1. joulukuuta 2013

Hakua ja tokoa


Tänään treenattiin hakua ja tokoa. Kyllä olikin kiva päästä pitkästä aikaa tekemään hakua! Hutin mielestä se on ihan huippu hauskaa ja kaikki mikä on Hutin mielestä hauskaa on myös mun mielestä hauskaa :D 

Ennen treenitauolle jäämistä meille tuotti ongelmia mm. yliheitot, joten niitä treenattiin nyt avuilla. Näköapu annettiin aina keskilinjalla ja sen jälkeen vein koiran maaston puolelle n. 10 m päähän ja lähetin siitä "saa mennä"-käskyllä yli. Kaikki pistot meni ihan superhyvin. Oli tietty vähän helppo treenikin, mutta oon mä onnistunu joskus sössimään tälläset vauvatreenitki, joten olin erittäin tyytyväinen Hutin suoritukseen tänään :D Haukkuja otettiin vaan 1-2/ maalimies eikä niissä ollut mitään ihmeempää.



Illalla oli sitte vielä valmennusryhmän treenit hallilla. Huti teki ekalla kierroksella Zetaa, Ohjattua ja Ruutua.

Zeta (M-I-S): Tehtiin kokonaisena ja käskytettynä tämä. Ekalla kerralla istuminen ei onnistunut vaan Huti jäi seisomaan. Oli kuulemma liikuttanut vähän yhtä tassuakin. Otettiin sitten uusiksi samalla järkällä. Nyt onnistui kaikki asennot, mutta ei pystynyt enää seisomaan paikoillaan vaan kääntyi mua kohti. Ei otettu enää uudestaan. Pitää seuraavaksi vahvistaa asennoissa pysymistä.

Ohjattu: Tehtiin vaan puolikasta ohjattua ja vein merkille. Treenin aiheena oli eteenasti tulo kapulan kanssa. Kehuin Hutia jo nostosta lähtien ja se nostaakin kivasti vauhtia siitä. Ei tule ihan loppuun asiti samaa vauhtia, mutta ihan riittävän nopeasti tässä vaiheessa. Muutama treeni vielä näin ja sitten alan taas tekemään sekaan vauhtipalkkausta. Tehtiin 2 kertaa sama puoli.

Ruutu: Ruudussa on ollut nyt aika paljon epävarmuutta, kun siinä on monta osaa joiden treenausta olen laimilyönyt aika pahasti... Koitin vähän miten Huti menee tyhjään ruutuun ja olin lähempänä palkkaamassa, mutta ei se kovinkaan hyvin mennyt. Kääntyy helposti liian aikaisin ja jää etureunalle. En saanut sitä oikein millään onnistumaan ja lopulta se vaan räyhäsi koko ajan ja oli ihan sekaisin :( Tätä täytyy vähän pohtia nyt. Treenikaveri ehdotteli kosketusalustaa, mutta en heti lämmennyt ajatukselle. Ehkä se kuitenkin toimisi...

Tokalla kierroksella tein vielä luoksetuloa, hyppyä ja kaukoja. 

Luoksetulo: Otin varmaan kolme suoraa luoksetuloa ja Huti tuli joka kerta eteen. Kiva tietty, että pääsin palkkaamaan siitä, että teki oikein, mutta nyt en oikein päässyt käsiksi siihen ongelmaan..

Hyppynouto: Tein ensin pari hyvin hetsattua pallonoutoa ja sitten pari metallia. Hetsasin ja kehuin kovasti, mutta silti meinaa olla vähän vaikeaa... Tuleekohan tästä mitään näin...? Kokeessa kun vire on huomattavasti matalemmalla enkä pysty hetsaamaan ja kehumaan, niin ei varmaan pysty tuomaan koko kapulaa :/

Kaukot: Lopuksi tein vielä S-I vaihtoa osittain tarjoamalla ja lopuksi myös käskyillä. Huti teki tosi kivasti jo pienellä matkalla. Nää on menny selvästi eteenpäin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti