Näytetään tekstit, joissa on tunniste SM. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SM. Näytä kaikki tekstit

9. kesäkuuta 2015

TOKO-SM 2015

Nyt on nämäkin karkelot ohi ja fiilis on hyvä, vaikka pisteet eivät olleetkaan. Meidän valmistautuminen tähän kisaan oli melko olematonta, joten en oikein pystynyt asettamaan meille mitään tulostavoitetta. Huti mokaili liikkeitä vielä viimeisissä treeneissä ihan huolella, joten tiesin että me tarvitaan aika paljon onnea ja varsin maagiset tähtien asennot, että Huti pystyisi tekemään edes suunnilleen virheettömän suorituksen. Eikä ne tähtien asennot sitten sattuneet olemaan oikeat :)

En kuitenkaan osannut ottaa virheistä mitään stressiä. Nimittäin huomattavan paljon pahemmalta tuntui silloin se kun viimeeksi oltiin kokeessa enkä saanut Hutia millään viriteltyä oikeaan mielentilaan edes kehän ulkopuolella ja kehässä se ei suostunut tekemään mun kanssa käytännössä mitään. Ja siihen aikaan myös kaikki treenit olivat yhtä tuskaa ja painajaista. Siinä oli sitten vähän vaikea miettiä jotain SM-kisaan lähtöä ja siihen valmistautumista...

Onneksi tuosta kaikesta kauheudesta ollaan taidettu päästä  nyt ehkä jopa kokonaan eroon. Ainakin nyt SM-kisassa mulla oli ihan eri koira mukana kuin silloin Lempäälässä ;)

Ja näin se kisa sitten meni:

KEHÄ1 (Ralf Björklund): [video]

Ruutu (8,5): Merkki oli meidän merkiksi oikein hyvä ja myöskin itse ruutu oli hyvä muuten, mutta Huti meni paikka-käskyllä suoraan maahan. Lisäksi sivulletulossa oli joku pieni törmäys/pomppu.

Luoksetulo (5): Huti oli tosi hyvin kuulolla liikkeen alussa ja teki muuten ihan superhienon luoksetulon, mutta käskytin niin tiukasti stopin, että Huti menikin maahan :O Huti teki myös ihan superhyvän sivulle siirtymisenkin. Harmi vaan, että liikkuri ei ehtinyt vielä antaa mulle edes lupaa käskyttää, kun Huti oli jo pätevänä mun sivulla :D

KEHÄ2 (Carina Savander-Ranne): [video]

Ohjattu (5): Tääki olis ollu muuten ihan kympin liike, mutta olikin sitten vaan vitosen liike... :D Huti suoritti ihan asennenoudon, mutta törmäsi oikein kunnolla luovutuksessa ja kapulan irrotuksen yhteydessä tuli aika kovaääninen räyh ja sivulle siirtymisessä vielä toinen. Tuomari ei sitten yllättäin oikein arvostanut tätä meidän asennenoutoa :D

Kaukot (5): Kaukoja en oo saanut vieläkään toimiviksi :( Huti menee vähän huonoon mielentilaan jo jätössä ja tää sarja tyssää meillä joka kerta samaan asiaan. Nousee kyllä ylös, mutta on koko ajan valmiina vajoamaan maahan heti kun saa minkä tahansa käskyn, kuten teki nytkin. Koitin hätäisesti korjata tyhmästi samalla taka-käskyllä ja sillä nousi takaisin seisomaan ja siitä teki sitten ihan hyvän S-I:n. Maahan hyvin ja istu hyvin, mutta viimeisen kerran valui taas maahan jo ennen käskyä :(

KEHÄ3 (Tuija Sere): [video]

Tunnari (0): Tää tunnari on kyllä jännä juttu. Oon nimittäin saanut treeneissä Hutin tunnariin todella paljon parannusta. Se lähtee nykyään kapuloille hyvällä vauhdilla ja varsinkin palautukset on olleet todella hyviä. Vääriäkään se ei ole treeneissä tuonut, mutta ei se kyllä ihan hyväkään siinä haistelussa ole toisaalta ollut... Tarkistelee moneen kertaan eikä ole varmaan kertaakaan ottanut omaa heti kun on löytänyt. Kokeessa sitten tämä pahenee x 1000 ja lopputulos on tämä. Toi väärän, vaikka merkkasi selväsi omaa :(

Zeta (8,5): Tää oli ihan suht siisti ja hyvä kokonaisuus. Pisteitä lähti varmasti ainakin istumisen ja maahanmenon hitaudesta.

KEHÄ4 (Pirkko Bellaoui): [video]

Seuruu (8,5): Seuruu oli ihan ok meidän seuruuksi. Huti oli suht hyvän tuntuinen, mutta vähän haluaisin sitä vielä rennommaksi tuohon liikkeeseen. Sivuaskeleet ja peruutus oli hyvät. Paitsi peruutuksessa meinasi tulla vähän ääntä (murahti mulle pari kertaa).

Hyppynouto (7,5): Tää ei ollut niin hyvä kuin olisi voinut olla. Huti on tehnyt treeneissä nyt tosi hyviä palautuksia metallillakin, mutta oli varmaan tuon seuruun jälkeen vähän liian jähmeässä milentilassa kun en uskaltanut vapauttaa sitä kunnolla välissä. Lähti kyllä kapulalle hyvällä asenteella, mutta noston jälkeen tuli ravilla. Varmaan vähän törmäsikin ja irroitti kapulan todella pitkällä viiveellä.

KEHÄ 5 (Salme Mujunen):

Paikallamakuu (10): Ilmeisesti hyvä :)

Paikalla istuminen (10): Ilmeisesti tämäkin hyvä :)

Lopputulos oli 212,5 p. ja 3-tulos sij.62/94. Huonosta tuloksesta huolimatta tää oli mun mielestä meidän yksi parhaimmista koesuorituksista ikinä. Hutilla oli jopa parempi mielentila kuin siellä Oulun karsinnassa, vaikka siellä se ei mokaillut ihan näin paljoa. Ja parasta oli se, että Hutin hyvä mielentila säilyi lähes loppuun asti, vaikka en voinut kertaakaan vapauttaa sitä kunnolla liikkeiden välissä. Kehien välissä toki pystyi ja haukutinkin sitä siinä, mutta kun juoksin pää kolmantena jalkana kehästä toiseen, niin ne välipalkkaukset ei paljoa auttaneet, kun en vaan pystynyt keskittymään niihin ja mentiin joka kehään todella hätäisillä valmisteluilla. Siitäkin huolimatta Huti toimi hienosti <3

13. elokuuta 2014

PK-SM ja piirinmestikset 2014

Ja niin me päästiin Hutin kanssa osallistumaan palveluskoirien suomenmestaruuskilpailuihin haussa. Tämä on ollut suuri haaveeni ihan siitä lähtien kun pikkuisen Hutin meille kotiin hain ja sen kanssa hakukoiran uraa aloittelin. Olin niin ylpeä ja onnellinen kun Hutista tuli valio ja sen myötä saimme myös osallistumisoikeuden tämän vuoden SM-kisoihin. Tämä tapahtui toukokuun puolessa välissä. Haku sujui tuolloin ihan superisti, samoin tottis. Esineiden kanssa vain oli vähän ongelmaa. Ajattelin kuitenkin, että treenaamalla sekin tulee kuntoon, joten eiköhän me olla ihan hyvässä iskussa SM-kisoissa..

Ehdittiin parit hakutreenit tehdä kokeen jälkeen ja ei montaakaan ruututreeniä ennen kun Hutille tuli tassuun se haava.. Sitä sitten paranneltiin kolmisen viikkoa jonka jälkeen mentiin äärimmäisen surkealla valmistautumisella Toko:n SM-kisoihin. No joo, sitten päästiin taas vähän hakuilemaan. Aloin olla itse jo vähän hermona kun ei oltu päästy kunnolla treenaamaan ja niissä vähäisissä treeneissä aloin kiinnittää ihan liikaa huomiota virheisiin ja ongelmiin sillä seurauksella, että Huti alkoi tuntua treeneissä ihan omituiselta. Tehtiin muutama viikko ennen kisaa koemainen rata vieraassa maastossa ja vierailla maalimiehellä. Koko hommasta ei meinannut tulla mitään :( En ole koskaan ennen nähnyt Hutia haussa tuollaisena. Tästä muutama päivä eteenpäin huomasin, että Hutilla on nyt toisessa tassussa haava ja kisaan oli aikaa enää kaksi viikkoa. Tämä oli viimeinenen niitti mun uskolleni siitä, että koko hommasta voi tulla enää yhtään mitään. Olisi ollut ihan eri asia, jos edes ne vähäiset treenit olisivat sujuneet normaaliin malliin. Teki mieli jättää koko kisa väliin, mutta toisaalta halusin kuitenkin niin kovasti mennä...

Hutin tassu parantui kisaan mennessä, mutta treenata ei juuri pystynyt. Ja se kyllä näkyi Hutin suorituksessakin. Oltiin suoritusvuorossa ensimmäisenä. Huti lähti tekemään seuruuta todella hyvällä asenteella kunnes juuri ennen oikealle käännöstä se jäi kuuntelemaan jonkun viereisen kentän luoksetulokutsua niin, että jouduin antamaan uuden seuruukäskyn. Sitten Huti skarppasi taas ja saatiin seuruu tehtyä loppuun. Henkilöryhmä oli edelleen vähän huono (ihmekös tuo kun ei treenata sitä varmaan koskaan... :P). Liikkeestä istumisen Huti teki, mutta siinäkin tapahtui jotain. En muista reagoiko Huti johonkin häiriöön tms, jonka takia se nousi seisomaan kun palasin sen viereen. Maahanmenon jäi seisomaan ja sen jälkeen luoksetulo oli hidas ja tuli suoraan sivulle. Seisominen oli ehkä ihan ok ja siinä oli hyvävauhtinen luoksetulokin ja jäi eteen istumaan. Nyt en muista oliko siinä jotain virhettä.. Noudoissa olisi saanut olla kaikissa enemmän voimaa ja ainakin 2/3 Huti nousi seisomaan kapulaa heitettäessä. Ja haukahti sivulle siirtymisessä. Eteenmeno olisi ollut muuten ihan hyvä, mutta Huti meni vähän huonosti maahan ja jätti toisen kyynärän kokonaan ilmaan. Kun lähdin kävelemään kohti, niin nousi kokonaan istumaan. Paikkis taisi olla ainut liike missä ei tapahtunut mitään kummempia virheitä. Piilossa istuessani ajattelin, että me ei saada varmaan yhtään pistettä, mutta saatiin me sentään muutama: 72,5 :D Jäätiin vain puolella pisteellä maastosta.

Jälkeenpäin ajateltuna tämä meni oikeastaan juuri parhaalla mahdollisella tavalla: päästiin Hutin kanssa kentälle fiilistelemään ja testaamaan SM-tunnelmia. Vaikka virheitä tuli, niin Hutilla oli hyvä asenne ja sen puolesta mulle jäi hyvä fiilis tästä kisasta. Luulen, että paremmalla valmistautumisella Huti pystyisi tekemään tuollaisessakin tilanteessa hyvän suorituksen. Mun luotto Hutin tekemiseen vain kasvoi tämän kokemuksen myötä vaikka ulkopuolisen silmin suoritus oli varmaan aika huono :D Sen sijaan, jos oltaisi menty maastoon, niin luultavasti siitä olisi jäänyt ikävämpi fiilis. Hutin haku ja esineet takkuilivat sen verran pahasti jo treeneissä, että mitään onnistumisen mahdollisuuksia meillä ei olisi ollut. SM-kisassa kuitenkin maastot ovat vielä astetta haastavammat ja mua olisi jännittänyt normaalia enemmän. Uskon siis, että oli parempi näin. Nyt treenataan vuosi ja kokeillaan ensi vuonna uudestaan :)


Piirinmestis 2014


Olin ilmoittanut Hutin jo ajat sitten myös piirinmestiksiin, jotka pidettiin Seinäjoella tasan viikko SM-kisan jälkeen. Ei siis hirveästi ollut kilpailumieltä tässäkään kisassa. Yhdet hakutreenit ehdittiin ottaa ja esineet useampaan kertaan ja pikkuisen tottista.

Kisa alkoi haulla. Me oltiin suoritusvuorossa kolmantena. Aloitin vasemalta puolelta, jonne Huti teki ihan kelvollisen piston. Myös oikealle upposi hyvin ja sieltä alkoi kuulua myös haukkua. Ihan hyvä aloitus siis :) Sitten jatkettiin eteenpäin. Etukulmien jälkeen Huti ei meinannut oikein lähteä pistoille. Teki jonkin verran vajaita pistoja tai pysähtyi kyselemään ohjeita. Kehotin Hutia vaan jatkamaan ja sainkin sen sillä tarkistamaan aluetta ihan kohtuullisesti. Toinen maalimies taisi löytyä satasen kohdalta. Sitten taas jatkettiin. Huti teki edelleen aika paljon huonoja pistoja ja pysähteli. Välillä kyllä upposikin hyvin joten oli siellä seassa myös ihan hyvää työskentelyä vähän. Päätin ennen koetta, että en tee yhtään yliheittoa vaikka Huti tulisi kuinka suoraan ja hyvin ja onnistuin pitämään tästä myös hyvin kiinni. Lopulta löydettiin myös kolmas maalimies ja rata loppui siihen. Saatiin hausta muistaakseni 164 pistettä. Vähennystä tuli niistä vajaista pistoista ja kyselyistä. Mutta maalimiehistä ja ilmaisuista täpöt :)

Sitten suunnattiin esineruutuun. Huti toi suht nopeasti 2 esinettä ja sitten alkoi meidän molempien epätoivo. Mulla ei ollut mitään käsitystä missä se oli käynyt jo tarkistamassa ja missä olisi vielä tutkimatonta aluetta. Niinpä annoin Hutin palloilla ruudun takaosassa ominpäin. Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että kohta varmaan loppuu aika ja päätin pyytää Hutin vielä pois ruudusta ja lähettää vielä kerran, jos vain ehdin. Seisoin keskellä ruutua ja kun Huti oli tulossa, niin pari metriä ennen mua se pysähtyi nuuhkimaan maata ja nosti sieltä viimeisen esineen :D Hah! Olipa mahtavaa :) Saatiin tästä suorituksesta 28 pistettä. Tuomari moitti sitä, että Huti ei etsinyt ollenkaan ruudun etualalta vaan pysytteli koko ajan takalinjalla. Lisäksi 2. esineen tuonnissa Hutilla oli huono ote esineestä.

Sitten oli vielä se tottis. Meitä oli kolme koirakkoa, joten jouduttiin odotusvuoroon ennen kun päästiin tekemään mitään. Tehtiin kuitenkin liikkeet ennen paikkista. Huti teki ihan superhyvän seuruun. Ekaa kertaa se kesti hyvin kaikki käännökset mukana ja henkilöryhmässäkin jätätti vain niin vähän, ettei tuomari edes huomannut :D Taidettiin saada seuruusta ainakin erittäin hyvä ellei jopa erinomainen (en nyt justiin muista kumpi, mutta yleensä ollaan saatu varmaan aina korkeintaan hyvä, joten tää oli joka tapauksessa ihan super!). Istuminen jäi seisomiseksi... :/ Maahanmeno oli ok, mutta luoksetulo oli vähän hidas. Tuli kuitenkin eteen ja teki tosi hyvän perusasentoon siirtymisen. Seisominen myöskin ok, ja edelleen luoksari vähän vaisu. Loppu-pa tässäkin hyvä. Noudot oli kaikki muten ok:t, mutta voimaa puuttui niistäkin. Perusasennot oli kaikissa hyvät, mutta A-esteellä tais tulla jo haukun kera.. Eteenmeno oli nyt hyvä. Meni maahankin, joskin nopamminkin voisi pysähtyä.. :) Sitte paikallamakuu, jonka Huti päättikin suorittaa istumisena :( Jätin sen kai vähän hätäisesti, joten oli noussut heti istumaan ja istui siinä koko ajan.

Loppupisteet kuitenkin 85. Tällä suorituksella 277p.  I-tulos ja piirinmestaruus hopeaa. Meidät päihitti taas tänäkin vuonna Sirpa ja Pörje :) Onnea  vaan teille vielä tätäkin kautta!! :)

8. heinäkuuta 2014

TOKO-SM 2014

Ei mennyt häävisti meidän SM-kisat tänä vuonna, mutta se oli kyllä ihan odotettavissakin. Koko vuosi on mennyt enemmän tai vähemmän saikkuillessa ja vielä kuukausi ennen kisaa Huti onnistui saamaan kauhean haavan anturaan, joten kisaan ei juuri pystytty valmistautumaan.

Toisaalta ehkä vähän tyhmää mennä kisoihin, kun tietää että koira ei toimi, mutta halusin silti mennä. Halusin nähdä miten erilaista arvostelu on evl:ssa SM-kisoissa ja miten vaikeita häiriöt Hutille on.

Arvostelu oli kyllä selvästi tiukempaa kuin tavallisessa kokeessa. Mm. metalli meni kokonaan nollille vaikka Huti toi kapulan mulle asti ja vauhdin puutteesta kyllä rokotetaan SM-kisoissa enemmän kuin tavallisessa kokeessa. Ja tuo eteentulojen törmäys yhdistettynä haukkuun sivulle siirtymisessä vie meiltä kyllä ihan liikaa pisteitä. Näillä puutteilla meidän on vaikea saada edes ykköstulosta SM-kisoista, vaikka mikään ei edes menisi nollille. Tiesinhän minä sen toki etukäteenkin, mutta halusin silti käydä toteamassa tämän asian myös "virallisesti" :) Nyt sitten treenataan vuosi ja katsotaan onko mikään mennyt eteenpäin. Ensi vuoden tavoitteena voisi olla vaikka pelkästään ykköstulos.


Kehä 1:

Paikalla istuminen (9): Oli liikuttanut kerran tassua (siirsi kai painoa).

Paikalla makuu (9): Tässä myöskin joku pieni liikahdus ja joku toinen juttu mitä en muista. Se oli kuitenkin makuun aikana, joten ilmeisesti maahanmeno ja sivulle nouseminen oli tuomarin mielestä ok.

Kehä 2:

Zeta (6): Kehään tulo oli jo niin nihkeä, että ei ollut ihan kauhean hyvä fiilis lähteä tähän liikkeeseen... Järkkä oli M-S-I. Makuu ja seisominen vielä onnistuivat, mutta istuminen jäi sesomiseksi kun käskytin taas väärällä jalalla >:(

Maahan
Paikka


Hyppynouto (0): Enpä arvannut että nouto voi mennä nollille, jos koira tuo kapulan ja luvuttaa sen eteen ja tekee loppuperusasennon eikä varasta. Mutta totta on, että Huti teki kyllä varmaan kaikki muut mahdolliset virheet mitä kuvitella saattaa: nosto hieman epävarma, paluu hidas (ravilla), törmäys eteentulossa, kaksoiskäsky irroitukseen ja iso haukku sivulle siirtymisessä.


Meidän mahtavat kapulan luovutukset :D

Tunnari (5): Tarkisteli vähän kapuloita ennen kun otti oman ja palautus ravilla. Lisäksi törmäsi ja tuuppi kapulaa mulle ja tassutkin oli mun kenkien päällä :/ Tässä ei kuitenkaan tullut haukkua(?).

Täs ois tää oma..


Kehä 3:

Ruutu (8): Tää oli Hutiksi kyllä ihan hyvä suoritus. 2p lähti ehkä lähinnä vauhdin ja näyttävyyden puuttesta? Mitään selkeitä virheitä ei mun mielestä ollut.

Keskellä ruutua

Luoksetulo (7): Huti otti vähän häiriötä kehän ulkopulelta ja katseli kesken luoksetulon kehästä ulos ja samalla ajautui aika paljon pois linjalta. Mä ennakoin vähän käskytysten kanssa ettei Huti hairaanatuisi enää kauemmaksi sivusuunnassa. Stopeissa ja vauhdissakin oli lisäksi toivomisen varaa. Viimeisen pätkän taisi tulla ravilla :/ Nyt ei tullut törmäystä eikä haukkua, kun Huti tuli aivan itsenäisesti ja omatoimisesti suoraan sivulle. Tuomari ei varmaan huomannut tätä virhettä, koska näytti sen verran sujuvalta suoraan sivulletulolta...

Kehä 4:

Ohjattu (8): Merkki oli huono, mutta itse nouto ihan kohtuullinen. Ripeämminkin tietty voisi tulla. Törmäys muttei haukkua.

Kaukot (8): Ainakin yksi kaksoiskäsky ja S-I ei vieläkään toiminut. Huti oli todella keskittymätön. Ja siksi yhteen seisomiseen se toinen käsky. Ihme ettei tarvinnut niitä kuitenkaan enempää...

Kehä 5:

Seuruu (7,5): perusmeininkiä. Sössin itse muutamat askellukset ja juoksussa meinasi jäädä.


Lopputulos: 216,5 p ja III-tulos. Sijoitus: 82/103.

Harmi, että oltiin näin surkeita kun meidän joukkueen alo/avo-koirat veti ihan superhyvin. Voi-koirallakin meni tunnari pipariksi, joten hekään eivät saaneet ykköstulosta. Joukkueen sijoitus oli lopulta 24/53.



 Kuvista suuri kiitos Jonnalle!





1. heinäkuuta 2013

Toko-SM 2013 Pieksämäki

Nyt on SM-kisat kisattu ja taskussa TK3 ja hyvä mieli :) Tuomareina toimivat Kaisa Poutanen (kehä1), Ralf Björklund (paikkis ja kehä 2).

Paikkis (9½) : Paikkis meni muuten hyvin, mutta Huti oli selvästi epävarmana, koska haisteli vimmatusti omaa kylkeeään paluussa. Paluu on sille treeneissäkin jostain syystä aina vaikea, mutta siellä se reagoi siihen huomattavasti pienemmällä eleellä: kääntää korkeintaan päätä minusta poispäin paluun ajaksi. Pahimmillaan ehkä nuukii myös vähän ilmaa. Tuomari vähensi tästä yllättävän vähän pisteitä kun saatiin kuitenkin 9½.

Kehä1:

Seuruu (10) : Kaavio oli meidän kannalta tosi hyvä. Heti alussa tehtiin askelsiirtymiä, jotka yleensä nostavat Hutin virettä ja saavat sen itsevarmaksi. Kaavio oli myöskin melko lyhyt. Huti teki hyvin kaikki käännökset, mutta suorilla tuntui vähän nihkeältä. Piti kuitenkin paikkansa eikä painanut. Tuomari ilmeisesti piti meidän seuruusta koska antoi meille siitä kympin!! :D

Luoksetulo (7) : Maahanmeno ja jättö oli tois hyvät. Huti lähti myös hyvällä vauhdilla, mutta mun käsimerkki oli taas surkea ja stoppi oli valuva ja epävarma. Samoin stoppien välinen luoksetulo oli aika varovainen. Maahanmeno oli nopea ja pysähtyi lähes täysin merkille, mutta ei näyttänyt kauhean hyvältä kun vauhtia ei juurikaan ollut ennen sitä. Eteen ihan ok ja sivulle siirtyminen oli hyvä. aikamoinen pomppu, mutta teki loppuun asti.

Hyppynouto (7) : Valittavana oli ihan kammottavia sorvattavia kapuloita. Maavaraa ei ollut juuri nimeksikään ja isoimmankin kapulan keskiosa oli jopa Hutin suuhun liian kapea. Huti ottikin kapulan suuhun aika vaikean näköisesti ja toi sitä huonosti. Saatiin tästä vaan seiska, koska tuon lisäksi Huti taas törmäsi tosi rumasti. Sivulle siirtyminen oli taas ok, mutta tässä taisi tulla haukku :(

Tunnari (8) : Muuten hyvä tunnari, mutta otti kapulan taas huonosti suuhun ja kiikutti sitä sen näköisenä, että onneksi ei pudonnut. Tuomari vähensi pisteitä lähinnä törmäämisestä. Pa ok.

Video: seuruu, luoksari, hyppynouto, tunnari


Kehä 2:


Ruutu (9½) : Huti bongasi ruudun tosi hyvin ja löysi hyvin oikean paikan. Maahankin meni tosi nopeasti mitä ei yleensä treeneissä kyllä tee. Odotti hyvin ja lähti ihan ok vauhdilla tulemaan sivulle. Ite menin kyllä vähän paniikkiin, kun ennen käskyä olin kuulevinan, että koira lähti juoksemaan ja luulin, että Huti varasti ruudusta. Kun sain luvan kutsua koiraa jäin katsomaan ensin, että missä se edes on ennen kuin annoin käskyn. En tiedä huomasiko tuomari tätä, mutta saatiin kyllä hyvät pisteet tästä :)
 
Istuminen (10): Tästä saatiin kyllä ihan naurettavan hyvät pisteet :D Huti lähti hitusen epävarmana seuruuseen joten olin aika huolissani siitä että istuuko. Päätinkin valmistella istumisen mahdollisimman hyvin ja antaa koiralle käskyn huolellisesti oikealla jalalla. En kyllä ihan onnistunut ajoituksessani ja sekoilin asekelissa kunnolla käskyn jälkeen ja lopulta jouduin melkein pysähtymään (ainakin omasta milelestäni) käskynannon ajaksi. Tuomari ei tätä ilmeisesti huomannut kuitenkaan sillä saatiin tästä täydet pisteet :D Eikä ollut edes mikään nopea istuminen..

Metalli (9) : Kapulalle meno oli varsin laiska. Otti kuitenkin kapulan mukisematta suuhunsa ja kantoi sen urheasti loppuun asti vaikka ravilla tulikin yli puolet matkasta. Koski palautuksessa, mutta ei varsinaisesti törmännyt. Sivulle ok.


Kaukot (9) : Järkkä oli: I-S-M-S-I-M. Huti teki ihan hyvät kaukot. Keskimmäisen maahanmenon meinasi vajota itse, mutta sain juuri samalla hetekellä luvan antaa sille käskyn. Pystyi tämän jälkeen vielä jatkamaan hyvällä milelellä eikä tarivttu yhtään lisäkäskyä!! :) S-I vaihdossa veti tietenkin pyllyä vähän allensa, kun ei sen paremmin sitä tässä vaiheessa osaa. Muuten kaikki vaihdot oli tosi hyvät! Kääntyi kyllä vähän ja maahanmenoissa oikaisi vähän jalkoja taaksepäin, mutta teki juuri niin kuin tällä hetkellä osaa tehdä.

Video: ruutu, istuminen, metalli, kaukot



Pisteitä saatiin yhteensä 283 ja niillä tietysti ykköstulos. Koko luokassa tuli vain 5 ykköstulosta ja meidän sijoitus oli lopulta kolmas! :) Myös IKKJ:n kakkosjoukkue pärjäsi ihan hienosti: oltiin sijalla 6. /70.