18. marraskuuta 2014

Rotumestis 2014

Osallistuttiin Hutin kanssa tänä vuonna meidän ensimmäisiin rotumestaruuskisoihin. Lajina toko. Kisa oli Pieksämäellä ja tuomarina Kaisa Poutanen. Ei ollakaan SM-kisan jälkeen käyty yhtään tokokoetta, joten jännitti ihan tosi paljon :D Muutamia juttuja ollaan työstetty nyt enemmän treeneissä ja toisia liikkeitä ei olla treenattu oikeastaan ollenkaan. Ja se näkyi myös kokeessa.

Paikalla isutminen (10): Ilmeisesti siis hyvä :)

Paikalla makuu (9,5): Jostain meni puolikas. Huti oli kuulemma haistellut lyhyesti häiriökävelyn aikana. Ehkä siitä sitten?

Seuraaminen (9,5): Tää oli oikeesti tosi hyvä esitys meiltä! :) Huti tuntui tosi hyvältä. En nähnyt sitä, mutta se tuntui avoimelta ja oli kuulolla käännöksissä. Ainoastaan täyskäännöksissä tuli pieniä herpaantumisia ja perusasennot sais olla nopeampia, mutta mä olin tähän todella tyytyväinen. Mahtavaa, että Huti ei ala edes painaa vaikka se seuraa paremmin :)

Zeta (9): Jesh! Tämä vihdoinkin onnistui. Treenasin vähän ulkona ennen meidän vuoroa ja huomasin, että maahanmeno oli hukassa. Kävin siis kaikki asennot läpi ennen kehäänmenoa ja kehässä vielä sanoin käskyt todella painokkaalla äänellä, niin Huti teki kaikki :D Seuruukin tuntui siinä mielessä ihan hyvältä, että tuli kivasti mukaan käännöksiin. Mahtavaa!! :) <3

Luoksetulo (9): Luoksari ei ihan onnistunut, vaikka pisteistä voisi niin päätellä. Huti ei pysähtynyt ekalla käskyllä, joten annoin nopeasti uuden käsimerkin, jolla sitten pysähtyi. Ei ollut mikään nopea stoppi se :D Loppu ihan ok.

Ruutu (10): Merkki sais olla huomattavasti napakampi, ja ruutuun menokin vielä määrätietoisempi. Mutta sivulle siirtyminen oli tosi hyvä, vaikka vielä pari viikkoa sitten Hutilla ei ollut mikään kiire tulla sivulle. Sitä ollaan siis vahvistettu ja se näkyi kyllä kivasti tuolla kokeessakin :)

Ohjattu (9): Tää oli ihan hirvee :D Jos ruudun merkki oli huono, niin tää oli vielä jotain sata kertaa huonompi.Samoin kapulalle meno ja palautus. Saatiin ihmeen hyvät pointsit tästäkin esityksestä.

Tunnari (7): Kapulalle menokin sais olla napakampi, mutta suurin ongelma oli tässä kyllä haistelu ja paluuvauhti. Huti kävi kaikki kapulat läpi varmaan sata kertaa. Toi kyllä lopulta oman, ravilla.

Metalli (6): Tää oli taas surkeaakin surkeampi, mutta ei mikään ihmekään, kun noutoja saati metallia ei oo nyt varsinaisesti työstetty. Vauhdit oli molempiin suuntiin huonot ja ennen nostoa jäi vielä heiluttelemaan häntää Saaralle, joka kuvasi meidän suoritusta kehän laidalla. Ja lopuksi ei meinannunt edes irroittaa kapulasta käskyllä. Taisi tehdä saman myös tunnarilla...

Kaukot (8,5): Näihin olin melkein tyytyväinen. Olen opettanut uudestaan S-I vaihtoa ja se on toiminut nyt jo melkein joka kerta, mutta vasta n. 7 m päästä. Nyt jouduttiin tekemään täydellä matkalla eikä vaihto ole vielä ihan valmis, mutta Huti teki sen jo suht hyvin. Toinen takajalka liikahti vähän S-I vaihdossa ja myös S-M oli vähän huonohko. Mutta ihan hyvät kaukot silti. Huti on kyllä ihanan kiltti kun se kuuntelee ja keskittyy eikä sössi kokeessa helposti vaihtoja, vaikka tiedän, että ne on sille vielä vähän vaikeita <3

Näillä siis yhteensä 280,5 p ja sijoitus kelpieissä 2/3 (koko kisassa 7/17). Kelpieiden mestaruuden voittivat tänä vuonna Riikka ja Rieha.

Olin oikeastaan ihan tyytyväinen Hutin suoritukseen. Ne asiat, mitä ollaan treenattu, on menneet eteenpäin ja uskon, että saadaan loputkin jutut vielä kuntoon. Päästiin sunnuntaina vielä Heidi Pesosen tokokoulutukseen, jossa saatiin hyviä vinkkejä mm. noutoihin ja merkkiin. Nyt vaan ruvetaan ahkerasti treenaamaan, jotta homma menee eteenpäin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti