4. helmikuuta 2016

Tiistai 2.2.2016

Kävin ensin aamulla treenaamassa Käpyn kanssa ja tein Hutille vaan pelkän tunnarin. Illalla sitten treenattiin lisää Hutin kanssa.

Aamutreenit

Tunnari
- Koko liike käskytettynä
- Huolehdi myös että kehään tulo on hyvä ja samoin seuraavan liikkeen aloitus

Lähti kyllä laukalla kapuloille ja palautti hyvin. Oli kuitenkin edelleen epävarman oloinen kapuloilla vaikka keskittyihin hyvin niiden haisteluun eikä lähtenyt puuhaamaan muuta. Tää oli siis kuitenkin sellainen semihyvä. Ei otettu enempää. Palkkasin tästä oikealla palkalla ja sitten jatkettiin seuraavan liikkeen alkuun. Tää oli taas jotenkin hätäisesti tehty enkä saanut oikein pidettyä Hutia riittävän skarppina.
 

Iltatreenit

Kiertonouto
- Kaikki palat kerran läpi: kierto, pysäytys istumaan ja nouto

Bongasi merkin ja kiersi sen, mutta kyllä se selvästi miettii vielä noita juttuja siinä matkalla. Istumiset ei oikein onnistuneet. Meni maahan helposti. Sain kuitenkin lopulta autettua tekemään oikein. Noudossa tulikin sitten vähän säätöä, kun Huti oli varmaan jo unohtanut koko kapulat ja mä en taaskaan enää muistanut, että mitkä ne mun käskyt ja käsimerkit tässä olikaan... :D Huti taisi sekoittaa tätä vähän ohjattuun. Otettiin uusiksi ja ongelma hävisi :)

Eteenmeno
- Taas lähetyksiä valmiille palkalle

Nää oli ihan kohtuullisen hyviä. Huti meni suht suoraan (välillä ihan pientä banaania tai semisti vinoa linjaa, mutta olisi kyllä ollut vielä ympyrässä). Laitettiin sille mahapullia matkalle, että se saisi palkan jo lyhyemmästä etenemästä. Ne toimi ihan hyvin.

Ohjattu
- Samaa treeniä ku eilenkin eli alustan kautta kapuloille tosi lyhyiltä matkoilta
- Välillä voi viedä koiraa kauemmaksi, mutta ite oon aina merkillä

Nyt en muista enää kovin hyvin miten nää meni. Taisi olla vähän kaikenlaista sekoilua ja säätöä, mutta jos ei muuta, niin Hutilla oli ainakin hyvä fiilis :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti