokon eteenmenoa ;) Mutta mun mielestä se on alkanut tokon ansiosta löytää suorempaa linjaa myös pk-kentällä. Paikkis sujui myös hyvin vaikkei olla sitä treenattukaan kun ehkä kerran koko keväänä :)

Saatiin yhteensä 91 p. Oon siinä mielessä tosi tyytyväinen Hutiin, että sillä alkaa nyt olla sellaista varmuutta, että ei enää mokaile kauheesti, vaikka ei oltais niin tarkkaan kaikkea treenattukaan. Nuorempana tuli vielä aika paljon kaikenlaisia kämmejä, kuten suoria sivulletuloja ja ennakointeja ja vääriä jääviä yms. Nyt pystyy jo aika hyvin luottamaan siihen, että Huti kyllä osaa ja tekee <3

Sitten oli vuorossa se surullinen hakuosuus.. Huti oli ihan hyvän tuntuinen radan alussa ja muutamien tyhjien jälkeen se alkoikin haukkua. Ensin oli avomies ehkä jossain satasen tuntumassa. Sitten jatkettiin rataa ja 200 m kohdalla rupesin miettimään, että täältä pitäisi ehkä jo joku löytyä ja koitin olla etenemättä kovin paljoa ja huutelematta koiraa. Jossain kohtaa se olikin aika pitkään pois. Mutta kun ei haukkua kuulunut, niin huikkasin ja jatkettiin eteenpäin. muutaman piston jälkeen alkoi kuulua taas haukkua, mutta paljon huonompaa kuin ekalla maalimiehellä. Huti haukkui sellaisia tyhmiä pätkiä. Vähän siinä kävi mielessä, että olikohan tää viimeinen maalimies, mutta kun ei mitään sanottu, niin oli vaan pakko jatkaa rataa. En uskaltanut enää oikein edetä ja Huti oli ihan todella väsynyt. Lopulta sitten tuomari keskeytti radan, kun oltiin menty linjan yli.

Radan jälkeen maalimies kertoi, että Huti oli käynyt piilolla ja hypännyt sitä vasten ja lähtenyt pois. Tietysti tuo voi liittyä niihin valeilmaisuihin mitä Huti on nyt ainakin kahdessa treenissä tehnyt. Ehkä ei ollut ihan varma, että oliko piilossa joku. Mutta olisihan se voinut sen tarkistaa. Ongelma onkin siinä, että se ei nyt oikein luota itseensä. Enkä tiedä miten saisin sen itseluottamuksen palautettua :(

Viimeisenä osiona oli esineruutu. Oisin odottanut että Huti olisi tehnyt ihan hyvän esineruudun kerrankin kun se on koko keväänja kesän tehnyt ihan huippuhyviä esineruututreenejä. Mutta nyt se oli kyllä ihan kertakaikkisen surkea :( Ei liikkunut ollenkaan omalla vauhdilla ruudussa ja pysähtyi aina välillä katselemaan mua :( Ärsytti ihan sikana kun se osaa kyllä tosi paljon paremminkin. Nosti lopulta ruudusta 2 esinettä.

Kokeen lopputulos oli siis taas kerran ei tulosta eikä siis osallistumisoikeutta SM-kisoihin :(

17. kesäkuuta 2016

Vipan hakutreenit

Vipa pääsi ihan ekaa kertaa hakumetsään jo joskus lopputalvesta, kun oli vielä luntakin. Mutta parin treenin jälkeen homma jätettiin hautumaan ja odottamaan kesää. Mutta nyt olisi aika aloittaa Vipan hakutreenit ihan toden teolla. Tällä viikolla Vipa onkin päässyt heti kaksiin treeneihin kun Huti on huilannut kokeen alla.

Vipa ei vielä ihan oo tajunnut, että mitä siellä metsässä oikein on tarkoitus tehdä, mutta selvästi jotain hirveän kivaa ja Vipalla on ihan hirvee kiire koko ajan jonnekin :D Tuskin tietää itsekään että minne. Meno oli toisinaan niin  määrätietoisen näköistä, että erehdyin luulemaan, että sillä oli joku visio siitä, mihin se on menossa. Nyt olen jo oppinut, että ei sillä ole. Se vaan menee määrätietoisesti jonnekin :D

Niinpä Vipa kulkee metsässä ainoastaan pitkässä liinassa ja sitä ei päästetä irti ollenkaan. Missään vaiheessa. Koskaan. No ehkä joskus. Sitten kun se oikeasti tietää minne se on menossa. Siihen voi mennä muutama treeni.....kesä....? :D No ei kai sentään :) Hyvä hakukoira siitä varmasti tulee. Mutta tuo liina on osoittautunut kyllä hyväksi. Toisaalta Vipaa myös voi pitää hihnassa, koska se ei tule epävarmaksi eikä ala seurata mun ohjausta, vaikka kuinka estän sen etenemistä ja ohjailen sen menoa. Se menee iloisesti aina vaan sinne minne se pääsee eikä uhraa mulle ajatustakaan.

Maalimieskäytöstäkin voisi pikkuhiljaa ruveta miettimään, vaikka Vipa ei itseasiassa ole edes kovin paha pussailija. Se vetää vähän rinkiä maalimiehen ympärillä kunnes saa ruokaa ja sitten se on oikeastaan menossa jo etsimään seuraavaa tyyppiä. Ja maahankin se rauhoittuu nätisti heti jos sitä vähän purkilla/namilla ohjaa. Mutta ei juurikaan pussaile <3

15. kesäkuuta 2016

Vipan eka kennelleiri

Eli kennelleiri vm 2016. Kivaa oli taas kerran! :)

Vipa pääsi leirillä aksaamaan ja tokoilemaan ja uskokaa tai älkää, myöskin rallytokoilemaan! :D Kyllä vaan, ja heti mentiin kisoihin vaikkei olla koskaan edes reenattu. Ja Vipa sijoittui hienosti Kelmi-Nallikallion rally-tokomestaruuskisan kolmanneksi, vaikka oli koko kisan nuorin ja vielä alaikäinenkin. Voitto ja täydet pisteet jäi yhden -10 h... eiku... ov:n päähän. Jossakin hemmetin kyltillä olis kuulemma pitänyt pysähtyä enkä sitten muistanut sellaista. Mutta Vipa oli pätevä. Siltä sujui hienosti pujottelut ja käännökset ja eteen ja sivullesiirtymiset. No okei, kyseessä oli nakkiluokka, joten Vipa vaan kulki mukana ja söi nappuloita eikä varmaan tajunnut ollenkaan olevansa missään rally-tokossa :D  Mutta paljon paremmin se silti handlasi sen kuin Huti, joka oli jaetulla sijalla seitsemän. Huti ois kyllä saattanut toimia paremmin, jos en olisi yrittänyt syöttää sille koko ajan niitä nappuloita...




Päästiin me sentään tekemään oikeaakin tokoa, jota koutsasi Lotta. Katottiin vähän Vipan seuraamista, kosketusalustaa ja pohdittiin luoksarin stoppeja.

Seuraaminen on nyt ehkä ihan hyvällä mallilla. Lotan mielestä ihan turhaan imutan sitä kun seuraa kerran hyvin ilmankin. Pomppiminen on ehkä suurin ongelma tällä hetkellä ja siihen pitää kiinnittää huomiota. Palkka pitää tulla alas ja mun pitää muistaa kävellä reippaasti, että ei pysty pomppimaan niin paljoa. Ja seuruuta voisi tehdä paljon mutkitellen, jolloin pomppiminen myös vaikeutuu.

Kosketusalustaa katsottiin myös. Lotan mielestä se näytti hyvältä ja jopa ihan ruutuvalmiilta. Nyt vaan kun lähden tekemään sitä, niin ajatus pitäisi olla siinä, että palkka tulee alustalle ja koiralle pitää luoda ajatusta myös siitä pysähtymisestä ja paikalle jäämisestä.

Ite oon miettinyt että pitäisi jo alkaa tehdä kaikenmaailman stoppeja ja muita juttuja myöskin jo, mutta en oo halunnut kuitenkaan vielä aloittaa niitä. Ja Lotalta sain onneksi vahvistusta tälle ajatkselle. Vipa on vielä tosi nuori ja kroppassa ei ole vielä sellaista voimaa eikä kehonhallintaa mitä nuo stopit vaatisivat, joten parempi antaa pennun vielä kasvaa ja aloittaa siitä paikalla pysymisestä ensin. Ja lisäksi mun pitäisi tehdä paljon enemmän erilaisia kropanhallintatemppuja kuten peruutusta ja kaukoja ja pyörityksiä yms.








Sitten me vielä aksattiinkin. Tehtiin ensin erilaisia leluharjoituksia ilman esteitä ja lopuksi vielä esteen tarjoamista. Vipalta onnistui hyvin kuolleelle lelulle lähteminen, lelun nappaaminen matkalta ja ohjauskäteen tulemiset. Selvästi vaikeinta oli hidastaminen ja kääntyminen täydestä vauhdista. Kaikki toistot meni enemmän tai vähemmän pitkiksi. Niitä siis pitäisi erityisesti treenata. Esteen tarjominen sujui myös ihan ok siihen nähden että meidän penturyhmä oli sunnuntain viimeinen ryhmä ja Vipa alkoi olla varmasti jo aika väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti. Mutta saatiin me siihen vähän ajatusta. Esteen tarjoamista pitäisi myöskin tehdä enemmän vielä kotona.


Kuvista kiitos Tiinalle!!

Kuvat (c) Tiina Jaakkola

10. kesäkuuta 2016

Lähimieskälli

Ajattelin että tuohon edelliseen hakutreeniin pitää saada vähän korjaussarjaa kun Huti heittäytyi silloin aivan ohjattavaksi, mutta eilen mulla olikin taas ihan eri koira treeneissä. Huti lähti tosi hyvällä asenteella jokaiselle pistolle ja etsi hyvin maalimiehet. Ei mitään ongelmaa sen suhteen. Ilmaisut sen sijaan oli nyt vähän huonot. Haukkui kyllä ja hyvällä asenteellakin, mutta vilkuili aika paljon mua taas :/

Hutin on aina vaikeampi haukkua mitä lähempänä itse olen maalimiestä. Niinpä tehtiinkin Hutille hyvä lähimaalimies källi. Jätin sen kolmannella löydöllä maalimiehelle ja palasin itse keskilinjalle ilman koiraa. Maalimies päästi koiran irti ja Huti juoksi mun luo. Vaikka tuli kovaa, niin reagoi hienosti matkalla olevaan maalimieheen, joka oli n. 10 m päässä keskilinjasta. Huti oli vähän ihmeissään tästä ja haukkui aluksi kohti mua. Rupesi kyllä itse tarjoamaan haukkua oikeaan suuntaan kun vai  seisoin paikoillani ja odotin. Tää oli Hutille kaikinpuolin tosi hyvä harjoitus. Pitää muistaa tehdä toistekin!

Haun jälkeen Vipa pääsi vielä tottistelemaan. Tehtiin seuruuta, eteentuloja ja noutoja. Vipa oli oikein pätevä. Erityisesti noutoihin oon nyt aika tyytyväinen. Vipalla alkaa olla hyvä ajatus nyt kapulan palautuksesta ja nostot on sen myötä tulleet nätimmiksi.

7. kesäkuuta 2016

Josko me kuitenkin vähän treenattais...?

Mulla on ollut oma treenimotivaatio vähän hukassa viime aikoina. Muutama viikko meni niin, että en treenannut yhtään mitään yhdenkään koiran kanssa, paitsi hakutreeneissä käytiin kerran viikossa. Mutta nyt on ollut pakko vähän ryhdistäytyä, koska oon ilmottanu Hutin hakukokeeseen parin viikon päähän.

Hutin haku ei vaikuta edelleenkään erityisen hyvältä. Ollaan painittu kaikenlaisten ihmeellisten ongelmien kanssa koko kevät ja ne eivät tunnu loppuvan ollenkaan. Muuttavat vain muotoaan. Mm. Ilmaisut on olleet alkukaudesta epävarmoja ja pistoille lähtemisessä on ilmennyt taas sitä tyhmää jumitusta. Viimeisimpänä erikoisuutena Huti on keksinyt valeilmaisut! :O Mahtavaa! Nyt ei oo ihan hirveen luottavainen olo sen kokeen suhteen... Eilen sitten tehtiin yksi täsmätreeni tähän valeilmaisuongelmaan liittyen, mutta Huti suoriutui siitä oikein hyvin eikä mennyt halpaan. Niinpä kehitin meille sitten ihan uuden ongelman tähän kokeen alle... Alkoi nimittäin ottaa vähän päähän Hutin surkea pistotyöskentely niin että rupesin taas vähän ohjaamaan sitä... No Huti oli sitten sitä mieltä, että ohjaa sinä sitten perkele! Sen jälkeen sainkin ohjata sitä piston joka kulmassa liikkumaan eteenpäin :O Että näin... Luulen, että Huti olisi parempi hakukoira, jos en treenaisi sitä ollenkaan, kun saan sen näköjään treeni treeniltä huonommaksi :D Vähän nyt kyllä jännittää että kuinkahan meidän käy siellä kokeessa...

Esineitä ollaan treenattu hyvin vähän, mutta ne muutamat treenit mitä ollaan tehty, on menneet ihan huikean hyvin! Hutilla on ihan sairaan hyvä asenne etsintään ja se on vihdoinkin oppinut liikkumaan tehokkaasti alueella itsenäisesti eikä jää enää kiertämään samoja rundeja. En edes tiedä miten tähän on päästy, mutta en uskalla tätä kovin paljon treenta etten mee taas pilaamaan hyvää esineruutua :D

Tottista ollaan treenattu viime päivinä varmaan eniten. Sitä ollan hinkattu kotona ihan vaan omassa pihassa ja välillä kentälläkin. Hutin seuruu on tullut jotenkin ihan kammottavaksi. Se edistää ihan kauheasti ja menee heti ekan askeleen jälkeen johonkin hirveään kyyläyskuplaansa eikä oo yhtään skarppina. Tämän seurauksena jää kaikista käännöksistä ja on ihan kauhea. Yritin suht sinnikkäästi hinkata seuruupaikkaa taaemmaksi, mutta tuntui ettei se oikein ottanut toimiakseen. Hyväksyin sitten sen kamalan paikan ja kontaktin (lue:ei kontaktia) ja keskityin siihen että olisi skarppina edes käännöksissä. Sitä sain edes vähän menemään läpi ja hommassa on ehkä edes vähän toivoa. Jääviä, luoksetuloja ja esteitä ollaan tehty myös eikä niissä nyt ainakaan tunnu olevan mitään suurta ongelmaa. Eteenmenoa ei olla nyt tuon kyttäämisen takia tehty ollenkaan paitsi viime treeneissä. Huti juoksi hienosti 10 m ja pysähtyi :D On vissiin menny tokon eteenmeno hyvin jakeluun ;) Pitääpä vissiin ehtiä treenata tuotakin ennen koetta vielä. Ja sitä maahan-käskytystä kans. Jaaaa paikkista. Sitäpä ei olla otettu myöskään yhtään kertaa... No mutta kahessa viikossahan ehtii  vielä vaikka ja mitä :D

Vipan kanssa ei oo mitään maastojuttuja tehty vielä ollenkaan. Ihan alkukeväästä se pääsi pariin hakutreeniin ja tehtiin vähän esineisiin reagointia, mutta sitten ne jäivät hautumaan. Mutta tottista ollaan nyt vähän ruvettu tekemään. Vielä se ei oikein mitään osaa eikä toki tarvitsekaan osata. Vipan kanssa on ihan hirmu kiva tehdä. Se on luonnostaan tosi aktiivinen ja kontaktinhaluinen. Tuntuu välillä jopa siltä että laiminlyön sen leikin ja seuruun rakentamista kun se tekee joka tapauksessa aina innokkaasti hommia. Ja treenit venyy helposti vähän liian pitkiksi ja teen kaikkea suunnittelematta kun tyyppi vaan jatkais ja jatkais eikä se lopeta vaikka ite välillä keskityn höpisemään treenikaverille :/ Mutta ehkä siitä tulee vielä ihan hyvä silti :)